Ilmastonmuutos pääkaupunkiseudulla

Tiedot

Julkaisija:
Ilmatieteen laitos
Tekijät: Mika Rantanen, Kimmo Ruosteenoja, Sanna Luhtala, Meri Virman, Havu Pellikka, Suraj Polade, Reija Ruuhela, Anna Luomaranta
Päivämäärä:
2.5.2023
Julkaisun nimi:
Ilmastonmuutos pääkaupunkiseudulla
Sarjan nimi ja numero:
Raportteja - Rapporter - Reports 2023:1
ISBN (html): 978-952-336-173-7
ISSN (verkkojulkaisu): 2342-7108
Kieli: fi
Sivuja: 5
Yhteystiedot:
Ilmatieteen laitos
PL 503, 00101 Helsinki
www.fmi.fi

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä
PL 100, 00066 HSY
www.hsy.fi

Raportti on julkaistu pdf-muodossa sivulla:
https://doi.org/10.35614/isbn.9789523361737
Copyright:
Ilmatieteen laitos

Pääkaupunkiseudun ilmasto on jo muuttunut

Tässä luvussa käydään läpi lämpötilan ja sademäärien havaittuja muutoksia pääkaupunkiseudulla viime vuosikymmenien aikana. Tulokset perustuvat Ilmatieteen laitoksen hila-aineistoon, jossa matemaattisten menetelmien avulla on tuotettu tietoa sääsuureista myös niille alueille, joista suoria säähavaintoja ei ole saatavilla. Hila-aineiston lisäksi on käytetty suoria asemahavaintoja Helsingin Kaisaniemen ja Helsinki-Vantaan lentoaseman säähavaintoasemilta.

Keskimääräiset lämpötilat

Kuvassa 2 on esitetty vuoden keskilämpötila pääkaupunkiseudulla neljän viimeisen 30-vuotisen ilmastollisen vertailukauden aikana. Vuosina 1961–1990 vuoden keskilämpötila vaihteli rannikon noin viidestä asteesta sisämaan neljään asteeseen (kuva 2a). Sen jälkeen Uudenmaan ilmasto on kuitenkin lämmennyt niin, että nykyään käytössä oleva ilmastollinen vertailukausi 1991–2020 on noin 1,3 astetta lämpimämpi kuin jakso 1961–1990 (kuva 2d).

 

Kuva 2. Vuo­den kes­ki­läm­pö­ti­la pää­kau­pun­ki­seu­dul­la nel­jän 30-vuo­ti­sen il­mas­tol­li­sen ver­tai­lu­kau­den ai­ka­na. Kar­tat esit­tä­vät ka­len­te­ri­vuo­den kes­ki­mää­räis­tä läm­pö­ti­laa vuo­si­na a) 1961–1990, b) 1971–2000, c) 1981–2010 ja d) 1991–2020.

Jos lämpenemistä tarkastellaan vuodenajoittain, niin eniten ovat lämmenneet talvet (kuva 3). Helsingissä talvien keskilämpötilan lineaarinen trendi on ollut 0,55 °C vuosikymmentä kohti, eli viimeisen 60 vuoden aikana talvien lämpötila on noussut hieman yli kolme astetta. Kuvasta 3a voi kuitenkin hahmottaa suuren vuosien välisen vaihtelun talven keskilämpötiloissa. Esimerkiksi talvi 1984/1985 oli erittäin kylmä (keskilämpötila Helsingissä -9,5 °C), kun taas talvi 2019/2020 oli poikkeuksellisen lauha (keskilämpötila 2,3 °C). Talvien keskilämpötilan vaihtelu ääripäästä toiseen voi siis olla yli 10 astetta. Vaihtelu johtuu luontaisesta ilmakehän vaihtelusta eli siitä, mistä vallitsevat ilmavirtaukset kunkin talven aikana käyvät. Suuren vaihtelun takia taustalla olevaa lämpenemistrendiä voi joskus olla vaikea havaita. Toisaalta trendin suuruus on jossain määrin herkkä sille, miten tarkasteltavan jakson alku- ja loppuajankohta valitaan.

Seuraavaksi eniten lämpenemistä on tapahtunut keväisin (0,43 °C vuosikymmentä kohti). Vaikka absoluuttinen lämpenemistrendi on suurin talvella, trendin suhde vuosien väliseen vaihteluun on kuitenkin suurin keväällä. Siksi lämpenemistrendi keväällä näyttää kuvassa 3 voimakkaammalta kuin talvella. Kesät ja syksyt ovat lämmenneet jotakuinkin yhtä paljon, noin 0,3 °C vuosikymmenessä. Vaikka lämpötilojen lineaarinen trendi on tilastollisesti merkitsevä kaikkina vuodenaikoina, on hyvä huomata, että lämpötilojen vaihtelun peräkkäisten vuosien välillä ei odoteta oleellisesti vähenevän tulevaisuudessa. Siispä suhteellisesti kylmätkin vuodenajat ovat tulevaisuudessa yhä mahdollisia, vaikka niiden esiintymistodennäköisyys pienenee ilmaston lämpenemisen myötä.

 

Kuva 3. Eri vuo­de­nai­ko­jen kes­ki­läm­pö­ti­la ja sen li­ne­aa­ri­nen tren­di Hel­sin­gin Kai­sa­nie­mes­sä eri vuo­de­nai­koi­na vuo­si­na 1961–2022. Kaa­vio a) esit­tää tal­ven (jou­lu-hel­mi­kuun) kes­ki­läm­pö­ti­lo­ja, b) ke­vään (maa­lis-huh­ti­kuun), c) ke­sän (kesä-elo­kuun) ja d) syk­syn (syys-mar­ras­kuun). Tal­ven (jou­lu-hel­mi­kuu) kes­ki­läm­pö­ti­laan on las­ket­tu mu­kaan edel­li­sen vuo­den jou­lu­kuu. Si­ten esi­mer­kik­si tal­vi vuon­na 1961 tar­koit­taa jou­lu-hel­mi­kuu­ta 1960/​1961.

Keskimääräiset sademäärät

Siinä missä vuoden keskimääräisessä lämpötilassa on nähtävissä pääkaupunkiseudulla selvää nousua viimeksi kuluneiden 60 vuoden aikana, sademäärissä muutokset ovat vaihtelevampia. Vuosina 1961–1990 keskimääräinen sademäärä vaihteli rannikon noin 550 millimetristä sisämaan 700 millimetriin (kuva 4). Tuoreimpaan ilmastolliseen vertailukauteen tultaessa (1991–2020) sademäärä on lisääntynyt kauttaaltaan, mutta erityisesti Uudenmaan länsiosassa, missä vuotuiset sademäärät ovat nousseet jopa 80 millimetriä. Sen sijaan jos vuosia 1991–2020 verrataan jakson 1981–2010 keskiarvoon (kuva 4c), niin muutokset ovat hyvin pieniä ja sademäärä on jopa vähentynyt Uudenmaan itä- ja koillisosissa.

 

Kuva 4. Vuo­den kes­ki­mää­räi­nen sa­de­mää­rä pää­kau­pun­ki­seu­dul­la nel­jän 30-vuo­ti­sen il­mas­tol­li­sen ver­tai­lu­kau­den ai­ka­na. Kar­tat esit­tä­vät ka­len­te­ri­vuo­den kes­ki­mää­räis­tä ko­ko­nais­sa­de­mää­rää jak­soil­la a) 1961–1990, b) 1971–2000, c) 1981–2010 ja d) 1991–2020. HSY:n alue on mer­kit­ty kart­toi­hin pu­nai­sil­la ää­ri­vii­voil­la.

Eri vuodenaikojen sademäärissä ja niiden muutoksissa on selkeitä eroja (kuva 5). Sekä talvien että kesien sademäärät ovat trendinomaisesti nousseet Helsingissä viimeisen 60 vuoden aikana (kuva 5a ja c). Näistä kuitenkin vain talven sademäärän trendi on tilastollisesti merkitsevä 5 %:n tasolla. Myös muualla Suomessa juuri talvien sademäärät ovat lisääntyneet merkittävästi viime vuosikymmenien aikana. Sen sijaan keväiden ja syksyjen sademäärät ovat pysyneet likimain samoina, joskin syksyllä mahdollisesti jopa hieman vähentyneet (eivät kuitenkaan tilastollisesti merkitsevästi).

 

Kuva 5. Eri vuo­de­nai­ko­jen ko­ko­nais­sa­de­mää­rä ja sen li­ne­aa­ri­nen tren­di Hel­sin­gin Kai­sa­nie­mes­sä vuo­si­na 1961–2022. Kaa­vio a) esit­tää tal­ven (jou­lu-hel­mi­kuun) ko­ko­nais­sa­de­mää­rää, b) ke­vään (maa­lis-huh­ti­kuun), c) ke­sän (kesä-elo­kuun) ja d) syk­syn (syys-mar­ras­kuun). Tal­ven (jou­lu-hel­mi­kuu) sa­de­mää­rään on las­ket­tu mu­kaan edel­li­sen vuo­den jou­lu­kuu. Si­ten esi­mer­kik­si tal­vi vuon­na 1961 tar­koit­taa jou­lu-hel­mi­kuu­ta 1960/​1961. Huo­maa eri­lai­nen pys­ty­ak­se­lin as­teik­ko eri vuo­den­ajois­sa. Tal­ven (a) sa­de­mää­rän tren­di on ti­las­tol­li­ses­ti mer­kit­se­vä, 5 %:n ta­sol­la, mui­den vuo­de­nai­ko­jen ei.

Helteet ja rankkasateet

Hellepäivien (päivän ylin lämpötila vähintään 25,1 °C) lukumäärässä pääkaupunkiseudulla on jo nähtävissä selvää nousua vuosien 1961–1990 ilmastolliseen vertailukauteen nähden. Siinä missä vuosina 1961–1990 hellepäiviä esiintyi keskimäärin noin 10 kertaa vuodessa (kuva 6a), viimeisimmän ilmastollisen jakson 1991–2020 aikana niitä oli noin 16. Hellettä havaitaan siis nyt lähes viikon verran enemmän kuin vuosina 1961–1990. Hellepäivien määrä on lisääntynyt erityisesti sisämaassa (kuva 6d).

 

Kuva 6. Hel­le­päi­vien kes­ki­mää­räi­nen vuo­tui­nen lu­ku­mää­rä pää­kau­pun­ki­seu­dul­la il­mas­tol­li­sel­la ver­tai­lu­jak­sol­la 1961–1990 (va­sen kuva) ja hel­le­päi­vien lu­ku­mää­rän muu­tos eri il­mas­tol­li­si­na ver­tai­lu­jak­soil­la jak­soon 1961–1990 ver­rat­tu­na (kol­me oi­kean­puo­leis­ta ku­vaa).

Hellepäivien vuosittaisessa määrässä Helsinki-Vantaan lentoaseman säähavaintoasemalla on suurta vaihtelua (kuva 7a). Kuumimpina kesinä hellepäivien lukumäärä voi ylittää 35:n. Ennätys on 40 hellepäivää kesällä 2018, jolloin hellepäiviä olikin yhtämittaisesti 25 vuorokauden ajan (12.7.–5.8.). Toisaalta kokonaan helteettömiä kesiäkin on nähty. Sellainen sattui viimeksi vuonna 1974, eikä kolea kesä 2017 kahdella hellepäivällään jäänyt siitä kovin kauas.

Pitkällä aikavälillä hellepäivien lukumäärä on kuitenkin selkeässä nousussa, noin kaksi hellepäivää vuosikymmentä kohti (kuva 7a). Vuosien 1961–1990 aikana hellepäivien lukumäärä saavutti 30:n vain yhtenä kesänä (vuonna 1988), mutta sen jälkeen 30 hellepäivän rajapyykki on saavutettu jo viitenä kesänä (1997, 2010, 2014, 2018 ja 2021). Helsinki-Vantaan säähavaintoaseman historian neljä helteisintä kesää ovat kaikki esiintyneet 2010-luvulla tai sen jälkeen.

Helteiden lisäksi ilmastonmuutoksen ennustetaan voimistavan erityisesti rankkasateita. Koska rankkasadepäiville ei ole mitään yleisesti käytössä olevaa määritelmää, rankkasadepäiväksi on tässä raportissa määritelty ne päivät, jolloin vuorokauden kokonaissademäärä on vähintään 20 millimetriä. Mukaan on laskettu päivät koko vuoden ajalta, joten pieni osa rankkasadetapauksista on voinut sataa lumena. Käytetyn määritelmän mukaisia rankkasadepäiviä esiintyy tyypillisesti noin kolme kertaa vuoden aikana (kuva 7b), äärivuosien vaihdellessa nollan ja yhdeksän välillä.

 

Kuva 7. Hel­le­päi­vien (a) ja rank­ka­sa­de­päi­vien (b) vuo­sit­tai­set lu­ku­mää­rät Hel­sin­ki-Van­taan len­toa­se­man sää­ha­vain­toa­se­mal­la vuo­si­na 1961–2022. Hel­le­päi­vik­si on las­ket­tu päi­vät jol­loin vuo­ro­kau­den ylin läm­pö­ti­la on ol­lut vä­hin­tään 25,1 as­tet­ta, ja rank­ka­sa­de­päi­vik­si ne päi­vät jol­loin vuo­ro­kau­den sa­de­mää­rä on vä­hin­tään 20 mil­li­met­riä. Hel­le­päi­vien tren­di on ti­las­tol­li­ses­ti mer­kit­se­vä 5 %:n ta­sol­la (2 päi­vää vuo­si­kym­men­tä koh­ti) mut­ta rank­ka­sa­de­päi­vis­sä ei ole tren­diä.

Vaikka rankkasadepäiväaineistoon sovitettu lineaarinen muutostrendi on tasainen (ei trendiä), voi graafista (kuva 7b) silti havaita lievää nousua rankkasateiden esiintyvyydessä. Vuosina 1961–1990 rankkasadepäivien keskimääräinen lukumäärä on 2,6 kertaa vuodessa, kun vastaava lukuarvo vuosina 1991–2020 on 3,6. Tulos on sopusoinnussa viimeaikaisen tutkimuksen kanssa, jonka mukaan rankkasateet ovat voimistuneet monin paikoin Suomessa viimeisen 50 vuoden aikana, mutta tilastollisesti merkitsevästi vain joillakin havaintoasemilla (Dyrrdal ym. 2021).