Tiedot
Alueella on voimassa Vantaan kaupunginvaltuuston 15.2.1999 hyväksymä Seutulan kaatopaikan asemakaava 340300. Puujätteen käsittelykenttä sijaitsee kiinteistöllä 92-418-7-191, joka on merkitty asemakaavassa tunnuksella E (erityisalue). Asemakaavan muutoksessa nro 002089 (hyväksytty Vantaan kaupunginhallituksessa 23.5.2011 ja saanut lainvoiman 16.1.2013) hankealueen etelä-kaakkoispuolelle on merkitty ET-alue (yhdyskuntateknistä huoltoa palveleva toiminta).
Puujätteen käsittelykenttä sijaitsee noin 2,3 km Helsinki-Vantaan lentokentästä. Lähimmät asuinalueet sijaitsevat käsittelykentästä noin 700 metrin päässä lännessä ja lähimmät koulut, päiväkodit ja sairaalat noin 2,5 km päässä.
Käsittelykenttä ei sijoitu tärkeälle tai muulle vedenhankintakäyttöön soveltuvalle pohjavesialueelle. Lähin pintavesikohde on Kiilinoja, joka laskee Tuusulanjokeen (Vantaan puolella Lillån). Kiilinojaan kulkeutuu vesiä käsittelykentän pohjoispuolelta, kuten esimerkiksi Senkkerin teollisuusalueelta sekä Koivikon asuinalueelta.
Alueen välittömässä läheisyydessä ei ole erityisiä luonnonarvoja tai luonnonsuojelualueita.
Seutulan puujätteen käsittelykenttä on asfaltoitu sekä aidattu roskien leviämisen estämiseksi. Kesällä 2024 korjattiin puujätteen käsittelykentän vesienhallinta toimimaan suunnitellusti, niin että vedet purkautuvat ympärysojia myöden palovesialtaaseen ja sitä kautta Hanskallion tienvarren ojaan. Puujätteen käsittelykentän Tuusulan puoleisella rajalla oja rakennettiin uudelleen asfaltoituna, jotta sinne kertyvä puuhake on helposti poistettavissa harjakoneella.
Puujätteen käsittelykentän pinta- ja pohjavesivaikutuksia tarkkaillaan ympäristölupamääräysten 21 ja 22 mukaisesti. Pinta- ja pohjaveden näytteenottosuunnitelman (Ramboll Finland Oy, 1510036295, 29.8.2017) on Vantaan ympäristökeskus hyväksynyt 15.9.2017.
Käsittelykentän vesien tarkkailu on yhdistetty Seutulan käytöstä poistetun kaatopaikan vesien tarkkailuohjelman kanssa niin, että tarkkailun tulokset raportoidaan yhdessä. Kaatopaikan vesien tarkkailuohjelman on 28.2.2020 hyväksynyt Uudenmaan ELY-keskus (UUDELY/1155/2017) ja ohjelma on päivitetty ELY-keskuksen hyväksynnän mukaiseksi (Ramboll Finland Oy, 1510054436-005, 18.6.2020). Koska kentän luvanmukaisen vesistötarkkailun tulokset raportoidaan vuosittain yhdessä HSY:n Seutulan käytöstä poistetun kaatopaikan tarkkailutulosten kanssa, on nämä tarkkailuohjelmat yhdistetty yhdeksi tarkkailuohjelmaksi (Ramboll Finland Oy) vuonna 2023.
Vuonna 2024 tarkkailu toteutettiin vesien tarkkailuohjelman mukaisesti. Hulevesien tasausaltaan ja purkuojan näytteistä analysoitiin metallit kevään näytteenoton yhteydessä. Metallit analysoitiin poikkeuksellisesti hulevesien purkureitiltä myös syksyllä sen jälkeen kun, vesien purkureittiä oli kunnostettu Katriinantien suuntaan. Tasausaltaan veden laatu on edelleen pääosin parempaa tasausaltaassa kuin purkuojan taustapisteessä (otettu virtaamasuunnassa välittömästi purkupisteen yläpuolelta, virtaamasuuntaa ylempänä oja on kuiva). Tulos varmistetaan vielä kevään 2025 kierroksella.
Kuvassa 2 on esitetty käsittelykentän vesien tarkkailupisteet. Tarkkailutulokset toimitetaan Vantaan ympäristökeskukselle osana Seutulan suljetun kaatopaikan vesien tarkkailua ja tiivistettynä puujätteen käsittelykentän vuosiraportin yhteydessä.
Pintavesien laatua tarkkaillaan kahdessa pisteessä (hulevesien tasausallas ja hulevesien purkuoja), joista otettiin vuonna 2024 vesinäytteet tarkkailuohjelman mukaisesti keväällä ja syksyllä (3.4.2024 ja 23.9.2024). Taulukossa 3 on esitetty hulevesien tasausaltaan keskimääräinen vedenlaatu vuosina 2021–2024.
Parametri | Yksikkö | Vuosi 2022 | Vuosi 2023 | Vuosi 2024 | Vuosi 2024 minimi | Vuosi 2024 maksimi |
---|---|---|---|---|---|---|
pH | 8,3 | 8,3 | 7,8 | 7,3 | 8,3 | |
Kiintoaine | mg/l | 2,2 | 6,2 | 7,5 | 1,9 | 13,0 |
Sähkönjohtavuus | mS/m | 22,0 | 18,5 | 12,1 | 5,2 | 19,0 |
CODMn | mg/l | 5,5 | 10,6 | 13,0 | 1,9 | 24,0 |
Kokonaistyppi | mg/l | 1,2 | 1,1 | 1,6 | 0,3 | 2,9 |
Nitraattityppi | mg/l | 0,15 | 0,03 | 0,06 | 0,03 | 0,08 |
Nitriittityppi | mg/l | 0,006 | 0,025 | 0,003 | <0,002 | 0,005 |
Ammoniumtyppi | mg/l | 0,041 | 0,013 | 0,031 | 0,013 | 0,049 |
Kokonaisfosfori | mg/l | 0,017 | 0,019 | 0,021 | 0,036 | 0,006 |
Hulevesien tasausaltaan vedet edustavat käsittelykentän kuormitusta alueen vesistöön. Vuonna 2022 huomattiin, että puujätteen käsittelykentän itäpuolen oja oli tukkeutunut eivätkä kenttäalueen hulevedet kulkeutuneet tasausaltaan suuntaan vaan tulvivat tukkeutuneesta ojasta. Vuosien 2022–2023 aikana asiaa selvitettiin ja laadittiin korjaustoimenpiteet, jotka toteutettiin vuonna 2024 (lue lisää luvusta 3.5).
Hulevesien tasausallas purkaa vedet Hanskalliontien viereen ojaan, jossa on toinen pintavesien tarkkailupiste. Taulukossa 4 on esitetty purkuojan keskimääräinen vedenlaatu vuosina 2022–2024 ja taulukossa 5 purkuojan taustapisteen vedenlaatu vuonna 2024.
Parametri | Yksikkö | Vuosi 2022 | Vuosi 2023 | Vuosi 2024 | Vuosi 2024 minimi | Vuosi 2024 maksimi |
---|---|---|---|---|---|---|
pH | 10,5 | 10,6 | 10,3 | 10,1 | 10,6 | |
Kiintoaine | mg/l | 10,9 | 10,2 | 9,9 | 4,8 | 15,0 |
Sähkönjohtavuus | mS/m | 37,0 | 45,5 | 33,5 | 19,0 | 48,0 |
CODMn | mg/l | 11,0 | 10,2 | 8,6 | 4,2 | 13,0 |
Kokonaistyppi | mg/l | 4,15 | 5,85 | 3,55 | 1,30 | 5,80 |
Nitraattityppi | mg/l | 1,90 | 3,25 | 2,24 | 0,68 | 3,80 |
Nitriittityppi | mg/l | 0,384 | 0,485 | 0,088 | 0,078 | 0,098 |
Ammoniumtyppi | mg/l | 0,057 | 0,023 | 0,180 | 0,007 | 0,029 |
Kokonaisfosfori | mg/l | 0,027 | 0,023 | 0,022 | 0,013 | 0,031 |
Parametri | Yksikkö | Vuosi 2024 |
---|---|---|
pH | 7,4 | |
Kiintoaine | mg/l | 5,2 |
Sähkönjohtavuus | mS/m | 36,0 |
CODMn | mg/l | 14,0 |
Kokonaistyppi | mg/l | 1,6 |
Nitraattityppi | mg/l | 0,28 |
Nitriittityppi | mg/l | 0,004 |
Ammoniumtyppi | mg/l | 0,009 |
Kokonaisfosfori | mg/l | 0,023 |
Hulevesien purkuojasta analysoidut metalli- ja ravinnepitoisuudet olivat vuosien 2020–2023 tapaan pääosin korkeampia kuin hulevesien tasausaltaasta analysoidut pitoisuudet. Taustapisteestä mitatut pitoisuudet ylittivät samojen parametrien purovesien mediaanit kuin tasausaltaassa.
Erityisesti nitraatti- ja nitriittitypen pitoisuudet ja veden pH olivat jälleen selvästi korkeampia purkuojassa kuin tasausaltaassa. Edellä mainittujen ravinteiden pitoisuus on matalampi myös taustapisteessä vaikkakin tasausallasta korkeampi. Näiden tulosten perusteella voidaan päätellä, että purkuojan vedenlaatuun vaikuttavat muutkin tekijät kuin pelkästään tasausaltaasta tulevan huleveden laatu.
Pintavesien tarkemmat tulokset on esitetty viranomaiselle 25.3.2025 toimitetussa Seutulan suljetun kaatopaikan sekä puujätteen käsittelykentän vesien tarkkailun raportissa (Ramboll Finland Oy, 18.3.2025).
Pohjavesiä tarkkaillaan puujätteen käsittelykentän lounaispuolella sijaitsevasta pohjaveden havaintoputkesta 121B. Pohjaveden virtaussuunta on käsittelykentältä lounaaseen pohjavesipisteeseen päin. Seutulan käytöstä poistetun kaatopaikan vesien tarkkailuohjelman mukaisesti alueen pohjavesiä on tarkkailtu vuodesta 1981 lähtien. Käsittelykentän tarkkailuohjelmaan kuuluva piste 121B on asennettu vuonna 1991. Pohjavesipisteeltä otettiin vuonna 2024 näytteet kaksi kertaa (2.4.2024 ja 24.9.2024). Taulukossa 6 on esitetty pohjavesipisteen keskimääräinen vedenlaatu vuosina 2022–2024.
Parametri | Yksikkö | Vuosi 2022 | Vuosi 2023 | Vuosi 2024 | Vuosi 2024 minimi | Vuosi 2024 maksimi |
---|---|---|---|---|---|---|
pH | 6,6 | 6,8 | 6,6 | 6,3 | 6,8 | |
Sähköjohtavuus | mS/m | 13,0 | 26,0 | 19,5 | 17,0 | 22,0 |
Sameus | NTU | 98 | 42 | 77 | 64 | 89 |
Happi | mg/l | 4,6 | 2,9 | 1,9 | 1,3 | 2,5 |
CODMn | mg/l | 6,1 | 20,0 | 13,0 | 11,0 | 14,0 |
Kloridi | mg/l | 9,1 | 30,5 | 14,0 | 13,0 | 15,0 |
Kokonaistyppi | mg/l | 0,56 | 1,25 | 0,60 | 0,46 | 0,73 |
Nitraattityppi | mg/l | 0,220 | 0,580 | 0,057 | 0,057 | 0,057 |
Nitriittityppi | mg/l | 0,004 | 0,003 | <0,002 | <0,002 | <0,002 |
Ammoniumtyppi | mg/l | 0,044 | 0,043 | 0,054 | 0,054 | 0,054 |
Rauta | mg/l | 0,16 | 4,75 | 2,05 | 2,00 | 2,10 |
Sinkki | mg/l | 7,4 | 23,5 | 20,0 | 16,0 | 24,0 |
Havaintoputken 121B näytteessä todettiin vuosien 2020–2023 tapaan ympäristönlaatunormin (Vna 341/2009) ylittävät pitoisuudet nikkeliä (47–65 µg/l) ja sinkkiä (23 000–24 000 µg/l). Aikaisempiin vuosiin verrattuna myös koboltin pitoisuus molemmilla näytteenottokierroksilla oli ympäristönlaatunormin (2 µg/l, Vna 341/2009) ylittävä (2,9–3,8 mg/l). Pohjaveden havaintoputkesta 121B on havaittu metallipitoisuuksien lisäksi lievästi kohonneita sähkönjohtavuuden arvoja kahtena peräkkäisenä vuotena. Vuonna 2024 sähkönjohtavuus mitattiin keväällä 17 mS/m ja syksyllä 22 mS/m. Nämä lievästi kohonneet arvot yhdessä kohonneiden metallipitoisuuksien kanssa viittaavat puujätteen käsittelykentältä tai Seutulan kaatopaikalta lähtöisin olevaan valuntaan ja näiden toimintojen aiheuttamaan kuormitukseen. Pohjavesipisteen 121B laatu on käsitelty muilta osin Seutulan suljetun kaatopaikan sekä puujätteen käsittelykentän vesien tarkkailun raportissa, joka on toimittu 25.3.2025 viranomaiselle (Ramboll Finland Oy, 18.3.2025).
Seutulan puujätteen käsittelykentän toiminnan aiheuttamaa melua on mitattu kertaluontaisesti ympäristöluvan määräyksen 20 ja Vantaan ympäristökeskuksen 10.5.2018 hyväksymän melumittaussuunnitelman mukaisesti. Ympäristömelun mittausraportti on toimitettu 19.11.2018 Vantaan ympäristökeskukseen.
Vuonna 2024 ei ole tehty melumittauksia HSY:n toimesta.