Tiedot
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) puujätteen käsittelykenttä sijaitsee Vantaan Seutulassa, osoitteessa Hanskalliontie 14, tontilla 92-418-7-191 Seutulan käytöstä poistetun kaatopaikan kupeessa. Jätteenkäsittely Seutulassa on alkanut vuonna 1962. Kaatopaikka siirtyi Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan (myöhemmin YTV) hallintaan vuonna 1982 ja lopulta YTV:n omistukseen vuonna 1998. HSY:n puujätteen käsittelykenttä on valmistunut syksyllä 2017. Kenttä on pinta-alaltaan noin 4 ha (kuva 1).
Seutulan puujätteen käsittelykentälle vastaanotetaan puujätettä maanantaista perjantaihin kello 7.00–21.00. Puujätteen murskausta voidaan tehdä arkipäivisin kello 7.00–18.00 välillä. Murskattu puujäte toimitetaan energiana hyödynnettäväksi voimalaitoksiin. Käsittelykentän yhteyteen rakennettiin vuoden 2019 aikana vaakaterminaali kuormien punnitsemista varten. Lisäksi käsittelykentän viereen valmistui heinäkuussa 2021 HSY:n keräysvälinehalli, jossa huolletaan, pestään ja käyttöönotetaan HSY:n keräysalueen kiinteistöjen keräysastioita. Käsittelykenttä on aidattu, alueella on kameravalvonta ja vartioitiliikkeen piirivartija käy alueella aukioloaikojen ulkopuolella.
Vuonna 2021 HSY luovutti Delete Ympäristöpalvelut Oy:lle (myöhemmin Delete) puujätteen käsittelykentältä vuokra-alueen (kuva 1), jossa Delete vastaanottaa ja käsittelee puujätettä omalla, Vantaan kaupungin ympäristölautakunnan myöntämällä ympäristöluvalla (VD/1956/11.01.01.00/2010, 27.5.2021). Puu- ja puumurskekuormat punnitaan HSY:n vaa’alla. Delete aloitti puujätteen vastaanoton vuokra-alueelle heinäkuussa 2021. Deleten ympäristöluvan mukainen toiminnan aloituksen aloituskatselmus pidettiin 4.11.2021.
Käsittelykentällä toimii vuokralaisena myös Kuusakoski Oy (myöhemmin Kuusakoski), jonka kanssa HSY on tehnyt 21.9.2017 vuokrasopimuksen, joka astui voimaan 1.10.2017. Kuusakoskelle on vuokrattu noin 6 600 m2 kokoinen alue (kuva 1), jota Kuusakoski käyttää jätteiden kuljetus- ja keräilyvälinekaluston varastotilana.
HSY:llä on sertifioitu ympäristöjärjestelmä (ISO 14001 vuodesta 1997), laatujärjestelmä (ISO 9001 vuodesta 1999) ja työterveys- ja työturvallisuusjohtamisen järjestelmä (ISO 45001 vuodesta 2019), jotka kattavat myös Seutulan puujätteen käsittelykentän toiminnan. Ympäristöasioiden jatkuvaa parantamista seurataan sisäisillä ja ulkoisilla auditoinneilla ja raportoinneilla sekä tunnistamalla, arvottamalla ja tarkastamalla ympäristönäkökohdat säännöllisesti.
Järjestelmien ulkoisessa siirtosertifioinnissa, jonka toteutti DNV Business Assurance, Seutulan operatiivinen toiminta oli auditoinnin kohteena 25.11.2021. Auditoinnissa kirjattiin Seutulan toiminnasta kaksi lievää poikkeamaa, joita koskevat suunnitelmat korjaavista toimenpiteistä on ulkoinen auditoija hyväksynyt.
HSY toteuttaa alueillaan säännöllisiä turvallisuuskävelyjä, joiden aikana tarkastellaan muun muassa toiminnan turvallisuutta ja alueiden yleistä siisteyttä. Seutulan puujätteen käsittelykentällä on turvallisuuskävely toteutettu edellisen kerran 15.5.2020.