Tiedot
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä (jäljempänä HSY) hoitaa Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan sekä sopimuksen nojalla Kirkkonummen puolesta kunnalliset jätehuollon tehtävät. Kunnalle kuuluvista jätehuollon tehtävistä säädetään jätelaissa (646/2011). Jätelakia on sen voimaantulon jälkeen muutettu useita kertoja. Näissä jätehuoltomääräyksissä on huomioitu jätelain muutokset 13.6.2018 vahvistettuun muutokseen saakka (laki jätelain muuttamisesta 445/2018).
Pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen yleiset jätehuoltomääräykset ovat tulleet ensimmäisen kerran voimaan 28.3.1984. Tämän jälkeen määräyksiä on tarkistettu useita kertoja ja edellisen kerran 11.5.2012. Lisäksi asumisessa syntyviä lietteitä koskevat jätehuoltomääräykset on annettu 24.4.2015. Jätehuoltomääräysten tarkoituksena on ohjata jätehuoltoa viihtyisän ja puhtaan asuin- ja työympäristön ylläpitämiseksi. Jätehuoltomääräykset valmistelee ja antaa jätehuoltoviranomainen, jona toimii HSY:n hallitus. Jätehuoltomääräykset tarkentavat jätelaissa säädettyjä yleisiä jätehuollon järjestämisen periaatteita.
Jätehuoltomääräykset koskevat kaikkia Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan sekä Kirkkonummen asukkaita sekä HSY:n järjestämän jätehuollon piiriin jätelain mukaan kuuluvia muita toimijoita. Elinkeinotoiminnan harjoittajia jätehuoltomääräykset koskevat niiltä osin, kuin on tarpeen jätteestä ja jätehuollosta aiheutuvan vaaran ja haitan ehkäisemiseksi.
Nämä jätehuoltomääräykset tulevat voimaan Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa, Vantaalla ja Kirkkonummella 1.3.2019, lukuun ottamatta erilliskeräysvelvoitteita koskevia siirtymäaikoja. HSY:n jätehuollon asiakaspalvelu ja neuvonta palvelevat jätehuollon, jätteen lajittelun ja jätteen vähentämisen kysymyksissä. Myös HSY:n verkkosivuilla www.hsy.fi on paljon tietoa pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen jätehuollosta.
Sen lisäksi, mitä jätelaissa (646/2011) ja sen nojalla on säädetty tai määrätty, noudatetaan jätehuollon järjestämisessä, roskaantumisen ehkäisemisessä ja jätteistä terveydelle tai ympäristölle aiheutuvan vaaran ja haitan ehkäisemisessä näitä yleisiä jätehuoltomääräyksiä. Jätehuoltomääräykset ovat jätelainsäädäntöä täydentäviä sitovia määräyksiä.
Jätehuoltomääräyksiä sovelletaan HSY:n järjestämässä jätehuollossa Espoon, Helsingin, Kauniaisten, Kirkkonummen ja Vantaan muodostamalla alueella. Lisäksi jätehuoltomääräyksiä sovelletaan HSY:n jätehuollon piiriin kuuluvilla kiinteistöillä syntyvien tuottajavastuunalaisten jätteiden keräämiseen ja käsittelyyn toimittamiseen sekä niillä kiinteistöillä, jotka ovat liittyneet HSY:n järjestämän jätehuollon piiriin kunnan toissijaisen järjestämisvelvollisuuden perusteella.
Elinkeinotoiminnassa syntyvää, HSY:n jätehuollon järjestämisvelvollisuuden piiriin kuulumatonta jätettä nämä jätehuoltomääräykset koskevat siltä osin, kuin on tarpeen jätteestä ja jätehuollosta aiheutuvan vaaran ja haitan ehkäisemiseksi sekä jätelainsäädännön vaatimusten noudattamiseksi.
Näitä jätehuoltomääräyksiä ei sovelleta siltä osin kuin niistä on muualla säädetty tai määrätty erikseen sairaaloiden, terveyskeskusten, laboratorioiden, muiden tutkimus- ja hoitolaitosten sekä eläinlääkintälaitosten tartuntavaarallisen ja biologisen jätteen, viiltävän ja pistävän jätteen eikä eläinperäisen jätteen jätehuollon järjestämiseen.
Näiden jätehuoltomääräysten soveltamisalueella jätehuoltoviranomaisena toimii HSY. Jätehuollon sekä näiden määräysten noudattamisen valvonnasta vastaavat jätelain mukaiset valvontaviranomaiset. Jätehuoltoviranomainen sekä valvontaviranomaiset voivat antaa näitä jätehuoltomääräyksiä täydentäviä ohjeita ja määräyksiä.
Näissä jätehuoltomääräyksissä tarkoitetaan
Jätehuollon tavoitteena on suojella terveyttä ja ympäristöä. Jätehuollon tulee aina olla asianmukaista ja jätteet on kuljetettava sekä käsiteltävä hallitusti.
Kaikkien toimijoiden ja jätteen tuottajien on kaikissa toimissaan pyrittävä ensisijaisesti vähentämään muodostuvan jätteen määrää ja sen haitallisuutta. Toissijaisesti jäte on valmisteltava uudelleen käyttöä varten tai se on kierrätettävä. Kun kierrättäminen ei ole mahdollista, jäte on pyrittävä hyödyntämään esimerkiksi energiana. Viimeisenä vaihtoehtona on jätteen loppukäsittely eli käytännössä sijoittaminen kaatopaikalle. Tätä etusijajärjestystä noudatetaan siten, että saavutetaan kokonaisuuden kannalta paras lopputulos.
HSY:n toimialueella kiinteistöittäinen jätteenkuljetus toteutetaan HSY:n järjestämänä jätteenkuljetuksena. Asumisessa syntyvä jäte sekä muu jätelain 32 §:ssä tarkoitettu yhdyskuntajäte lukuun ottamatta vaarallista jätettä kuuluu HSY:n järjestämään kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen, ellei jätelain nojalla ole toisin päätetty.
HSY huolehtii asumisessa syntyvän sekä muiden vastuulleen kuuluvien toimijoiden seka- ja biojätteen, sako- ja umpikaivolietteen sekä kiinteistöllä erilliskerättyjen pakkausjätteiden kiinteistöittäisestä jätteenkuljetuksesta myös niiltä kiinteistöiltä, joita näiden jätehuoltomääräysten mukaiset erilliskeräysvelvoitteet eivät koske. HSY:n kiinteistöittäisiin kuljetuksiin kuuluvaa jätettä ei saa luovuttaa HSY:n järjestämän jätteenkuljetuksen lisäksi muille toimijoille tai toimittaa muuhun paikkaan eivätkä muut toimijat saa ottaa sitä vastaan HSY:n jätehuoltojärjetelmän piiriin kuuluvilta kiinteistöiltä.
Asuinkäytössä olevan kiinteistön ja vapaa-ajan asunnon on jätelain velvoittamana liityttävä HSY:n järjestämään jätehuoltoon ja noudatettava näitä jätehuoltomääräyksiä. HSY:n järjestämään jätehuoltoon kuuluu suoraan jätelain nojalla vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa, asuntolassa ja muussa asumisessa syntyvä jäte, mukaan lukien sako- ja umpikaivoliete.
HSY:n järjestämään jätehuoltoon kuuluu suoraan jätelain nojalla lisäksi kunnan hallinto- ja palvelutoiminnassa syntyvä yhdyskuntajäte, liikehuoneistossa syntyvä yhdyskuntajäte, joka kerätään kiinteistöllä yhdessä asuinkiinteistön jätteen kanssa ja muu yhdyskuntajäte, joka kerätään yhdessä asuinkiinteistön jätteen kanssa alueellisessa putkikeräys- tai muussa vastaavassa keräysjärjestelmässä. Näiden kiinteistöjen ja jätteen tuottajien on jätelain velvoittamana liitytävä HSY:n järjestämään jätehuoltoon yhdyskuntajätteen osalta ja noudatettava näitä jätehuoltomääräyksiä.
Liittymisvelvollisuus on kiinteistökohtainen.
Liittyminen HSY:n järjestämään jätehuoltoon tapahtuu luovuttamalla jäte HSY:n järjestämään kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen. Kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa HSY kuljettaa järjestämisvastuulleen kuuluvan jätteen kiinteistön haltijan kiinteistölleen järjestämästä keräyspaikasta asianmukaiseen käsittelyyn. Kiinteistön haltijan tai muun jätteen haltijan on laitettava HSY:n järjestämän jätehuollon piiriin kuuluva jäte kiinteistöittäistä jätteenkuljetusta varten järjestämäänsä keräyspaikkaan.
Kiinteistö on liittynyt HSY:n järjestämään jätehuoltoon, kun kiinteistön haltija on kiinteistönsä osalta muodostanut asiakkuuden HSY:n kanssa ja järjestänyt kiinteistölle jätteiden keräyspaikan sekä keräykseen tarvittavat, näiden jätehuoltomääräysten mukaiset jätteenkeräysvälineet.
Vaihtoehtoisesti kiinteistöllä voi olla yhteinen jätteenkeräysväline eli kimppa-astia, josta kiinteistön haltijat ovat sopineet keskinäisellä sopimuksella lähellä sijaitsevien kiinteistöjen tai esimerkiksi tienhoitokunnan kanssa 7 §:n mukaisesti.
Kiinteistön haltija, jonka kiinteistö ei kuljetusteknisestä tai muusta hyväksytystä syystä voi liittyä jätteen kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen, voi hakea HSY:n alueellisen sekajätepisteen vuosiasiakkaaksi 8 §:n mukaisesti.
HSY voi päättää, ettei kiinteistöittäistä jätteenkuljetusta järjestetä joillakin tietyillä alueilla kuljetus- tai muista olosuhteista johtuen. HSY pyytää ennen tällaisen päätöksen tekemistä lausunnon kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta. Tällaisella alueella sijaitsevan kiinteistön on liityttävä HSY:n jätehuoltojärjestelmään 8 §:ssä määrätyin tavoin ja toimitettava jätteensä HSY:n järjestämään paikkaan.
Lähekkäin sijaitsevien kiinteistöjen haltijat tai esimerkiksi tienhoitokunnan osakkaat voivat keskinäisen sopimuksen perusteella käyttää yhtä tai useampaa eri jätelajia varten yhteistä keräysvälinettä tai -välineitä ja keräysvälineiden sijoituspaikkaa (yhteiskäyttö). Yhteiskäyttöä koskevassa sopimuksessa tulee osapuolina olla kaikki yhteistä keräysvälinettä ja niiden sijoituspaikkaa käyttävien kiinteistöjen haltijat. Sopimus sekä sitä koskevat muutokset on toimitettava tiedoksi HSY:lle. HSY voi kieltää yhteiskäytön, jos siihen on jätehuollon järjestämistä koskeva perusteltu syy.
HSY:n alueellisen sekajätepisteen käyttäjäksi voivat hakea ne vapaa-ajan kiinteistöjen ja ympärivuotisesti asuttujen kiinteistöjen haltijat, joiden kiinteistöille ei ole ajoyhteyttä jäteajoneuvolla. Sekajätepisteen käyttäjäksi liitytään lähettämällä hakemus HSY:lle. HSY:n alueelliset sekajätepisteet ovat Kirkkonummen Porkkalan ja Långvikin pisteet sekä Jorvaksen Sortti-asema. HSY voi päättää myös uusista alueellisista sekajätepisteistä. HSY:n alueellinen sekajätepiste on tarkoitettu kotitalouksien päivittäiselle sekajätteelle, eikä sinne saa viedä vaarallisia jätteitä eikä jätettä, joka ei suuren kokonsa, poikkeuksellisen laatunsa tai määränsä vuoksi sovellu sekajätteen keräysvälineeseen laitettavaksi. Sekajätepisteen käyttäjä kuljettaa itse jätteensä asianmukaisesti lajiteltuna ja pakattuna vastaanottopisteeseen.
Alueilla, joilla on käytössä jätteiden putkikeräysjärjestelmä, kiinteistöjen haltijat ovat järjestäneet yhteisesti jätteiden vastaanottopaikan jätteiden keräystä varten. HSY:n järjestämä jätteenkuljetus alkaa kiinteistön haltijoiden yhteisesti järjestämistä vastaanottopaikoista. Yhteisesti järjestettyinä vastaanottopaikkoina toimivat jätteiden putkikeräysjärjestelmän keräysterminaali sekä niiden jätteiden osalta, joita ei kerätä jätteiden putkikeräysjärjestelmässä, kiinteistön haltijoiden yhteisesti järjestämät muut keräyspaikat.
Kiinteistön haltijan, sitä edustavan tai sen valtuuttaman tahon on järjestettävä keräyspaikka kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen kuuluvan jätteen keräystä varten niille jätelajeille, joita ei kerätä jätteiden putkikeräysjärjestelmässä tai jotka eivät sovellu putkikeräysjärjestelmässä kerättäväksi.
Jätteiden putkikeräysjärjestelmään liittynyt kiinteistö ei ole velvollinen järjestämään putkikeräysjärjestelmässä kerätyn jätteen keräyspaikkaa omalle kiinteistölleen.
Asuinkiinteistöillä tai muilla HSY:n järjestämisvastuulle kuuluvilla kiinteistöllä syntyvät jätteet, jotka eivät suuren kokonsa, poikkeuksellisen laatunsa tai määränsä vuoksi sovellu kuljettavaksi kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa, on toimitettava ensisijaisesti HSY:n Sortti-asemalle tai muuhun HSY:n järjestämään vastaanottopaikkaan. Jätteen haltija vastaa tällaisten jätteiden kuljettamisesta itse tai tilaamalla HSY:n tai jätehuoltoyrityksen tarjoaman erillisen noutopalvelun. Käyttökelpoiset tavarat tulee toimittaa ensisijaisesti uudelleenkäyttöön. Kiinteistöllä syntyvistä risuista, oksista ja puutarhajätteestä sekä rakennus- ja purkujätteestä määrätään 14 §:ssä.
HSY:n järjestämän jätehuollon piirissä olevilla kiinteistöillä syntyvästä yhdyskuntajätteestä on lajiteltava erikseen kierrätykseen soveltuvat jätteet. Jätteen haltija huolehtii jätteiden lajittelusta.
Erikseen kerättävät jätteet tulee laittaa kyseiselle jätelajille tarkoitettuun kiinteistökohtaiseen jätteenkeräysvälineeseen tai tuottajien järjestämiin vastaanottopaikkoihin. Kiinteistöjen on järjestettävä jätteenkeräysvälineet erilliskerättäville jätteille näiden jätehuoltomääräysten mukaisesti.
Kiinteistön haltijan on tiedotettava asukkaita ja kiinteistön muita käyttäjiä ajantasaisista jätteiden lajitteluohjeista ja asukkaiden ja muiden jätteenhaltijoiden velvollisuudesta lajitella jätteensä.
HSY huolehtii 4 §:n mukaisesti asumisessa syntyvän sekä muiden vastuulleen kuuluvien toimijoiden seka- ja biojätteen, sako- ja umpikaivolietteen sekä kiinteistöllä erilliskerättyjen pakkausjätteiden kiinteistöittäisestä jätteenkuljetuksesta myös niiltä kiinteistöiltä, joita näiden jätehuoltomääräysten mukaiset erilliskeräysvelvoitteet eivät koske.
Kaikilla HSY:n järjestämän kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen piiriin kuuluvilla kiinteistöillä tulee olla käytössään sekajäteastia. Kiinteistöillä syntyvä muu kuin kierrätystä varten lajiteltu erilliskerätty jäte on laitettava kiinteistön sekajäteastiaan.
Sekajätteestä tulee erottaa ja laittaa omiin keräysvälineisiinsä kierrätykseen soveltuvat jätteet jäljempänä mainituin edellytyksin:
1) biojäte, jos asuinkiinteistöllä on vähintään 5 huoneistoa tai jos muulla kuin asuinkiinteistöllä sitä syntyy vähintään 25 kilogrammaa viikossa;
2) kartonkipakkaukset ja pahvi, jos asuinkiinteistöllä on vähintään 5 huoneistoa tai jos muulla kuin asuinkiinteistöllä kartonkipakkauksia tai pahvia poistetaan käytöstä vähintään 25 kilogrammaa viikossa;
3) lasipakkaukset, jos asuinkiinteistöllä on vähintään 5 huoneistoa tai jos muulla kuin asuinkiinteistöllä lasipakkauksia poistetaan käytöstä vähintään 25 kilogrammaa viikossa;
4) pienmetalli, jos asuinkiinteistöllä on vähintään 5 huoneistoa tai jos muulla kuin asuinkiinteistöllä pienmetallia poistetaan käytöstä vähintään 25 kilogrammaa viikossa.
5) muovipakkaukset, jos asuinkiinteistöllä on vähintään 5 huoneistoa tai jos muulla kuin asuinkiinteistöllä muovipakkauksia poistetaan käytöstä vähintään 15 kilogrammaa viikossa.
Huoneistojen lukumäärä kiinteistöllä | Sekajäte | Biojäte | Kartonki-pakkaukset | Pienmetalli | Lasi-pakkaukset | Muovi-pakkaukset | Paperi |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1-4 huoneistoa | x | kuten jätelain 49 ja 50 § määräävät | |||||
5 tai enemmän | x | x | x | x | x | x | kuten jätelain 49 ja 50 § määräävät |
Jätteenkeräysvälineeseen saa laittaa vain kyseiseen keräysvälineeseen tarkoitettua jätettä.
Biojätteen erilliskeräysvelvoite ei koske kiinteistöjä, joilla syntyvä biojäte kompostoidaan kyseisellä kiinteistöllä. Kompostointi-ilmoituksen tekemisestä säädetään 16 §:ssä.
Kiinteistöt, joita edellä mainitut erilliskeräysvelvoitteet eivät koske, voivat halutessaan sopia HSY:n kanssa erilliskerättyjen pakkausjätteiden kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen liittymisestä. Kaikilla HSY:n järjestämisvastuulle kuuluvilla kiinteistöillä jätteen kiinteistöittäisestä kuljettamisesta huolehtii HSY 4 §:n mukaisesti.
Tuottajavastuunalaiset jätteet, kuten paristot ja akut sekä sähkö- ja elektroniikkaromu, on kerättävä erikseen ja toimitettava tuottajan järjestämään vastaanottopaikkaan. Pantilliset juomapakkaukset on toimitettava näitä varten järjestettyihin palautuspisteisiin.
Vaaralliset jätteet ja erityisjätteet on kerättävä erikseen ja toimitettava käsiteltäväksi näissä jätehuoltomääräyksissä erikseen annettujen määräysten mukaisesti.
Asuinkiinteistöillä syntyvät risut, oksat ja puutarhajäte, joita ei käsitellä omatoimisesti kiinteistöllä, on toimitettava ensisijaisesti HSY:n Sortti-asemille tai muuhun HSY:n järjestämään vastaanottopaikkaan.
Kiinteistöllä syntyvä rakennus- ja purkujäte tulee lajitella valtioneuvoston asetuksen jätteistä 179/2012 mukaisesti. Mikäli asuinkiinteistön haltija itse huolehtii rakennus- ja purkujätteiden jätehuollosta, lajitellut omatoimisen rakentamisen, purkamisen ja remontoinnin jätteet toimitetaan ensisijaisesti HSY:n Sortti-asemille tai muuhun HSY:n järjestämään vastaanottopaikkaan.
Asumisessa syntyvästä sako- ja umpikaivolietteestä määrätään näiden jätehuoltomääräysten 8 luvussa.
Kiinteistöllä saa kompostoida siellä syntyvää puutarhajätettä ja elintarvikejätettä.
Jos kiinteistöllä huolehditaan biojätteen käsittelystä omatoimisesti näiden jätehuoltomääräysten tai ympäristöluvan tai muun ympäristönsuojeluviranomaisen antaman hyväksynnän nojalla, ei biojätettä tarvitse luovuttaa biojätteen kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen. Kompostointi-ilmoituksen tekemisestä määrätään 16 §:ssä.
Kompostori voi olla myös useamman lähekkäin sijaitsevan kiinteistön tai huoneiston yhteinen. Lähekkäin sijaitsevien kiinteistöjen tai huoneistojen haltijat voivat keskinäisen sopimuksen perusteella käyttää yhteistä biojätteen kompostoria. Kompostointi-ilmoituksen tekemisestä määrätään 16 §:ssä.
Elintarvikejätettä saa kompostoida vain sitä varten suunnitellussa suljetussa ja hyvin ilmastoidussa kompostorissa, johon haittaeläinten pääsy on estetty. Elintarvikejätteen kompostori on sijoitettava, rakennettava ja hoidettava niin, ettei siitä aiheudu haittaa terveydelle tai ympäristölle. Kompostorin kapasiteetti tulee suhteuttaa kiinteistöllä syntyvän elintarvikejätteen määrään. Kompostiin ei saa sijoittaa jätteitä, jotka haittaavat kompostoitumista tai kompostituotteen käyttöä.
Kuivakäymäläjätteen, lemmikkieläinten ulosteiden sekä näiden määräysten 36 §:ssä tarkoitetun, ulosteperäistä jätettä sisältävän pienpuhdistamolietteen kompostoinnin tulee tapahtua vain sitä varten suunnitellussa, suljetussa ja hyvin ilmastoidussa kompostorissa tai käymälälaitteessa, josta valumavesien pääsy maaperään on estetty ja joka on haittaeläimiltä suojattu. Kompostoria on hoidettava asianmukaisesti. Ulosteperäisen jätteen kompostointiaika on vähintään yksi vuosi. Kesto lasketaan siitä, kun tuoretta käymäläjätettä ei enää lisätä kompostiin. Käymäläjätettä ei saa haudata maahan, sekoittaa muihin jätteisiin tai viedä aluejätepisteeseen.
Pelkkää puutarhajätettä saa kompostoida kompostorissa, kehikossa tai avoaumassa.
Jätevesiviemäriin ei saa liittää jätemyllyä. Ylimääräisen rasvan johtaminen jätevesiviemäriin on kielletty.
Mikäli biojäte kompostoidaan kiinteistöllä, jolla sijaitsee viisi huoneistoa tai enemmän, tai kiinteistön haltija hakee 23 §:n mukaisesti sekajätteen tyhjennysvälin pidentämistä kahdeksaan viikkoon, tulee kiinteistön haltijan ilmoittaa biojätteen kompostoinnin aloittamisesta kirjallisesti HSY:lle. Kompostointi-ilmoituksessa on mainittava kompostinhoidosta vastaavan henkilön nimi ja yhteystiedot. Kiinteistön haltijan tulee ilmoittaa HSY:lle, mikäli kompostointi päätetään lopettaa tai kompostin hoidosta vastaava henkilö vaihtuu.
Useamman kiinteistön yhteisesti käyttämästä kompostorista tulee tehdä kirjallisesti ilmoitus HSY:lle, mikäli yhteiskompostoriin liittyneet kiinteistöt eivät kompostoinnin johdosta liity biojätteen kiinteistöittäiseen kuljetukseen, tai yhteiskompostorissa mukana oleva kiinteistö hakee 23 §:n mukaisesti sekajätteen tyhjennysvälin pidentämistä kahdeksaan viikkoon. Kompostointi-ilmoituksessa on mainittava kompostinhoidosta vastaavan henkilön nimi ja yhteystiedot. Kiinteistön haltijan tulee ilmoittaa HSY:lle, mikäli kompostointi päätetään lopettaa tai kompostin hoidosta vastaava henkilö vaihtuu.
HSY voi kieltää kompostorin käytön, jos siihen on jätehuollon järjestämistä koskeva perusteltu syy.
Kompostointi-ilmoituksen tekeminen ei koske laitosmaista kompostointia, johon on myönnetty ympäristölupa.
Jätteen hävittäminen polttamalla on kielletty. Kielto ei koske ympäristöluvan tai ympäristönsuojeluviranomaisen antaman muun hyväksynnän nojalla tapahtuvaa jätteen hävittämistä polttamalla.
Asianmukaisessa tulisijassa saa polttaa kuivia risuja ja oksia sekä puhdasta, kuivaa, kyllästämätöntä ja maalaamatonta puutavaraa.
Pihojen ja puutarhojen hoidossa syntyneiden puutarhajätteiden vienti yleisille katu-, puisto- ja viheralueille sekä toiselle kiinteistölle on kielletty.
Jätteiden maahan hautaaminen on kielletty. Maaperään saa sijoittaa jätettä hyödyntämistarkoituksessa asiaa koskevia säännöksiä noudattaen.
Keräysvälineen on sovelluttava siihen kerättävälle jätelajille ja sen koon on vastattava kiinteistöllä syntyvää jätemäärää. Keräysvälineet ja niiden tyhjennysväli on mitoitettava siten, etteivät keräysvälineet ylitäyty eikä roskaantumista aiheudu. Keräysvälineiden tulee olla tiiviitä ja kuormauskäsittelyn sekä kuumapesun kestäviä. Keräysvälineiden tulee täyttää työturvallisuusvaatimukset.
Keräysvälineinä HSY:n järjestämässä kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa saadaan käyttää vain sellaisia keräysvälineitä, jotka soveltuvat HSY:n järjestämässä jätteenkuljetuksessa koneellisesti tyhjennettäväksi:
Jätesäkeille tarkoitettuja jätesäkkitelineitä ei saa käyttää kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa.
Mikäli kiinteistöllä on useampia jätteen keräysvälineitä, niihin tulee selvästi merkitä kerättävän jätelajin nimi.
Jätelajien nimet sekä kiinteistölle hankittavien uusien keräysvälineiden suositusvärit ovat:
Jätelajin tunnusväri voidaan osoittaa jätelajin mukaan värjätyllä keräysvälineellä, keräysvälineen osalla tai HSY:n tarralla.
Keräysväline tulee varustaa kanteen ja/tai etuseinään kiinnitettävällä riittävän suurella keräysvälineen käyttötarkoitusta osoittavalla kyseisen jätelajin ilmoittavalla tekstitarralla. HSY:n järjestämässä jätteenkuljetuksessa keräysvälineessä saa käyttää ainoastaan HSY:n tekstitarroja osoittamaan jätehuollon järjestämisestä vastaavan tahon. Mikäli keräysvälineet ovat yhteisessä sijoituspaikassa, jossa on useamman eri kiinteistön jätteenkeräysvälineitä, tulee kunkin kiinteistön keräysväline merkitä yksilöidysti esimerkiksi kiinteistön numeroa tai kirjainta vastaavalla merkinnällä.
Käsin siirrettävää keräysvälinettä ei saa täyttää siten, että sen tyhjentäminen sijaintipaikan olosuhteiden, keräysvälineen rakenteen, jätteen painon tai ominaisuuden vuoksi aiheuttaa tyhjentäjälle työturvallisuusriskin.
Jätteet tulee keräysvälineen likaantumisen välttämiseksi tarvittaessa pakata ennen niiden sijoittamista keräysvälineeseen. Biojätteen keräysvälineeseen ei saa laittaa nestemäistä biojätettä. Biojätteet on tarvittaessa valutettava ennen keräysvälineeseen laittamista.
Keräysväline on täytettävä siten, että se voidaan aina tyhjentää koneellisesti.
Jätteenkeräysvälineisiin ei saa laittaa sinne kuulumattomia jätteitä. Keräysvälineisiin ei saa laittaa jätteitä, jotka haittaavat jätteiden kierrätystä, energiana hyödyntämistä tai vaarantavat työturvallisuuden. Jätteenkuljettaja voi kieltäytyä sellaisen jäteastian tyhjentämisestä, johon on sijoitettu näistä jätehuoltomääräyksistä poiketen keräysvälineeseen tai kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen soveltumattomia jätteitä.
Jätteen keräysvälineisiin ei saa laittaa:
Kiinteistöjen keräysvälineet on tyhjennettävä säännöllisesti. Keräysvälineiden tyhjennysvälin on sovelluttava HSY:n jätteenkuljetusjärjestelmään. HSY voi muuttaa sovitun tyhjennyspäivän toiseksi, jos se on kuljetusreittimuutosten kannalta tarkoituksenmukaista. HSY voi lisäksi tilapäisesti siirtää arkipyhäviikolle sattuvan tyhjennyksen joko pyhiä edeltäville tai seuraaville päiville tai siirtää tyhjennyspäivän haitallisten liikenne- tai keliolosuhteiden tai teknisten häiriöiden vuoksi.
Jätteet, joiden säilyttäminen kiinteistöllä voi aiheuttaa hygieenistä tai muuta terveyshaittaa, on kuljetettava viivytyksettä asianmukaiseen käsittelyyn.
Keräysvälineet on tyhjennettävä niin usein, etteivät ne aiheuta ympäristö- tai terveyshaittaa eivätkä roskaantumista. Erilliskerättyjen jätteiden jäteastiat on tyhjennettävä siten, ettei niiden täyttymisen seurauksena aiheudu kierrätykseen soveltuvien jätteiden sijoittamista sekalaisen yhdyskuntajätteen joukkoon tai roskaantumista.
Säännöllisesti ympärivuotisessa käytössä olevan (vähintään 6 kk vuodessa) vapaa-ajankiinteistön jäteastiat on tyhjennettävä näiden jätehuoltomääräysten mukaisesti. Vain kesäaikana käytössä olevan vapaa-ajanasunnon jäteastiat on tyhjennettävä kesäaikana (viikot 18–40) näiden jätehuoltomääräysten mukaisesti. Vapaa-ajan kiinteistön keräysväline on kuitenkin tyhjennettävä vähintään kerran vuodessa.
Keräysvälineet on tyhjennettävä vähintään seuraavasti:
Jätelaji | Pisin tyhjennysväli / viikkoa |
Sekajäte | 4 |
Sekajäte, jos kiinteistöllä on biojätteen erilliskeräys tai kompostointi* | 8 |
Biojäte | 2 |
Biojäte, joka kerätään syväkeräyssäiliöön tai koneellisella jäähdytyksellä varustettuun säiliöön | 4 |
Kartonki | 8 |
Pienmetalli, lasi | Tarvittaessa, vähintään kerran vuodessa |
Muovipakkaukset | 8 |
* Biojätteen kompostointi-ilmoitus tehtävä näiden jätehuoltomääräysten 16 §:n mukaisesti.
Sekajätteen keräysvälineet on tyhjennettävä kerran neljässä viikossa tai useammin. Mikäli kiinteistö on liittynyt biojätteen erilliskeräykseen tai biojäte kompostoidaan kiinteistöllä, voi kiinteistö hakea sekajätteen tyhjennysvälin pidentämistä enintään kahdeksaan viikkoon. Kiinteistön tulee tällöin tehdä kompostointi-ilmoitus näiden jätehuoltomääräysten 16 §:n mukaisesti.
Mikäli kiinteistö haluaa pidentää sekajätteen tyhjennysväliä yli kahdeksaan viikkoon tai hakea jonkin muun jätelajin tyhjennysvälin pidentämistä edellä 22 §:ssä mainituista tyhjennysajoista, kiinteistön tulee hakea näiden jätehuoltomääräysten 43 §:n mukaista poikkeamista jätehuoltomääräyksistä. Hakemus on perusteltava sekä esitettävä selvitys, mihin kierrätettävät tai hyödynnettävät jätteet toimitetaan.
Kiinteistöittäinen jätteenkuljetus voidaan keskeyttää määräajaksi kiinteistön ollessa käyttämättömänä vähintään viikon. Määräaikaisen keskeytyksen kestäessä enintään 12 kuukautta, keskeytyksestä ilmoitetaan HSY:lle. Ilmoitus on tehtävä HSY:lle vähintään viikkoa ennen keskeytyksen toivottua alkamisajankohtaa. Keskeytyksen kestäessä yli vuoden tai keskeytyksiä ollessa peräkkäin useampia kuin kaksi, edellyttää se 43 § mukaisen poikkeuksen hakemista näistä jätehuoltomääräyksistä.
Jos jäte ei mahdu täysinäiseen keräysvälineeseen, se voidaan tilapäisesti sijoittaa jätteelle varatun paikan välittömään läheisyyteen odottamaan kuljetusta. Jäte on tässä tapauksessa pakattava niin, että jäteauton kuljettaja saa sen turvallisesti kuormattua. Ylimääräistä jätettä saa tällöin olla enintään 2 m³ ja yksittäisen jätesäkin paino saa olla enintään 15 kg. Jätteen on tässäkin tapauksessa kokonsa ja määränsä puolesta sovelluttava säännölliseen kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen.
Ylimääräisen jätteen tulee olla helposti kuormattavaa, eikä sen ottamisesta kuljetukseen saa aiheutua riskiä työturvallisuudelle. Mikäli ylimääräinen jäte on muuta kuin keräysvälineeseen kuuluvaa jätettä tai mikäli ylimääräinen jäte aiheuttaa työturvallisuusriskin, ylimääräistä jätettä ei oteta jätteenkuljetukseen.
Mikäli ylimääräistä jätettä muodostuu toistuvasti, jätteen tuottaja on velvollinen lisäämään keräysvälineiden lukumäärää, täyttötilavuutta tai tyhjennystiheyttä.
Keräysvälineen ja jätepuristimen omistajan on huolehdittava keräysvälineidensä kunnossapidosta siten, etteivät ne aiheuta terveyshaittaa, ympäristön likaantumista tai roskaantumista eikä turvallisuusriskiä tyhjentäjille tai käyttäjille.
HSY:ltä vuokrattuja keräysvälineitä on käytettävä asianmukaisesti eikä niitä saa käyttää muihin tarkoituksiin. Kiinteistön haltija vastaa vuokraamiensa keräysvälineiden vahingoittumisesta tai katoamisesta, lukuun ottamatta keräysvälineen normaalia kulumista.
Jos kiinteistön haltija käyttää omia keräysvälineitä, huolehtii kiinteistön haltija omistamiensa keräysvälineiden kunnossapidosta ja tarvittaessa uusimisesta omalla kustannuksellaan siten, etteivät keräysvälineet aiheuta terveyshaittaa, ympäristön likaantumista tai roskaantumista eikä turvallisuusriskiä tyhjentäjille tai käyttäjille. Kiinteistön haltijan omistamien keräysvälineiden tulee soveltua koneelliseen tyhjennykseen ja niiden tulee olla käyttökuntoisia. HSY ei korvaa normaalin kuormauskäsittelyn yhteydessä rikkoutunutta keräysvälinettä. Keräysvälineen merkitsemisestä on määrätty 20 §:ssä.
Kiinteistön haltijan on järjestettävä jätteiden keräyspaikka, johon voidaan sijoittaa näiden jätehuoltomääräysten mukainen riittävä määrä jäteastioita. Keräysvälineiden sijoituspaikan asianmukaisesta varustuksesta, kunnosta ja siisteydestä huolehtii kiinteistön haltija.
Keräysvälineet on sijoitettava keräyspaikkaan, joka on saavutettavissa ilman kynnystä, porrasta tai muuta estettä ja tasaiselle, tukevalle, vaakasuoralle ja kulutusta kestävälle alustalle. Keräysvälineet voidaan sijoittaa ulkotilaan avoimeen paikkaan, aitaukseen, katokseen, erilliseen suojarakennukseen tai rakennuksessa olevaan jätehuoneeseen. Suojarakennuksen tai jätehuoneen sisäänkäynnin tulee olla suoraan ulkotiloista.
Keräysvälineiden sijoittamisessa kiinteistölle ja jätetilan rakentamisessa tulee noudattaa kunnan rakennusjärjestyksen määräyksiä, terveydensuojelujärjestyksiä, ympäristönsuojelumääräyksiä, kaavamääräyksiä sekä laitevalmistajan ohjeita. Keräysvälineiden sijoituspaikkaa valittaessa tulee ottaa huomioon paloturvallisuus sekä riittävä etäisyys rakennusten ikkunoihin ja ilmanottoaukkoihin. Lisäksi uudisrakennusten jätetiloja rakennettaessa on suositeltavaa noudattaa kulloinkin voimassa olevaa RT-korttia asuinkiinteistöjen jätehuollosta (RT 69-11190),
Mikäli keräysvälineet sijoitetaan jätehuoneeseen, -katokseen, aitaukseen tai erilliseen suojarakenteeseen, jätetila on mitoitettava siten, että yksittäinen jäteastia voidaan ottaa tyhjennettäväksi siirtämättä muita astioita. Jätetilaan johtava ovi on varustettava laitteella, jolla ovi saadaan pysymään auki. Jätetilassa on oltava myös riittävä ilmanvaihto ja valaistus. Jätetilan rakenteen on oltava riittävän luja ja asianmukainen, niin että keräysvälineiden siirrot eivät aiheuta vaurioita rakenteisiin. Jätetila tulee rakentaa siten, että se ei toimi esteenä tai työturvallisuutta haittaavana tekijänä jätteenkeräysvälineiden tyhjentämiselle. Jätetilaan tulee varata paikka, esimerkiksi kiinnitystaulu, lajitteluohjeille ja tiedotus- ja neuvontamateriaalille.
Käsin siirrettävät keräysvälineet on sijoitettava sellaiseen paikkaan, johon jäteauto pääsee esteettömästi vähintään kymmenen metrin päähän. Käsin siirrettävät jäteastiat tulee sijoittaa tontille tai tulotien varteen. Jäteastioilla tulee olla pysyvä paikka, josta astiat tyhjennetään. Kiinteistön haltijan on huolehdittava siitä, etteivät keräysvälineet pääse siirtymään paikoiltaan.
Keräysvälineet, joita ei voi siirtää käsin (syväkeräysvälineet, vaihtolavat, yms.) on sijoitettava siten, että jäteauto pääsee esteettä tyhjentämään säiliöt. Syväkeräysvälineiden rakentamisessa kiinteistölle on suositeltavaa noudattaa kulloinkin voimassa olevaa RT-korttia asuinkiinteistöjen jätehuollosta (RT 69-11190). Nosturiautolle on oltava tasainen ja kovapohjainen kuormauspaikka. Säiliöt on sijoitettava niin, että säiliön ympärille ja yläpuolelle jää riittävästi tilaa tyhjentämiselle huomioiden räystäät, oksat, ilmakaapelit ym. Tyhjennysautolle tulee olla riittävä tila, jotta auto pääsee sujuvasti tyhjennyspaikalle ja tyhjennys voidaan suorittaa vaivattomasti ja aiheuttamatta vaaraa ohikulkijoille tai ympäröiville rakenteille.
Keräysvälineen sijoituspaikkaan tai välittömään läheisyyteen ei saa sijoittaa tai jättää muita esineitä siten, että aiheutuu sekoittumisen vaara pois vietävään jätteeseen.
Kiinteistön haltijan on huolehdittava keräysvälineille johtavan kulkuväylän ja keräysvälineiden sijoituspaikan kunnosta, esteettömyydestä ja puhtaanapidosta. Lumen auraus ja liukkauden torjunta on hoidettava siten, että keräysvälineet voidaan turvallisesti siirtää tyhjennettäväksi.
Alueiden ja väylien, joilla keräysvälineitä siirretään jätteiden kuormausta ja kuljetusta varten, tulee olla riittävän kantavia, kovapintaisia ja tasaisia. Siirtoväylillä ei saa olla kynnyksiä, portaita eikä muita esteitä. Alueiden ja väylien valaistuksen tulee olla riittävä.
Jos keräysvälineiden siirtoväylän kaltevuus ylittää 1:5 ja tämä aiheuttaa keräysvälineen tyhjentäjälle työturvallisuusriskin, tulee kiinteistön haltijan huolehtia siitä, että siirtotyössä on käytettävissä siirtoa helpottavat laitteet. Jos keräysvälineet ovat lastauslaiturilla tai muulla korokkeella, on tyhjentämistä varten oltava luiska tai nostolaite.
Mikäli keräysvälineiden tyhjennystä varten joudutaan ajamaan jäteautolla kiinteistön alueelle, tulee ajoväylän olla kantavuudeltaan sellainen, että se kestää jäteajoneuvon painon. Jos jätteenkeräysvälineiden tyhjentäminen edellyttää liikkumista yksityisellä tiellä, on yksityistienpitäjällä aina vastuu tien kestävyydestä ja mahdollisista tievaurioista. Jotta jäteauto voi liikkua tiellä kaikkina vuodenaikoina, myös kelirikkokaudella, tulee tienpitäjän osoittaa mahdollisten painorajoitusten aikana lupa kuljetusten suorittamiselle liikennemerkein (esimerkiksi ”Huoltoajo sallittu”). Jäteajoneuvoa ei ajeta kiinteistön alueelle tai yksityiselle tielle, mikäli se ei kiinteistön tai tien rakenteiden vuoksi ole mahdollista. Tällöin kiinteistön haltijan tulee järjestää 26 – 27 §:n mukainen jätteiden keräyspaikka muuhun sijoituspaikkaan.
Jos kiinteistön haltija haluaa lukita tai on lukinnut keräysvälineille johtavan reitin, on lukitus järjestettävä siten, että jätteiden noutaja voi avata lukituksen ”HSY:n jätehuolto” -avaimella tai HSY:lle luovutetulla koodilla. Lukituksessa on käytettävä HSY:n jätehuoltosarjaan sarjoitettua kaksoispesälukkoa.
Mikäli tämä on asennusteknisesti mahdotonta, voi kiinteistön haltija tehdä HSY:lle kirjallisen hakemuksen avainsäilön käyttämisestä. HSY voi hakemuksen perusteella myöntää kiinteistön haltijalle luvan käyttää HSY:n määrittelemää avainsäilöä, johon sopii HSY:n jätehuoltoavain ja jonka sisälle kiinteistön haltija sijoittaa keräysvälineille johtavalla reitillä tarvittavan avaimen tai avaimet. Avainsäilö tulee sijoittaa keräysvälineille johtavan reitin välittömään läheisyyteen.
Avainsäilöön sijoitettu avain on kiinteistön haltijan vastuulla. Kiinteistön haltija vastaa siitä, että avainsäilöön sijoitetulla avaimella voidaan avata vain jätetilaan johtavan reitin ovet ja portit eikä sillä ole mahdollista päästä kiinteistön muihin tiloihin. Mikäli avainsäilöön sijoitettu avain on sarjoitettu tätä laajemmin, HSY ei vastaa avaimen katoamistapauksissa lukituksen uudelleen sarjoittamisen kustannuksista jätteenkuljetusreittiä laajemmin. HSY ei vastaa avaimen väärinkäytöstä aiheutuneista kustannuksista eikä välillisistä vahingoista.
Kiinteistön haltija vastaa keräysvälineiden sijoituspaikan lukituksen asennus- ja huoltokustannuksista sekä lukituksen toimintakuntoisuudesta.
Mikäli kiinteistöllä on jätekuilu, jota pitkin jätteet johdetaan alakerrassa olevaan keräysvälineeseen, on sen täytettävä seuraavat ehdot:
Alueellisia vastaanottopisteitä koskevat määräykset ovat voimassa sekä tuottajayhteisöjen että mahdollisten muiden toimijoiden järjestämillä jätteiden tai uudelleen käyttöön kerättävien tuotteiden alueellisilla vastaanottopisteillä. Alueellisia vastaanottopisteitä ovat mm. pakkausjätteiden tuottajayhteisöjen ylläpitämät pisteet (ns. Ekopisteet), paperin tuottajayhteisöjen ylläpitämät käytöstä poistettujen paperituotteiden vastaanottopisteet sekä uudelleen käyttöön toimitettavia tuotteita varten ylläpidetyt alueelliset vastaanottopisteet.
Alueelliselle vastaanottopisteelle saa toimittaa ainoastaan sellaista jätettä, jota varten jätepisteellä on jätteenkeräysväline.
Alueellisen vastaanottopisteen sijoittamisessa ja perustamisessa tulee noudattaa sijaintikunnan antamia ohjeita sekä sopia asiasta maanomistajan tai kiinteistön haltijan kanssa.
Alueellisesta vastaanottopisteestä vastaavan tahon on huolehdittava keräyspaikan ylläpidosta, puhdistamisesta ja tyhjentämisestä siten, että vastaanottopisteestä ei aiheudu terveyshaittaa tai ympäristön likaantumista tai roskaantumista. Vastaanottopisteestä vastaavalla taholla on velvollisuus pitää vastaanottopiste ja sen ympäristö siistinä ja kunnossa sekä tyhjentää keräysvälineet riittävän usein, että jätteet mahtuvat niihin. Alueellisella vastaanottopisteellä tulee olla siitä vastaavan tahon yhteystiedot.
Jätteen sijoittaminen keräysvälineen ulkopuolelle yleisillä alueilla on kielletty.
Jätteiden kuormaaminen on sallittu maanantaista perjantaihin kello 6-22 lukuun ottamatta Helsingin kantakaupungin alueelle muodostettua ympäristövyöhykkeen aluetta, jolla jätteiden kuormaaminen on sallittu maanantaista perjantaihin kello 5-22. Lisäksi jätteiden kuormaaminen on sallittu lauantaisin ja sunnuntaisin klo 7-21. Useamman pyhäpäivän sattuessa peräkkäin on jätteiden kuormaaminen sallittu pyhänä kuten lauantaisin ja sunnuntaisin.
Jätteiden kuormaamisesta ei saa aiheutua roskaantumista tai haittaa ympäristölle tai terveydelle.
Lisätietoa Helsingin kaupungin sivuilta ympäristövyöhykeestä.
Jätteet saa kuljettaa seuraavin tavoin:
Jätteenkuljettaja vastaa siitä, että jätettä ei pääse leviämään ympäristöön kuljetuksen aikana.
Erilliskerätyt ja erilaatuiset jätelajit on pidettävä kuljetuksen aikana erillään.
Jätteen luovuttajan, jätteenkuljettajan ja jätteen vastaanottajan on oltava selvillä jätelain 121 §:n tarkoittamasta siirtoasiakirjan laatimisvelvoitteesta, joka koskee vaarallista jätettä, sako- ja umpikaivolietettä, hiekan- ja rasvanerotuskaivojen lietettä, pilaantunutta maa-ainesta ja muuta rakennus- ja purkujätettä. Jos jäte noudetaan kotitaloudesta, jätteen kuljettajan on jätteen haltijan sijasta laadittava siirtoasiakirja sekä huolehdittava asiakirjan antamisesta vastaanottajalle ja sen säilyttämisestä.
HSY:n toimialueella asumisessa syntyvien sako- ja umpikaivolietteiden kiinteistöittäinen kuljetus toteutetaan HSY:n järjestämänä kuljetuksena (HSY:n hallituksen päätös 22.3.2013 § 39). Asuinkäytössä olevan, HSY:n tai kunnan vesihuoltoverkostoon kuulumattoman kiinteistön ja vapaa-ajan asunnon on jätelain velvoittamana liityttävä HSY:n järjestämään sako- ja umpikaivolietteen kuljetukseen.
HSY huolehtii asumisessa syntyvän sekä muiden jätelain perusteella vastuulleen kuuluvien toimijoiden sako- ja umpikaivolietteen kuljettamisesta. Lietettä ei saa luovuttaa HSY:n järjestämän kuljetuksen lisäksi muille toimijoille tai muuhun paikkaan eivätkä muut toimijat saa ottaa lietettä vastaan HSY:n jätehuoltojärjetelmän piiriin kuuluvilta kiinteistöiltä.
Liittymisvelvollisuus on kiinteistökohtainen.
Sako- ja umpikaivolietteet on toimitettava HSY:n järjestämiin vastaanottopaikkoihin.
Jätevesien käsittelyjärjestelmän sijoituspaikan valinnassa kiinteistölle tulee noudattaa kunnallisia rakennusjärjestyksiä, terveydensuojelujärjestyksiä, ympäristönsuojelumääräyksiä, kaavamääräyksiä sekä laitevalmistajan ohjeita.
Tyhjennettävä jätevesien käsittelyjärjetelmä on sijoitettava siten, että tyhjennys voidaan suorittaa esteettä. Kiinteistön haltijan on annettava HSY:lle tarvittavat ohjeet jätevesien käsittelyjärjestelmän tyhjennyksen suorittamiseksi. Jätevesien käsittelyjärjestelmien paikat tulee olla selkeästi merkittyinä piha-alueella ja mahdollinen tyhjennystoimintaa haittaava tai tyhjennettävän säiliön peittävä kasvillisuus, lumi ja muut vastaavat esteet tulee poistaa. Jätevesijärjestelmän kunnon tulee olla sellainen, ettei kuljettajalle aiheudu työtapaturman vaaraa kohteella. Kansien tai vastaavien avausmekanismien tulee olla ehjiä ja käsin avattavissa tai siirrettävissä. Mahdolliset järjestelmään pääsyn estävät lukitukset tulee poistaa tai avata kiinteistön haltijan toimesta ennen tyhjennystä.
Kiinteistön haltijan on huolehdittava jätevesien käsittelyjärjestelmälle johtavan kulkuväylän kunnosta, esteettömyydestä ja puhtaanapidosta. Lumen auraus ja liukkauden torjunta on hoidettava siten, että säiliö voidaan turvallisesti tyhjentää.
Mikäli jätevesien käsittelyjärjestelmän tyhjennystä varten joudutaan ajamaan loka-autolla kiinteistön alueelle, tulee ajoväylän olla kantavuudeltaan sellainen, että se kestää loka-auton painon. Jos jätevesien käsittelyjärjestelmän tyhjentäminen edellyttää liikkumista yksityisellä tiellä, on tienpitäjällä aina vastuu tien kestävyydestä ja mahdollisista tievaurioista. Jotta loka-auto voi liikkua tiellä kaikkina vuodenaikoina, myös kelirikkokaudella, tulee tienpitäjän osoittaa mahdollisten painorajoitusten aikana lupa kuljetusten suorittamiselle liikennemerkein (esimerkiksi ”Huoltoajo sallittu”). Loka-autoa ei ajeta kiinteistön alueelle tai yksityiselle tielle, mikäli se ei kiinteistön tai tien rakenteiden vuoksi ole mahdollista.
Saostussäiliöihin, pienpuhdistamojen lietesäiliöihin ja muihin vastaaviin säiliöihin kertynyt jätevesiliete on tyhjennettävä tarvittaessa, kuitenkin vähintään kerran vuodessa.
Pelkästään harmaavesilietteitä (pesuvesiä) sisältävien saostussäiliöiden ja vastaavien säiliöiden jätevesiliete on poistettava tarvittaessa, kuitenkin vähintään kolmen vuoden välein. Kiinteistön haltijan on pidettävä tyhjennyksistä kirjaa. Lietteiden omatoimisesta käsittelystä määrätään 36 §:ssä.
Hiekanerotuskaivot, öljynerotuskaivot ja rasvanerotuskaivot ja niiden hälyttimet on tarkastettava säännöllisin välein, vähintään kerran vuodessa. Erotuskaivojen liete tai öljyinen tai rasvainen pintaosa on poistettava aina tarvittaessa.
Sellaiset jätevesien käsittelyjärjestelmät, jotka eivät vaadi loka-autotyhjennystä ja ovat varustettu vaihtoehtoisella lietteenpoistolla (esim. suodattimet, lietepussit), tulee järjestelmän lietteet tyhjentää laitevalmistajan/suunnittelijan ohjeiden mukaisesti ja riittävän usein. Kiinteistön haltijan on pidettävä kirjaa lietteen poistoista. Lietteiden omatoimisesta käsittelystä määrätään 36 §:ssä.
Umpisäiliöitä ja niiden täyttymistä sekä täyttymishälyttimen toimintaa on seurattava säännöllisesti. Umpisäiliöt on tyhjennettävä tarvittaessa ja riittävän usein, kuitenkin vähintään kerran vuodessa, jotta ympäristölle tai terveydelle ei aiheudu vaaraa tai haittaa.
Saostussäiliöiden, pienpuhdistamoiden, umpisäiliöiden ja vastaavien jätevesilietteitä tai jätevesiä ei saa levittää metsään tai muualle maastoon. Lietteen sekoittaminen bio- tai sekajätteeseen tai toimittaminen HSY:n alueelliseen sekajätepisteeseen on kielletty.
Kiinteistön haltija voi hakea HSY:ltä lietteiden tyhjennysvälin pidentämistä. Mikäli tyhjennysväliä halutaan pidentää näissä jätehuoltomääräyksissä määrättyä vähimmäistyhjennysväliä harvemmaksi, voi kiinteistön haltija hakea 43 §:n mukaista poikkeusta näistä jätehuoltomääräyksistä. HSY voi erillisen hakemuksen perusteella perustellusta syystä myöntää kiinteistölle tai vapaa-ajan kiinteistölle tyhjennysvälin pidennyksen.
Lietteiden kiinteistöittäinen kuljetus voidaan keskeyttää määräajaksi kiinteistön ollessa käyttämättömänä. Määräaikaisen keskeytyksen kestäessä enintään 12 kuukautta keskeytyksestä tulee ilmoittaa HSY:lle vähintään kaksi viikkoa ennen keskeytyksen toivottua alkamisajankohtaa. Keskeytyksen kestäessä yli vuoden on kiinteistön haltijan haettava 43 §:n mukaista poikkeusta näistä jätehuoltomääräyksistä.
Säiliön tyyppi | Vähimmäistyhjennysväli |
Saostus-, lietesäiliöt | Yksi vuosi |
Harmaavesilietesäiliöt | Kolme vuotta |
Umpisäiliöt | Yksi vuosi |
Lietteiden omatoiminen käsittely on kielletty lukuun ottamatta jäljempänä erikseen määriteltyjä tilanteita. Jätevesilietteen omatoimisesta käsittelystä, mukaan lukien käymäläjätevesien tai harmaiden jätevesilietteiden kompostoinnista, on tehtävä kirjallinen ilmoitus HSY:lle. Jos kiinteistöllä huolehditaan itse lietteen käsittelystä näiden jätehuoltomääräysten, ympäristöluvan tai muun viranomaisen antaman luvan tai hyväksynnän nojalla, ei lietettä tarvitse luovuttaa kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen.
HSY voi pyytää lausunnon kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta lietteen käsittelyn asianmukaisuudesta tai lietteen käsittelyn ympäristönsuojelulain mukaisen luvan tarpeesta. Ympäristönsuojeluviranomainen tai HSY voi tarvittaessa kieltää asumisessa syntyneen lietteen omatoimisen käsittelyn.
Pienpuhdistamossa tai muussa vastaavassa jäteveden käsittelyjärjestelmässä syntyvän lietteen sekä harmaiden vesien saostussäiliön lietteen voi kompostoida kiinteistöllä, mikäli lietteen määrä on vähäinen. Lietteen määrä on vähäinen, jos sitä syntyy vähemmän kuin 40 litraa tyhjennyskertaa kohden ja vähemmän kuin 160 litraa vuodessa.
Yleisötilaisuuden järjestäjä vastaa järjestettävän tilaisuuden jätehuollosta. Järjestäjä vastaa myös jätehuoltoon liittyvästä neuvonnasta tilaisuuden aikana sekä jätteiden lajittelusta ja erilliskeräämisestä näiden jätehuoltomääräysten mukaisesti.
Yleisötilaisuus on suunniteltava siten, että syntyvän jätteen määrä on mahdollisimman vähäinen. Tilaisuuden järjestäjän on huolehdittava, että alueella on riittävästi jätteenkeräysvälineitä ja että ne on sijoitettu tarkoituksenmukaisesti.
Lisäksi yleisötilaisuuden, johon ennakoidaan osallistuvan yhtä aikaa yli 500 henkilöä, järjestäjän on toimitettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle vähintään 30 vuorokautta ennen tilaisuuden alkua jätehuoltosuunnitelma. Suunnitelmassa tulee esittää vähintään seuraavat asiat:
Yleisötilaisuuden, josta on laadittu jätehuoltosuunnitelma, järjestäjän on toimitettava ympäristönsuojeluviranomaiselle loppuraportti toteutuneista jätemääristä viimeistään kolmen kuukauden kuluttua tilaisuuden järjestämisestä.
Kaikissa yleisötilaisuuksissa, joissa yleisölle tarjotaan elintarvikkeita, tulee muusta yhdyskuntajätteestä erottaa ja laittaa omiin keräysvälineisiinsä ainakin seuraavat jätteet:
Tilaisuuden järjestäjä vastaa jätteiden keräysvälineiden tyhjentämisestä. Keräysvälineet tulee tyhjentää päivittäin ja aina niiden täyttyessä. Tilaisuuden järjestäjän on siivottava tapahtuma-alue välittömästi tilaisuuden päätyttyä sekä tarvittaessa tilaisuuden aikana.
Tilaisuuden järjestäjä vastaa tilaisuuden johdosta roskaantuneen tapahtuma-alueen ja sen lähialueen, kuten alueelle johtavan kulkuväylän, siivoamisesta. Siivoamisvelvollisuudesta muilta osin säädetään jätelain 8 luvussa.
Roskaantuneen alueen toissijaisen siivoamisvastuun osalta järjestäjänä pidetään myös tilaisuuden tai tapahtuman kokoonkutsujaa.
Tässä pykälässä olevat yleisötilaisuuksien jätehuollon järjestämistä koskevat määräykset koskevat kaikkien yleisötilaisuuksien järjestämistä, tilaisuuden järjestävästä tahosta riippumatta.
Erilaatuiset vaaralliset jätteet on kerättävä ja pidettävä erillään toisistaan ja muista jätteistä. Vaarallisten jätteiden sekoittamiskiellosta säädetään jätelain 17 §:ssä.
Kiinteistöillä kerättävät ja varastoitavat vaaralliset jätteet on toimitettava niille tarkoitettuihin vastaanottopaikkoihin vähintään kerran vuodessa.
Yritysten vaarallinen jäte on pakattava ja merkittävä ja siitä on annettava tarpeelliset tiedot jätehuollon kaikissa vaiheissa siten, että jätteen siirtoja ja ominaisuuksia voidaan seurata sen syntypaikalta hyödyntämiseen tai loppukäsittelyyn.
Nestemäiset vaaralliset jätteet on säilytettävä tarpeellisin merkinnöin varustettuna nestettä läpäisemättömällä allastetulla alustalla, tiiviisti suljetuissa niille tarkoitetuissa astioissa tai muutoin siten, ettei vaarana ole jätteen johtuminen maaperään tai viemäriin.
Vaarallisten jätteiden pakkaamisesta ja merkitsemisestä säädetään jäteasetuksen 8 ja 9 §:ssä. Vaarallinen jäte on pakattava alkuperäispakkaukseensa, mikäli se on mahdollista ja turvallista.
Vaarallisten jätteiden keräämisessä ja varastoinnissa kiinteistöllä on noudatettava kunnan ympäristönsuojelumääräyksiä sekä voimassa olevaa lainsäädäntöä ja sen nojalla annettuja määräyksiä.
Kotitalouksien vaaralliset jätteet on toimitettava HSY:n järjestämiin keräyspaikkoihin. Tuottajavastuunalaiset vaaralliset jätteet (esimerkiksi sähkö- ja elektroniikkaromu sekä paristot ja akut) voi toimittaa myös tuottajien niille järjestämiin vastaanottopaikkoihin. Kotitaloudessa syntyvät lääkejätteet on toimitettava apteekkiin.
Elinkeinotoiminnassa syntyvä ja muualla kuin kotitalouksissa syntyvä vaarallinen jäte on toimitettava vastaanottajalle, jolla on oikeus sen vastaanottamiseen.
Erityisjäte on pidettävä erillään ja pakattava lujiin ja tiivisti suljettuihin astioihin. Astioihin on merkittävä jätteen laatu, siitä mahdollisesti aiheutuva haitta ja siitä johtuvat toimenpiteet.
Terveydenhuollon erityisjäte on pakattava ja pakkaukset on merkittävä voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Merkinnöistä on käytävä ilmi, mitä pakkaus sisältää.
Kiinteistön haltijan on tiedotettava asukkaita ajantasaisista jätteiden lajitteluohjeista ja asukkaan velvollisuudesta lajitella jätteensä.
Kiinteistön haltijan on ilmoitettava HSY:lle muutokset kiinteistön haltijan yhteystiedoissa.
Mikäli tiedottamisessa käytetään muuta kuin HSY:n laatimaa materiaalia, tiedotuksen sisältö ei saa olla ristiriidassa HSY:n määräysten ja ohjeiden kanssa.
Näiden määräysten noudattamista valvovat jätelain mukaiset valvontaviranomaiset. Valvontaviranomainen voi antaa jätehuoltomääräysten noudattamatta jättämisestä määräyksen tilanteen korjaamiseksi. Mikäli jätehuoltomääräysten vastaisen toiminta jatkuu, valvontaviranomainen voi käynnistää hallintopakkomenettelyasian.
Kiinteistön tai jätteen haltija voi perustellusta syystä hakea poikkeusta näiden jätehuoltomääräysten noudattamisesta. HSY:n jätehuollon toimialajohtaja voi yksittäistapauksessa myöntää poikkeuksen jätehuoltomääräyksen noudattamisesta, jos jätehuollon järjestäminen sitä erityisestä syystä edellyttää eikä poikkeamisesta aiheudu ympäristö- tai terveyshaittaa. Jätelain mukaisesta järjestettyyn jätehuoltoon liittymisvelvoitteesta ei voida myöntää pysyvää poikkeusta.
Nämä jätehuoltomääräykset tulevat voimaan 1.3.2019 mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta ja niillä kumotaan 1.7.2012 voimaan tulleet yleiset jätehuoltomääräykset sekä 1.7.2015 voimaan tulleet asumisessa syntyviä lietteitä koskevat jätehuoltomääräykset.
Jätehuoltomääräysten 13 §:ssä määrätyt biojätteen, kartonki-, lasi ja muovipakkausten sekä pienmetallin erilliskeräysvelvoitteet tulevat voimaan 1.1.2021. Uusien erilliskeräysvelvoitteiden voimaantuloon saakka noudatetaan erilliskeräysvelvoitteista 1.7.2012 annettuja jätehuoltomääräyksiä.