Pää­kau­pun­ki­seu­dun hii­li­ta­se­sel­vi­tys

Tässä työssä selvitettiin pääkaupunkiseudun eli Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten maankäyttösektorin hiilivarastoja vuonna 2024 ja vuosittaista hiilitasetta vuosina 2023–2024. Lisäksi tarkasteltiin vuosina 2022–2024 tapahtuneiden maankäytön muutosten vaikutuksia hiilitaseeseen. Tavoitteena oli tuottaa vertailukelpoista ja avoimesti saatavilla olevaa tietoa maaperän ja kasvillisuuden hiilivarastoista, hiilinieluista ja päästölähteistä sekä luoda yhtenäinen ja toistettavissa oleva paikkatietopohjainen menetelmä pääkaupunkiseudun hiilitaseen seurantaan. Tuloksia voidaan hyödyntää maankäytön suunnittelussa, ilmastotoimien kohdentamisessa ja seudullisen ilmastotyön seurannassa.

Laskenta perustui useiden paikkatieto-, tilasto- ja tutkimusaineistojen yhdistämiseen. Tarkastelualue luokiteltiin metsiin, avoimiin viheralueisiin, rakennetun ympäristön viherrakenteisiin, viljelysmaihin ja kosteikkoihin. Kullekin maankäyttöluokalle ja niiden alaluokille laskettiin puustoon, matalaan kasvillisuuteen ja maaperään sitoutunut hiilivarasto sekä vuotuinen hiilitase. Maankäytön muutosten tarkastelussa tunnistettiin kasvullisten alueiden muuttumista rakennetuksi ympäristöksi ja tästä aiheutuvia välittömiä hiilivarastojen menetyksiä. Selvitys oli ensimmäinen tällä menetelmällä toteutettu, laaja paikkatietopohjainen pääkaupunkiseudun hiilivarasto- ja hiilitaselaskenta.

Vuonna 2024 pääkaupunkiseudun maankäyttösektorin hiilivarasto oli 36,2 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Hiilestä noin 70 % oli varastoitunut maaperään, 28 % puustoon ja 2 % matalaan kasvillisuuteen. Turvemaat kattoivat vain alle 6 % tarkastelualueen pinta-alasta, mutta niihin sijoittui noin 20 % koko alueen hiilivarastosta. Tulokset osoittavat, että erityisesti maaperä, metsät ja turvemaat ovat pääkaupunkiseudun hiilivarastojen säilymisen kannalta keskeisiä.

Pääkaupunkiseudun koko maankäyttösektorin vuosittainen kokonaishiilitase oli −218 400 tonnia hiilidioksidia. Suurimman hiilinielun muodosti puusto. Myös matala kasvillisuus sitoi hiiltä. Maaperä oli kokonaisuutena lievä päästölähde. Kaupunkien välillä oli eroja hiilivarastojen ja -nielujen määrässä, mutta kaikkien neljän kaupungin maankäyttösektori oli laskennan perusteella nettomääräisesti hiilinielu. Metsät muodostivat suurimman hiilinielun, mutta myös rakennetun ympäristön viherrakenteilla oli kaupunkiympäristössä huomattava merkitys.

Vuosina 2022–2024 noin 310 hehtaaria kasvullista aluetta muuttui rakennetuksi ympäristöksi. Maankäytön muutokset heikensivät vuosittaista hiilinielua noin 28 200 tonnia hiilidioksidia, mikä vastasi noin 11:tä prosenttia ilman maankäytön muutosta lasketusta hiilinielusta. Rakentamisen aiheuttamat hiilivarastojen menetykset kohdistuivat likimain yhtä suurina puustoon ja maaperään.

Selvityksen keskeinen johtopäätös on, että pääkaupunkiseudulla maankäyttösektori toimii hiilinieluna, mutta maankäytön muutokset heikentävät hiilinielua selvästi. Ilmastotavoitteiden saavuttamisen kannalta olennaista on hiilivarastojen säilyttäminen sekä metsien, viheralueiden ja rakennetun ympäristön viherrakenteiden tulevan hiilensidontakyvyn huomioiminen. Tuloksiin liittyy epävarmuuksia, jotka johtuvat muun muassa lähtöaineistojen tarkkuudesta, tutkimustulosten yleistämisestä laajemmalle alueelle, laskennassa käytetyistä oletusarvoista sekä luonnonprosessien monimutkaisuudesta. Selvitys muodostaa silti vertailukelpoisen perustan hiilivarastojen, hiilinielujen ja maankäytön muutosten seurannalle ja laskentamenetelmän jatkokehittämiselle.