Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2022

Ulkoilmassa oleva rikkidioksidi on pääosin peräisin energiantuotannosta ja laivojen päästöistä. Rikkidioksidipäästöt ovat laskeneet huomattavasti viime vuosikymmenten aikana, joten pitoisuudet ulkoilmassa ovat nykyisin matalia. Rikkidioksidi ei ole enää merkittävä ilmanlaadun ongelma pääkaupunkiseudulla. Satamien ja huippulämpökeskusten lähellä ei enää yleensä esiinny kohonneita lyhytaikaispitoisuuksia, jotka aiheuttaisivat haittaa lähistön asukkaille.

Pääkaupunkiseudun rikkidioksidipitoisuudet laskivat huomattavasti 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa. Mittauksia aloitettaessa 1970-luvulla vuosipitoisuustaso oli yli 30 µg/m³, mutta nyt pitoisuudet ovat alle 1 µg/m³ (liiteosiossa 8.2 pidemmät aikasarjat) Tärkeimpiä syitä pitoisuuksien laskuun olivat aluksi matalien lähteiden (muun muassa kiinteistökohtainen öljy- ja hiililämmityksen) päästöjen väheneminen. Lisäksi 1980-luvun puolivälistä alkaen voimalaitosten rikinpoistolaitosten rakentaminen, niukkarikkisten polttoaineiden käyttöön siirtyminen ja maakaasun käytön yleistyminen laskivat rikkidioksidin pitoisuuksia. Autoliikenteen rikkipäästöt olivat vielä 1980- ja 1990-luvuilla merkittävät ennen vähärikkiseen ja rikittömään polttoaineeseen siirtymistä. Myös laivaliikenteen päästönormit ovat tiukentuneet vuosina 2010 ja 2015. Vuoden 2015 tammikuussa astui voimaan alusten polttoaineen rikkipitoisuuden tiukennus 1 prosentista 0,1 prosenttiin koko Itämerellä, mikä näkyy satamien ja niiden lähialueiden ilmanlaadussa (kuva 12.1).

Vuonna 2022 rikkidioksidin pitoisuuksia mitattiin Helsingin kaupunkitausta-asemalla Kalliossa ja pääkaupunkiseudun alueellisella tausta-asemalla Luukissa. Pitoisuudet olivat hyvin matalia ja selvästi raja- ja ohjearvojen alapuolella (kuva 12.2 ja taulukko 12.1 ja 12.2). Vuosikeskiarvo oli kaikilla mittausasemille alle 1 µg/m³. Korkeimmat mitatut vuorokausipitoisuudet olivat Luukissa 3 µg/m³ ja Kalliossa 7 µg/m³. Korkeimmat tuntipitoisuudet olivat Luukissa 20 µg/m³ ja Kalliossa 65 µg/m³.