Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2020

Tässä raportissa tarkastellaan ilmanlaatua pääkaupunkiseudulla vuonna 2020. Ilmansaasteiden pitoisuuksia verrataan ilmanlaatunormeihin, ja arvioidaan ilmanlaadun kehitystä viime vuosina. HSY:llä on pysyvien mittausasemien lisäksi neljä siirrettävää mittausasemaa. Mittausasemat on sijoitettu erityyppisille alueille ja kunkin alueen tulosten avulla voidaan arvioida ilmanlaatua myös muissa samankaltaisissa ympäristöissä. Pysyvät mittausasemat sijaitsevat Helsingissä Helsingin keskustassa, Mäkelänkadulla, Vartiokylässä ja Kalliossa, Espoossa Leppävaarassa ja Luukissa sekä Vantaalla Tikkurilassa. Siirrettävillä mittausasemilla seurataan ilmanlaatua pääkaupunkiseudun erityiskohteissa vuoden tai kahden jaksoissa. Siirrettävät mittausasemat sijaitsivat vuonna 2020 Helsingissä Pirkkolan pientaloalueella ja sataman vaikutusalueella Länsisatamassa, Espoossa Kehä I:n varrella Otaniemessä ja Vantaalla Kehä III:n varrella Varistossa. Mittausten alueellista kattavuutta täydennettiin typpidioksidin passiivikeräimillä, joita oli noin 40:ssä eri paikassa. Lisäksi tietoa polttoperäisten hiukkasten pitoisuuksista täydennettiin hiukkasten LDSA-mittauksilla. Raporttiin on koottu myös liikenteen, energiantuotannon ja muiden lähteiden päästötiedot ja raportissa tarkastellaan myös niissä tapahtuneita muutoksia.

Taustatietoja ilmansaasteista kappaleesta löytyy muun muassa lisätietoa eri ilmansaasteista, niiden raja- ja ohjearvoista sekä eri ilmansaasteiden terveysvaikutuksista. Liitteissä on täydentäviä kuvia ja taulukoita sekä kuvaukset mittausasemista ja mittausverkon toiminnasta. Mittaustuloksia saa kattavasti avoimena datana HSY:n verkkosivuilta osoitteista hsy.fi/avoindata ja kartta.hsy.fi. Ilmansaasteiden vuosipitoisuustrendejä löytyy osoitteesta hsy.fi/pitoisuustrendit.

Mittaustulokset saa reaaliaikaisena avoimena datana myös Ilmatieteen laitoksen sivuilta ilmatieteenlaitos.fi/avoin-data. Lisäksi ilmanlaadun vuosipitoisuuskartastamme löytyy tietoa liikenteen pakokaasujen vaikutuksista pääkaupunkiseudun eri asuinalueiden hengitysilmaan.

Tämänhetkisen ilmanlaadun voit tarkistaa:
-HSY:n verkkosivuilta hsy.fi/ilmanlaatu
-hsy.fi/ilmanlaatukartta (myös ennuste)
-kartta.hsy.fi
-Twitteristä @hsy_ilmanlaatu
-Ylen Aamu-TV:stä
-Ylen Aikaisen ja Radio Helsingin radiokanavilta
-Helsingin Sanomista
-QR-koodista, joka löytyy mittausaseman seinästä

Ilmanlaatu oli mittaushistorian puhtain vuonna 2020

Vuonna 2020 pääkaupunkiseudun ilmanlaatu oli kaikilla mittausasemilla yli 95 prosenttia ajasta hyvä tai tyydyttävä, lukuun ottamatta Mäkelänkadun vilkasliikenteistä asemaa (kuva 2.1). Typpidioksidin pitoisuudet olivat yli 30-vuotisen mittaushistorian matalimmat. Myös katupölyn pitoisuudet olivat poikkeuksellisen matalia ja pienhiukkasten sekä mustan hiilen vuosipitoisuudet laskivat.

Vuonna 2020 kaikilla mittausasemilla oli vähemmän välttävän ilmanlaadun tunteja kuin vuonna 2019. Myös huonon ja erittäin huonon ilmanlaadun tunteja oli määrällisesti vähemmän vuoteen 2019 verrattuna. Vuonna 2020 huonot ja erittäin huonot ilmanlaadun tunnit aiheutuivat pääosin hengitettävistä hiukkasista eli katupölystä (taulukko 2.1). Eniten huonoja ilmanlaadun tunteja oli vilkasliikenteisissä ympäristöissä Mäkelänkadulla ja Kehä lll:n varrella Varistossa. Kalliossa, Vartiokylässä ja Luukissa ei ollut huonoja tai erittäin huonoja ilmanlaadun tunteja.

Ilmanlaatu oli edellisvuotta parempi, mikä johtui osittain edellisvuotta edullisemmista sääoloista sekä koronapandemian aiheuttamasta liikennemäärien vähenemisestä. Vuosi 2020 oli Suomen mittaushistorian lämpimin, ja etenkin leudot talvikuukaudet nostivat vuoden keskilämpötilan korkealle.

Vaikka Suomessa monien ilmansaasteiden pitoisuudet ovat kansainvälisten ohje- ja raja-arvojen alapuolella, ovat ilmansaasteet kuitenkin edelleen merkittävin ympäristöterveysriski. Pienhiukkasille ei ole olemassa pitoisuustasoa, jonka alapuolella terveyshaittoja ei enää esiintyisi. Suomessakin matalien pitoisuuksien on todettu olevan yhteydessä eri terveyshaittoihin ja lisäävän ennenaikaista kuolleisuutta.

Liikennemäärien väheneminen paransi ilmanlaatua

Maaliskuun puolivälissä alkoi koronapandemian takia poikkeustila, jolloin liikennemäärät vähenivät huomattavasti pääkaupunkiseudulla. Tämä näkyi laajalti ilmanlaadussa, kun liikenteen rajoittamistoimet laskivat liikennemääriä ja siten liikenteen päästöjä. Vilkasliikenteisissä mittauspaikoissa typpidioksidin pitoisuudet puolittuivat pandemian alkuvaiheessa. Koko vuoden tasolla pitoisuudet olivat noin kolmanneksen pienemmät verrattuna vuoteen 2019. Talven 2020 leudot ja tuuliset sääolot myös suosivat pakokaasujen laimenemista kaupunki-ilmassa. Poikkeustilan lisäksi typpidioksidin pitoisuudet ovat laskeneet autokannan uudistumisen takia.

Katupölykausi oli tavanomaista aikaisemmin ja helpompi

Kevään katupölykausi oli tavallista helpompi johtuen osittain liikennemäärien vähenemisestä sekä suotuisista sääolosuhteista. Poikkeuksellisen leudosta talvesta huolimatta katupöly heikensi ilmanlaatua helmi−maaliskuussa. Pölyisiä päiviä oli selvästi vähemmän kuin kahtena edellisenä vuonna.

Leudon ja lumettoman talven takia hiekoitusmäärät olivat pienempiä ja katujen kevätpesut pystyttiin aloittamaan tavanomaista aikaisemmin. Hengitettävien hiukkasten raja-arvotason (50 µg/m³) ylittäviä päiviä olikin keväällä tavallista vähemmän. Korkeita ilman hiukkaspitoisuuksia mitattiin jo tammikuussa, ja pahin pölyjakso koettiin helmikuun lopulla sekä maaliskuun alussa. Pitoisuudet olivat edellisvuotta matalampia huhtikuun alussa, jolloin yleensä mitataan katupölyn korkeimmat pitoisuudet. Hengitettävien hiukkasten WHO:n vuorokausiohjearvo (50 µg/m³, 3 ylitystä sallitaan) ylittyi Mäkelänkadulla, Leppävaarassa ja Kehä lll:n varrella Varistossa. Varistossa ylittyi myös hengitettävien hiukkasten kansallinen ohjearvo (70 µg/m³) helmikuussa.

Typpidioksidin raja-arvon ei enää arvioida ylittyvän

Vuonna 2020 typpidioksidin pitoisuuksien vuosikeskiarvot eivät ylittäneet millään mittausasemalla vuosiraja-arvoa (40 µg/m³). Vuoteen 2019 verrattuna mittausasemien ja passiivikeräinkartoitusten vuosipitoisuudet olivat vuonna 2020 noin kolmanneksen matalammat. Typpidioksidin pitoisuuksissa on havaittavissa pidemmällä ajanjaksolla laskeva trendi.

Typpidioksidin raja-arvon ei enää arvioida ylittyvän missään Helsingin katuosuudella. Raja-arvo on vaarassa ylittyä vielä 4,2 kilometrin katuosuuksilla Helsingissä. Arvio ylitysalueen suuruudesta pieneni vuoteen 2019 verrattuna 1,5 kilometrillä.

Lämmin talvi pienensi PAH-pitoisuuksia pientaloalueilla

PAH-yhdisteitä syntyy epätäydellisessä palamisessa. Puunpolton päästöt voivat aiheuttaa korkeita syöpävaarallisen bentso(a)pyreenin pitoisuuksia. Vuonna 2020 bentso(a)pyreenin pitoisuuksia mitattiin kaupunkitausta-asemalla Kalliossa, liikenneympäristössä Mäkelänkadulla sekä pientaloalueilla Pirkkolassa, Ylästössä ja Vartiokylässä. Bentso(a)pyreenin vuosipitoisuudet pysyivät tavoitearvon (1 ng/m³) alapuolella.

Poikkeuksellisen lämmin alkuvuosi oli suotuisa ilmansaasteiden leviämisen ja laimenemisen näkökulmasta sekä vähensi asuntojen lämmitystarvetta pientaloalueilla. Vuonna 2020 bentso(a)pyreenin pitoisuudet olivatkin matalampia kuin edellisvuonna. Bentso(a)pyreenin kuukausikeskiarvot vaihtelivat pientaloalueilla 0,1−1 ng/m³ välillä.

Päästöt vähenivät

Vuoden 2020 yhteenlasketut päästöt vähenivät pääkaupunkiseudulla vuoteen 2019 verrattuna. Rikkidioksidin päästöt vähenivät 44 %, hiukkaspäästöt 6 % ja typenoksidien päästöt 25 %. Poikkeuksellisen lämmin alkuvuosi vähensi kaukolämmön tuotantoa vuonna 2020, mikä myös vähensi energiantuotannon päästöjä. Energiantuotanto väheni pääkaupunkiseudulla noin 10 prosenttia verrattuna vuoteen 2019. Hiukkas- ja typenoksidipäästöjä laskivat lisäksi tieliikenteen suoritteen väheneminen. Vuonna 2020 tieliikenteen suorite väheni pääkaupunkiseudulla noin 10 % verrattuna vuoteen 2019.

Vuonna 2020 HSY seurasi pääkaupunkiseudun ilmanlaatua monipuolisin jatkuvin mittauksin 11 kohteessa (taulukko 3.1 ja kuva 3.1). Mittauksilla seurataan liikenteen, puunpolton, energiantuotannon sekä lentokenttä- ja satamatoimintojen päästöjen vaikutuksia hengitysilman laatuun. Mittausasemilla mitataan kaupunki-ilman tärkeimpien ilmansaasteiden pitoisuuksia ja säätilaa. Mittausverkon toiminnasta, mittausmenetelmistä ja -asemista on lisätietoja liitteessä 14 ja 15.

Aikaisempien vuosien mittauspaikat ja -tulokset löytyvät kartalla HSY:n verkkosivulta kartta.hsy.fi ja hsy.fi/pitoisuustrendit sekä HSY:n avoimen datan palvelusta hsy.fi/avoindata.

Mittausasemat on sijoitettu erityyppisille alueille ja näiden alueiden mittaustulosten avulla voidaan arvioida ilmanlaatua myös muissa samankaltaisissa ympäristöissä. Osa ilmanlaadun mittausasemista on pysyviä (Helsingissä Helsingin keskusta, Mäkelänkatu, Vartiokylä ja Kallio, Espoossa Leppävaara ja Luukki sekä Vantaalla Tikkurila) ja osan paikkaa siirretään vuoden tai kahden välein. Vuonna 2020 siirrettävät mittausasemat olivat Helsingissä Pirkkolassa ja Länsisatamassa, Espoossa Otaniemessä ja Vantaalla Kehä III:n varrella Varistossa. Tietoa polttoperäisten hiukkasten pitoisuuksista täydennettiin hiukkasten LDSA-mittauksilla kymmenessä eri kohteessa. Lisäksi passiivikeräimillä kartoitettiin typpidioksidipitoisuuksia noin 40 kohteessa (lisätietoja liitteessä 11).

Hengitysilmassa olevat hengitettävät hiukkaset (PM₁₀) ovat katujen ja teiden läheisyydessä suurimmaksi osaksi liikenteen nostattamaa katupölyä. Hengitettävät hiukkaset voivat aiheuttaa haittaa terveydelle varsinkin keväisin, kun katupölyä on paljon ilmassa. Suuret hengitettävien hiukkasten pitoisuudet heikentävät erityisesti ikääntyneiden ja hengityssairaiden hyvinvointia.

Viime vuosina katujen tehostettu puhdistus ja pölynsidonta laimealla kalsiumkloridiliuoksella ovat vähentäneet katupölyn määrää. Myös liikenteen pakokaasut ja energiantuotannon hiukkaspäästöt ovat vähentyneet 1990-luvun alusta alkaen. Lisäksi muualta Euroopasta kaukokulkeutuneiden pienhiukkasten pitoisuudet ovat laskeneet koko seudulla. Vuonna 2020 hengitettävien hiukkasten WHO:n vuosiohjearvo (20 µg/m³) ei ylittynyt millään mittausasemalla, aiempina vuosina vuosiohjearvo on ylittynyt vilkasliikenteisissä ympäristöissä (kuva 4.1).

Vuosi 2020 oli monella tavalla poikkeuksellinen, sillä talvi oli vähäluminen sekä ennätyksellisen lämmin. Kevään katupölykausi alkoi tavanomaista aiemmin. Katupölykausi oli myös aikaisempia vuosia helpompi, sillä koronapandemian aiheuttaman poikkeustila vähensi liikennemääriä.

Hengitettävien hiukkasten massapitoisuuksien vuosikeskiarvot vaihtelivat vuonna 2020 pääkaupunkiseudun mittausasemilla Kallion ja Vartiokylän 9 µg/m³ ja Mäkelänkadun sekä Mannerheimintien 16 µg/m³ välillä (kuva 4.2). Vuosikeskiarvot olivat kaikilla pysyvillä mittausasemilla matalammat kuin vuonna 2019, johtuen sääolosuhteista sekä helpommasta katupölykaudesta. Pitoisuudet olivat vuosiraja-arvon (40 µg/m³) ja WHO:n vuosiohjearvon (20 µg/m³) alapuolella (taulukko 4.1).

Hengitettävien hiukkasten vuorokausiraja-arvo ei ole ylittynyt pääkaupunkiseudulla vuoden 2006 jälkeen, sillä pölyisiä päiviä, jolloin vuorokausipitoisuus on yli 50 µg/m³, saa olla 35 kertaa vuodessa. Vuonna 2020 pölyisiä päiviä oli Varistossa 12, Mäkelänkadulla 8, Leppävaarassa 7, Länsisatamassa ja Mannerheimintiellä 3 ja Otaniemessä 1. Tikkurilassa, Pirkkolassa ja Vartiokylässä ei ollut vuorokausipitoisuuden raja-arvotason ylittäviä pölyisiä päiviä (kuva 4.3).

Hengitettävien hiukkasten WHO:n vuorokausiohjearvo (50 µg/m³, 3 ylitystä sallitaan vuodessa) ylittyy tavanomaisesti erityisesti katupölyaikaan liikenneympäristöissä. Vuorokausiohjearvo ylittyi vuonna 2020 Mäkelänkadulla, Leppävaarassa ja Kehä III:n varrella Varistossa. Pysyvillä mittausasemilla oli vuoteen 2019 verrattuna vähemmän vuorokausipitoisuuden raja-arvotason (50 µg/m³) ylityspäiviä. Aiempina vuosina pölyisiä päiviä on ollut eniten maalis–huhtikuussa (kuva 4.3). Vuonna 2020 pahin katupölykausi olikin jo helmi–maaliskuussa.

Hengitettävien hiukkasten vuorokausipitoisuuden kansallinen ohjearvo (70 µg/m³) ylittyi vuoden 2020 helmikuussa Varistossa (taulukko 4.1). Vuonna 2019 ohjearvo ylittyi viidellä mittausasemalla (Mannerheimintiellä, Mäkelänkadulla, Leppävaarassa, Tikkurilassa, Friisilässä ja Talvikkitiellä).

Katupölytilanne

Talven ja kevään sääolot sekä katujen kunnossapito vaikuttavat siihen, kuinka paljon katupölyä kertyy katujen pinnoille ja milloin se nousee ilmaan katujen kuivahtaessa. Kevään katupölykauden ajankohta ja voimakkuus vaihtelevat siksi vuosittain. Katupölyhiukkasista suurin osa kuuluu hengitettävien hiukkasten karkeaan kokoluokkaan (PM_10-2,5).

Tammi−helmikuu oli poikkeuksellisen lauha lähes koko Suomessa. Koko maan talven keskilämpötila oli historiallisen korkea (Ilmatieteen laitos 2021 a). Tammikuussa mitatut keskilämpötilat olivat Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja Helsingissä Kaisaniemessä noin 7 astetta korkeammat kuin vuosien 1981–2010 vertailukaudella (Ilmatieteen laitos 2021 b). Myös helmikuussa lämpötila oli tavallista korkeampi. Talvi oli myös poikkeuksellisen sateinen. Helsingissä satoi helmikuussa kaksinkertainen määrä vuoden 2019 helmikuuhun nähden.

Kevään katupölykausi oli pääkaupunkisedulla tavallista aikaisempi ja aiempia vuosia helpompi, koska talvi oli erittäin leuto ja lumeton. Leudon ja lumettoman talven takia hiekoitusmäärät olivat pienempiä ja katujen kevätpesut pystyttiin aloittamaan tavanomaista aikaisemmin. Hengitettävien hiukkasten raja-arvotason (50 µg/m³) ylittäviä päiviä olikin keväällä tavallista vähemmän. Korkeita ilman hiukkaspitoisuuksia mitattiin jo tammikuussa, ja pahin pölyjakso koettiin helmikuun lopulla (kuva 4.3). Hengitettävien hiukkasten pitoisuudet olivat koholla myös maaliskuussa. Pitoisuudet olivat edellisvuotta matalampia huhtikuun alussa, jolloin yleensä mitataan katupölyn korkeimmat pitoisuudet. Pääkaupunkiseudulla hiukkasten pitoisuudet olivat koko kevään katupölykauden ajan tavallista matalampia, mikä johtui myös osittain liikennemäärien vähenemisestä sekä suotuisista sääolosuhteista.

Ensimmäisen kerran hengitettävien hiukkasten pitoisuudet ylittivät vuorokausiraja-arvotason (50 µg/m³) 5. tammikuuta Leppävaarassa, Mäkelänkadulla ja Varistossa. Nastarenkaat irrottivat katupölyä ja liikennevirta nostatti sitä kuivilta kaduilta ilmaan. Vuorokausiraja-arvotaso ylittyi vielä tammikuussa Mäkelänkadulla kaksi kertaa ja Mannerheimintiellä kerran.

Katupöly heikensi ilmanlaatua etenkin helmi−maaliskuun aikana. Helmikuussa raja-arvotaso ylittyi Leppävaarassa ja Mäkelänkadulla kahdesti, Otaniemessä kerran ja Varistossa seitsemän kertaa. Maaliskuussa vuorokausiraja-arvotaso ylittyi Mäkelänkadulla kahdesti, Länsisatamassa ja Leppävaarassa kolme kertaa ja Varistossa neljä kertaa. Poikkeuksellisesti huhtikuussa vuorokausiraja-arvotaso ei enää ylittynyt kertaakaan. Katupölykauden korkein vuorokausipitoisuus (133 µg/m3) mitattiin Variston mittausasemalla helmikuussa.

HSY antoi kastelupyynnöt pääkaupunkiseudun pääväylille viisi kertaa kevään katupölykauden aikana. Pääväyliä kasteltiin kerran helmikuussa (27.2.), kaksi kertaa maaliskuussa (23.3. ja 26.3.) ja kaksi kertaa huhtikuussa (20.4. ja 22.4.). Tällöin tienpientareita kasteltiin pölyä sitovalla laimealla kalsiumkloridiliuoksella. Leudon sään takia katujen kevätpesut pystyttiin aloittamaan tavallista aiemmin (Helsingin Sanomat 2020, Länsiväylä 2020). Vaikka talvi oli vähäluminen ja leuto ja hiekoitusmäärät olivat tavallista pienempiä, hiekoitussepeliä kertyi talven aikana väylille.

Helsingissä hiekanpoistot aloitettiin maaliskuun puolessa välissä (Kuusiranta 2020) ja lopetettiin huhtikuun loppupuolella. Katujen yöpesut alkoivat maaliskuun alkupuolella. Katupölykaudella katuja kasteltiin 3–4 kertaa viikossa sateesta riippuen. Kalsiumkloridiliuosta käytettiin sitomaan katupölyä noin 1–2 kertaa viikossa.

Espoossa katujen harjaus päästiin aloittamaan maaliskuun alussa noin 2 viikkoa tavallista aiemmin (Salo 2020, Länsiväylä 2020). Toukokuun loppupuolella kadut olivat harjattu ja pesty. Hiekoitusmäärät ja hiekoituskerrat olivat talvella huomattavan pieniä, mutta siitä huolimatta katupölyä oli ilmassa. Kaiken kaikkiaan katujen kevätsiivous oli tavanomaista helpompi. Helmikuussa pölyntorjuntaan käytettiin kahdesti kalsiumkloridiliuosta.

Myös Vantaalla katujen kevätharjaukset päästiin aloittamaan poikkeuksellisen aikaisin helmikuun lopulla (Tammisto 2020). Työ eteni Vantaalla tavallista nopeammin, sillä hiekoitushiekkaa oli levitetty vain kolmasosa normaalitalveen verrattuna. Vantaan oma organisaatio suoritti kevään aikana pölynsidontakastelun miedolla kalsiumkloridiliuoksella kaksi kertaa. Levityskerrat olivat 26.–27.2. ja 27.–28.3.

Hengitettävien hiukkasten pitoisuudet ylittivät vuorokausiraja-arvotason vielä syys- ja lokakuussa Mannerheimintiellä, marraskuussa Mäkelänkadulla ja joulukuussa Leppävaarassa. Vuoden aikana raja-arvotason ylityspäiviä oli Varistossa 12, Mäkelänkadulla 8, Leppävaarassa 7, Länsisatamassa ja Mannerheimintiellä 3, Otaniemessä 1. Tikkurilassa, Pirkkolassa ja Vartiokylässä ei ollut vuorokausiraja-avotason ylittäviä pölyisiä päiviä.

Katupölyn lähteet ja torjuntakeinot
Nastarenkaiden osuutta katupölyn muodostuksessa on selvitetty NASTA- ja REDUST-hankkeissa. Nastarenkaiden aiheuttaman asfaltin kulumisen on todettu olevan keskeisin katupölyn lähde pääkaupunkiseudulla (Kupiainen ym. 2013 a, b). REDUST-hankkeessa arvioitiin myös kunnossapidon keinoja katupölyongelman lievittämiseksi. Hankkeessa tutkittuja käytäntöjä, kuten pölynsidontaa ja tehokasta pesutekniikkaa, on otettu käyttöön pääkaupunkiseudulla ja pölypitoisuudet ovat olleet laskusuunnassa. Katupölypäästöihin vaikuttavia tekijöitä on arvioitu mittausten ohella myös pohjoismaisella NORTRIP-mallinnustyökalulla. Mallinnustuloksia löytyy raportista Stojiljkovic ym. 2016. Tuoreimpia katupölytutkimusten mittaus- ja mallinnustuloksia löytyy KALPA-hankkeen raportista (Kulovuori ym. 2019).‍‍

Pääkaupunkiseudulla ulkoilman pienhiukkaset (PM_2,5) ovat pääasiassa peräisin liikenteen ja puunpolton päästöistä. Lisäksi pienhiukkasia kulkeutuu pääkaupunkiseudulle maan rajojen ulkopuolelta. Pienen kokonsa vuoksi pienhiukkaset pysyvät ilmassa kauan ja kulkeutuvat ilmavirtausten mukana jopa tuhansia kilometrejä. Kaukokulkeuma aiheuttaakin keskimäärin yli puolet pienhiukkasten pitoisuudesta, jopa pääkaupunkiseudun vilkasliikenteisillä alueilla. Pienhiukkasia pidetään erityisen haitallisina terveydelle (lisätietoja terveysvaikutuksista luvussa 16).

Ilmanlaatuasetuksessa (79/2017) pienhiukkasten massapitoisuuksille on asetettu vuosiraja-arvo (25 µg/m³), altistumisen pitoisuuskatto (20 µg/m³) sekä altistumisen vähentämistavoite. Suomessa pitoisuudet ovat selkeästi vuosiraja-arvon ja altistumisen pitoisuuskaton alapuolella. Altistumisen vähentämistavoite määräytyy Kallion mittausaseman vuosien 2018–2020 pitoisuuksien perusteella. Pitoisuus oli 5,7 µg/m³, eikä altistumisen vähentämistavoitetta tässä vaiheessa ole.

Pienhiukkasten WHO:n vuosiohjearvo ei ole ylittynyt vuoden 2014 jälkeen pääkaupunkiseudun mittausasemilla. Pysyvällä mittausasemalla WHO:n vuosiohjearvo ylittyi viimeksi vuonna 2010‍ (kuva 5.1).

Vuonna 2020 poikkeuksellisen lämmin alkuvuosi vähensi pientaloalueilla asuntojen lisälämmityksen tarvetta. Lämpimät talvisäät olivat myös suotuisat ilmansaasteiden leviämisen ja laimenemisen suhteen. Tämän lisäksi maaliskuun puolivälissä alkoi koronapandemian takia poikkeustila, jolloin liikennemäärät vähenivät merkittävästi pääkaupunkiseudulla. Tämä näkyi laajalti ilmanlaadussa, kun liikenteen rajoittamistoimet sekä ihmisten siirtyminen etätöihin laskivat liikennemääriä ja siten liikenteen suoria pakokaasupäästöjä. Pienhiukkasten pitoisuudet olivat sekä pientaloalueilla että vilkasliikenteisillä alueilla matalammat kuin vuonna 2019.

Pienhiukkaspitoisuuksien vuosikeskiarvot vaihtelivat vuonna 2020 pääkaupunkiseudun eri mittausasemien välillä 4,6–6,3 µg/m³. Pitoisuudet olivat selvästi alle EU:n raja-arvon 25 µg/m³ sekä WHO:n ohjearvon 10 µg/m³. Matalin vuosikeskiarvo 4,6 µg/m³ mitattiin Länsisatamassa sataman vaikutusalueella. Korkein vuosikeskiarvo 6,3 µg/m³ mitattiin Mannerheimintiellä (kuva 5.2). Vuosikeskiarvot olivat matalampia vuonna 2020 kuin vuonna 2019, jolloin pienhiukkasten vuosikeskiarvo oli Mannerheimintiellä 7,3 µg/m³. Kaikilla muillakin pysyvillä mittausasemilla pitoisuudet laskivat vuoteen 2019 verrattuna.

Korkeimmat mitatut vuorokausipitoisuudet vaihtelivat Luukin 15 µg/m³ ja Variston 21 µg/m³ välillä. WHO:n vuorokausiohjearvotaso 25 µg/m³ (saa ylittyä kolme kertaa vuodessa) ei ylittynyt millään asemalla (taulukko 5.1).

Korkeimmat tuntipitoisuudet vaihtelivat Mannerheimintien 187 µg/m³ ja Länsisataman sekä Kallion 26 µg/m³ välillä. Mannerheimintien korkein pitoisuus mitattiin 23. huhtikuuta.

Pienhiukkasten episoditilanteet

Korkeita pienhiukkasten tunti- ja vuorokausipitoisuuksia aiheuttavat kaukokulkeumat, vilkasliikenteisillä alueilla liikenteen päästöt ja katupöly sekä pientaloalueilla tulisijojen käytön savut. Myös ilotulitukset ja tulipalot aiheuttavat hetkellisiä korkeita paikallisia pitoisuushuippuja. Säätekijät vaikuttavat episodien voimakkuuteen esimerkiksi heikentäen päästöjen laimenemista tai edistäen saasteiden kulkeutumista seudulle.

Vuosina 2015–2017 ja 2019–2020 pääkaupunkiseudulla ei ole ollut voimakkaita pienhiukkasepisodeja, jolloin vuorokausipitoisuudet olisivat useimmilla asemilla nousseet yli WHO:n terveysperusteisen ohjearvotason 25 µg/m³ (kuva 5.3).

Vuonna 2020 pienhiukkasten pitoisuudet nousivat melko korkeiksi syys-lokakuussa useiden päivien ajaksi kaukokulkeuman vuoksi, mutta WHO:n vuorokausiohjearvo ei kuitenkaan ylittynyt (kuva 5.4). Pääkaupunkiseudulle saapui 23. syyskuuta alkaen kaukokulkeutuneita hiukkasia Itä-Euroopasta. Osa hiukkasista oli todennäköisesti peräisin maastopaloista. Pitoisuudet nousivat koko seudulla klo 6−7 välillä. Ilmanlaatu pysyi pääasiassa tyydyttävänä lukuun ottamatta muutamia tunteja, jolloin pienhiukkasten tuntipitoisuus oli yli 26 µg/m³ ja ilmanlaatu heikkeni välttäväksi. Kaukokulkeuma nosti pienhiukkasten pitoisuuksia pääkaupunkiseudulla 23.−29. syyskuuta. Pienhiukkasten kaukokulkeuma jatkui pääkaupunkiseudulla lokakuun 1.−5. päivä. Kaukokulkeuma oli lievä, sillä ilmanlaatu oli pääasiassa hyvä sekä tyydyttävä. Muutamina tunteina pienhiukkasten tuntipitoisuus oli yli 26 µg/m³ ja ilmanlaatu heikkeni välttäväksi.

Polysykliset aromaattiset hiilivedyt (PAH) ovat hiilestä ja vedystä koostuvia yhdisteitä, joista osa esiintyy hiukkasmuodossa. PAH-yhdisteitä syntyy epätäydellisessä palamisessa. Kohonneita pitoisuuksia esiintyy erityisesti asuinalueilla, joilla on paljon talokohtaista puulämmitystä. Liikenteen päästöjen vaikutus PAH-pitoisuuksiin on melko vähäinen. PAH-yhdisteisiin kuuluvan bentso(a)pyreenin tavoitearvo voi ylittyä paikoin pientaloalueilla puunpolton päästöjen vuoksi. Pitoisuudet vaihtelevat pientaloalueiden sisällä ja niiden välillä. Mittausaseman sijainnilla on myös suuri vaikutus pitoisuustasoihin, sillä lähitaloista peräisin olevat päästöt korostuvat mittaustuloksissa.

Bentso(a)pyreenin pitoisuuksia mitattiin vuonna 2020 Mäkelänkadun vilkasliikenteisessä katukuilussa, Kalliossa kantakaupungin tausta-asemalla ja pientaloalueilla Vartiokylässä, Pirkkolassa ja Ylästössä. Bentso(a)pyreenin pitoisuuden vuosikeskiarvo oli Mäkelänkadulla 0,2 ng/m³, Kalliossa 0,2 ng/m³, Vartiokylässä 0,4 ng/m³, Pirkkolassa 0,4 ng/m³ ja Ylästössä 0,3 ng/m³. Pitoisuudet olivat tavoitearvon 1 ng/m³ alapuolella (kuva 6.1 ja taulukko 6.1).

Vuonna 2020 bentso(a)pyreenin pitoisuudet olivat Kalliossa, Mäkelänkadulla ja Pirkkolassa hieman matalampia kuin vuonna 2019 (kuva 6.2). Pitoisuuksien lasku johtui osittain poikkeuksellisen lämpimästä alkuvuodesta, mikä vähensi asuntojen lisälämmityksen tarvetta. Lämpimät talvisäät ovat myös ilmansaasteiden sekoitus- ja laimenemisolosuhteiltaan paremmat kuin kylmien kelien heikkotuuliset sää- ja inversiotilanteet.

Bentso(a)pyreenin pitoisuudet olivat kesällä matalampia kuin talvikuukausina. Korkein kuukausiarvo 1 ng/m³ mitattiin joulukuussa Vartiokylässä (kuva 6.3). Tammi- ja helmikuu olivat poikkeuksellisen leutoja, mikä vähensi asuntojen puunpolton tarvetta lisälämmityksenä. Kuukausikeskiarvot vaihtelivat pääkaupunkiseudulla 0,1 ng/m³:n ja 1 ng/m³:n välillä (kuva 6.3).

Myös muualla Suomessa mitattiin bentso(a)pyreenin pitoisuuksia. Tuusulassa bentso(a)pyreenin vuosikeskiarvo oli 0,5 ng/m³ ja kuukausikeskiarvot vaihtelivat 0,1 ng/m³ ja 1,5 ng/m³ välillä. Lahdessa Launeen omakotitaloalueella bentso(a)pyreenin vuosikeskiarvo oli 0,9 ng/m³ ja kuukausikeskiarvot vaihtelivat kesäkuun 0,3 ng/m³ ja joulukuun 1,3 ng/m³ välillä (Kähäri 2021). Tausta-alueilla Virolahdella ja Hyytiälässä bentso(a)pyreenin vuosipitoisuudet ovat olleet alle 0,2 ng/m³ vuosina 2017−2019 (Ilmatieteen laitos 2021 c).

Viimeisimmät mittaustulokset bentso(a)pyreenistä näet osoitteesta hsy.fi/pah

Mustalla hiilellä (BC=Black Carbon) tarkoitetaan voimakkaasti valoa sitovia hiukkasia, joissa on korkea epäorgaanisen hiilen pitoisuus. Pienhiukkaset tyypillisesti viilentävät ilmastoa, mutta musta hiili kuitenkin lämmittää sitä. Mustalla hiilellä on myös yhteys terveyshaittoihin. Ilmakehässä mustan hiilen elinikä on muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Mustaa hiiltä vapautuu ilmaan polttoprosesseissa. Tärkeimmät päästölähteet pääkaupunkiseudulla ovat suorat pakokaasupäästöt, puunpoltto tulisijoissa, laivaliikenne ja kaukokulkeuma. Mustan hiilen pitoisuudelle ulkoilmassa ei ole toistaiseksi olemassa normeja.

Mustan hiilen mittauksilla tarkennetaan käsitystä polttoperäisten pienhiukkasten pitoisuuksien vaihteluista ja lähteistä pääkaupunkiseudun pientalo- ja tausta-alueilla sekä vilkasliikenteisillä alueilla. Mittauksilla seurataan pitoisuuksien kehittymistä vilkasliikenteisillä alueilla, sillä ajoneuvojen kiristyneet hiukkaspäästönormit ja hiukkaspäästöjen puhdistustekniikat vähentävän tehokkaasti mustan hiilen päästöjä. Mustan hiilen pitoisuudet ovat laskeneet pitkällä aikavälillä ajoneuvokannan uudistumisen myötä varsinkin vilkasliikenteisissä ympäristöissä (kuva 7.1) (Luoma ym. 2020).

Vuonna 2020 mustan hiilen pitoisuuksia mitattiin Mannerheimintiellä, Mäkelänkadulla, Kalliossa, Tikkurilassa, Länsisatamassa, Pirkkolassa ja Luukissa. Mustan hiilen vuosipitoisuudet mittausasemilla vaihtelivat Luukin 0,2 µg/m³ ja Mäkelänkadun 0,6 µg/m³ välillä. Pitoisuudet olivat kaikilla mittausasemilla matalampia vuonna 2020 kuin vuonna 2019. Pitoisuuksien laskuun vaikuttivat muun muassa poikkeuksellisen leuto talvi sekä koronapandemiasta johtunut liikennemäärien vähentyminen.

Mustan hiilen korkeimmat vuorokausikeskiarvot vaihtelivat Pirkkolan 4 µg/m³ ja Luukin 0,9 µg/m³ välillä. Korkein tuntipitoisuus vaihteli Pirkkolan 15 µg/m³ ja Luukin 2 µg/m³ välillä.

Mustaa hiiltä mitataan alle yhden mikrometrin kokoisista hiukkasista, sillä valtaosa mustasta hiilestä on PM1-kokoluokassa. Mittaustulosten perusteella voidaan laskea kohtalaisen tarkasti mustan hiilen osuus koko pienhiukkasten massasta. Musta hiili muodosti pienhiukkasten massasta vuonna 2020 Mäkelänkadulla keskimäärin 10 %, Tikkurilassa 9 %, Pirkkolassa ja Länsisatamassa 8 %, Mannerheimintiellä ja Kalliossa 6 % ja Luukissa 4 %.

Paikallisten päästöjen suuri merkitys näkyy selvästi pitoisuuksien vaihtelussa eri vuorokaudenaikoina (kuva 7.2). Arkiaamuina pitoisuudet kohoavat voimakkaimmin liikennealueilla. Korkeimmat pitoisuudet pientaloalueilla mitataan taas yleensä viikonloppuiltoina.

Hiukkasten lukumääräpitoisuuteen vaikuttavat eniten hyvin pienikokoiset hiukkaset, jotka myös kulkeutuvat tehokkaasti keuhkojen ääreisosiin saakka. Tärkeimmät päästölähteet pääkaupunkiseudulla ovat ajoneuvot ja työkoneet, laiva- ja lentoliikenne sekä puunpoltto tulisijoissa. Lukumääräpitoisuus kuvaa erityisen hyvin pakokaasujen hiukkasia lähipäästöistä. Puunpolton savuilla on vähäisempi merkitys hiukkasten lukumääräpitoisuuksiin niiden suuremman koon vuoksi. Lisäksi lukumääräpitoisuuteen vaikuttaa merkittävästi ilmakehässä kaasuista syntyvät hiukkaset, joiden muodostuminen on runsainta kevään ja alkukesän aurinkoisilla säillä (kuva 8.1). Myös alueellinen taustapitoisuus ja kaukokulkeuma vaikuttavat lukumääräpitoisuuksiin. Vuonna 2015 hiukkasten lukumäärää autojen päästöissä alettiin säädellä kiristyneiden päästönormien myötä, mutta ulkoilman lukumääräpitoisuudelle ei ole toistaiseksi olemassa normeja.

Vuonna 2020 HSY teki hiukkasten lukumäärämittauksia Helsingin keskustassa Mäkelänkadulla ja kantakaupungin tausta-asemalla Kalliossa. Helsingin yliopisto mittaa hiukkasten lukumäärää kaupunkitaustaa edustavalla asemalla Kumpulassa. Lukumääräpitoisuuden vuosikeskiarvo (mittausalue > 5 nm) oli vuonna 2020 Mäkelänkadulla 11 100 kpl/cm³ ja Kalliossa 5 700 kpl/cm³. Helsingin yliopiston mittausasemalla Kumpulassa vuosikeskiarvo (mittausalue > 5 nm) oli 4 000 kpl/cm³ (Helsingin yliopisto 2021). Suurimmat tuntipitoisuudet olivat Mäkelänkadulla 109 300, Kalliossa 74 500 ja Kumpulassa 28 200 kpl/cm³. Verrattuna vuoteen 2019 pitoisuudet laskivat hieman vuonna 2020 (kuva 8.2). Koronapandemista johtunut etätyön lisääntyminen sekä liikennemäärien vähentyminen selittävät hiukkasten lukumääräpitoisuuksien laskua varsinkin Mäkelänkadulla.

Paikallisten päästöjen vaikutus hiukkasten lukumäärän pitoisuuksiin näkyy selvästi pitoisuuksien vaihtelussa viikonpäivän ja vuorokaudenajan mukaan (kuva 8.3). Mäkelänkadulla pitoisuudet nousivat arkiaamuliikenteen myötä ja laskivat jälleen illan hiljentyessä. Kallion kaupunkitausta-asemalla vaihtelu oli huomattavasti vähäisempää. Pitoisuudet olivat molemmilla HSY:n mittausasemilla matalimmat aamuyöstä, jolloin myös liikenne oli vähäisintä.

Suomessa maaseututausta-asemilla hiukkasten lukumäärät ovat huomattavasti matalampia kuin pääkaupunkiseudulla. Saaristomeren sisääntuloväylän varrella Utössä hiukkasten lukumäärä on ollut runsaat 3 000 kpl/cm³ (mittausalue > 7 nm) ja Lapissa Värriön luonnonpuistossa lähellä Venäjän rajaa 700 kpl/cm³ (mittausalue > 8 nm) (Dal Maso ym. 2008 ). Muualla pohjoismaissa hiukkasten lukumääräpitoisuuksia mitataan mm. Tukholmassa, jossa pitoisuudet olivat vuonna 2019 Hornsgatanin vilkasliikenteisessä katukuilussa 13 700 kpl/cm³ sekä kaupunkitausta-asemalla 6 300 kpl/cm³ (mittausalue > 4 nm) (SLB 2020).

Hiukkasten keuhkodeposoituvasta pinta-alasta käytetään lyhennettä LDSA (lung-deposited surface area). Hiukkasten LDSA kuvaa hiukkasten laskennallista kokonaispinta-alaa, joka kulkeutuu ja laskeutuu hengityselinten syvimpiin osiin keuhkorakkuloihin saakka. Mitä suurempi on LDSA-pitoisuus, sitä suurempi on todennäköisyys hiukkasten pinnalla olevien kemiallisten yhdisteiden kulkeutumiselle keuhkorakkuloihin ja edelleen verenkiertoon. LDSA-pitoisuuden yksikkö on neliömikrometriä kuutiosenttimetrissä ilmaa (µm²/cm³). (Kuula 2019 ja Kuula ym. 2019)

LDSA mittaukset soveltuvat hyvin polttoperäisten lähipäästöjen hiukkasten seurantaan eli liikenteen ja puunpolton päästöjen ilmanlaatuvaikutusten arviointiin. Tärkeimmät päästölähteet pääkaupunkiseudulla ovat ajoneuvot ja työkoneet, puunpoltto tulisijoissa, laivaliikenne ja kaukokulkeuma. LDSA:n pitoisuudelle ulkoilmassa ei ole toistaiseksi olemassa normeja.

HSY:ssä käytössä olevat mittalaitteet mittaavat noin 10–400 nm kokoluokan hiukkasia, joten ne eivät havaitse ollenkaan katupölyhiukkasia ja vain osan kaukokulkeutuneista hiukkasista sekä puunpolton suurimmista hiukkasista.

Vuonna 2020 LDSA-mittalaitteita oli käytössä 10 kappaletta, joista viisi liittyi HOPE-hankkeen mittauksiin (www.ilmanlaatu.eu). Laitteet sijaitsivat vilkasliikenteisissä ympäristöissä Mäkelänkadulla, Kallion kantakaupungin taustaa edustavalla mittausasemalla, sataman vaikutusalueella Hernesaaressa (mittaus alkoi maaliskuun lopussa), Luukin alueellisella tausta-asemalla ja pientaloalueilla, joilla poltetaan paljon puuta (Helsingissä Pirkkolassa, Paloheinässä ja Pakilassa, Espoossa Laaksolahdessa ja Vantaalla Ylästöllä).

LDSA-pitoisuuden vuosikeskiarvo oli korkein vilkasliikenteisessä ympäristössä Mäkelänkadulla (14 µm²/cm)(kuva 9.1). Tausta-alueella Luukissa vuosipitoisuus oli 6 µm²/cm³ ja pientaloalueilla 7–10 µm²/cm³. Sataman vaikutusalueella Hernesaaressa keskiarvo oli huhti-joulukuussa 9 µm²/cm³.

Myös muualla Suomessa mitattiin LDSA:n pitoisuuksia. Tuusulassa Vaunukankaan pientaloalueella LDSA:n vuosikeskiarvo oli 7,7 µm²/cm³ ja kuukausipitoisuudet vaihtelivat 5,3−11,7 µm²/cm³ välillä. Tampereella vilkasliikenteisellä Pirkankadulla mitattu LDSA:n vuosikeskiarvo oli 8,3 µm²/cm³ ja kuukausipitoisuudet vaihtelivat 5,3−11,3 µm²/cm³ välillä (Ari Elsilä 2021 kirjallinen tiedonanto). Tampereella Epilän pientaloalueella vuosikeskiarvo oli 7,4 µm²/cm³ ja kuukausipitoisuudet vaihtelivat 4,1−11,7 µm²/cm³ välillä.

Pääkaupunkiseudulla mitatut pitoisuudet ovat matalia verrattuna muualla Euroopassa mitattuihin. Esimerkiksi Zürichissä moottoritien ja vilkasliikenteisten katujen varsilla LDSA-pitoisuudet olivat 40–63 µm²/cm³ ja liikenteeltään keskimääräisen kadun varrella 28 µm²/cm³. Kaupunkitaustaa edustavilla mittausasemilla pitoisuudet olivat esimerkiksi Zürichissä 11 ja 19, Lissabonissa 35–89, Leicesterissä 30 ja Barcelonassa 37 µm²/cm³. Liikenteellä mainittiin olleen vaikutusta kaupunkitaustan tuloksiin Zürichissä, Leicesterissä ja Barcelonassa. (Kuula ym. 2019)

Polttoperäisten hiukkasten pitoisuudet ovat yleensä matalimmat kesällä, mutta LDSA-taustapitoisuudet käyttäytyvät toisin. LDSA-pitoisuudet ovat Luukissa kesällä korkeampia kuin muina vuodenaikoina eikä muidenkaan asemien pitoisuuksissa ole havaittavissa selkeää kesäminimiä (kuva 9.2). Tämä johtunee siitä, että hiukkaset ovat kooltaan ja siten myös pinta-alaltaan kesällä suurempia kuin muina vuodenaikoina. Kesällä muodostuvat luontoperäiset orgaaniset aerosolit, muita vuodenaikoja voimakkaampi säteily ja valokemialliset reaktiot aiheuttavat mahdollisesti hiukkaskoon kasvun (Kuula ym. 2019). Luukin tulokset kuvaavat taustapitoisuuksia, jotka vaikuttavat muidenkin mittausasemien tuloksiin. Hernesaaressa joulukuun pitoisuudet olivat poikkeuksellisen matalia, koska vallitseva tuuli oli meren suunnalta etelästä.

LDSA-pitoisuudet vaihtelevat vuorokaudenajan mukaan. Liikenteen päästöjen vaikutus näkyy Mäkelänkadulla erityisen voimakkaasti arkipäivinä (kuva 9.3). Puunpolton vaikutus puolestaan näkyy pientaloalueilla iltaisin ja erityisesti viikonloppuisin. Hernesaaressa LDSA-pitoisuuksissa on havaittavissa laivojen saapumis- ja lähtöaikojen rytmiin liittyviä pitoisuushuippuja.

Typenoksideilla (NOx) tarkoitetaan tässä raportissa typpimonoksidia (NO) ja typpidioksidia (NO₂). Pääkaupunkiseudulla niiden suurimmat päästölähteet ovat energiantuotanto ja tieliikenne, erityisesti raskas liikenne. Hengitysilmassa olevat typenoksidit ovat peräisin liikenteen, erityisesti dieselautojen ja raskaan liikenteen päästöistä. Typenoksidien pitoisuudet ovat laskeneet merkittävästi pääkaupunkiseudun mittausasemilla viimeisen noin kolmen vuosikymmenen aikana, jolloin mittauksia on tehty. Pitoisuuksien lasku on huomattu myös passiivikeräimillä tehdyissä kartoituksissa. Vilkasliikenteisimmissä paikoissa pakokaasujen typenoksidien pitoisuudet ovat laskeneet nopeasti. Tätä ovat edesauttaneet autokannan uusiutuminen ja päästöjen vähennystekniikat sekä HSL:n bussikannan päästöjen väheneminen.

Koronapandemiasta seurannut liikennemäärän lasku ja poikkeuksellisen lämmin talvi vaikuttivat pääkaupunkiseudun ilmanlaatuun vuonna 2020. Maaliskuun puolivälissä alkoi koronapandemian takia poikkeustila, jolloin liikennemäärät vähenivät merkittävästi pääkaupunkiseudulla. Tämä näkyi laajalti ilmanlaadussa, erityisesti typpidioksidin pitoisuuksissa, kun liikenteen rajoittamistoimet sekä ihmisten siirtyminen etätöihin laskivat liikennemääriä ja siten liikenteen päästöjä. Kesällä liikennemäärät palasivat lähelle lomakauden tavanomaista tasoa, mutta syksyllä liikennemäärät olivat tavanomaista pienemmät. Talven 2020 leudot ja tuuliset sääolot myös suosivat pakokaasujen laimenemista kaupunki-ilmassa. Poikkeustilan lisäksi typpidioksidin pitoisuudet ovat laskeneet autokannan uudistumisen takia. Koko vuoden 2020 tasolla typpidioksidin pitoisuudet olivat keskimäärin noin kolmanneksen pienemmät vuoteen 2019 verrattuna, eivätkä typpidioksidin raja- tai ohjearvot ylittyneet (kuva 10.1 ja taulukko 10.1).

Vuonna 2020 typpidioksidin pitoisuuksien vuosikeskiarvot vaihtelivat Luukin 3 µg/m³ ja Mäkelänkadun 21 µg/m³ välillä. Pitoisuudet eivät ylittäneet vuosiraja-arvoa 40 µg/m³ millään mittausasemalla (kuva 10.2). Vuosikeskiarvot olivat edellisvuotta matalammat kaikilla mittausasemilla.

Typpidioksidin korkeimmat vuorokausipitoisuudet vaihtelivat Mäkelänkadun 78 µg/m³ ja Luukin 20 µg/m³ välillä. Typpidioksidin vuorokausiohjearvo (70 µg/m³, johon verrataan kuukauden toiseksi korkeinta vuorokausipitoisuutta) ei ylittynyt millään mittausasemalla. Ohjearvotason ylittävä pitoisuus mitattiin Mäkelänkadulla 10. tammikuuta.

Kasvillisuuden ja ekosysteemien suojelemiseksi typenoksideille on annettu myös kriittinen taso 30 µg/m³. Pääkaupunkisedulla ainoastaan Luukissa mitattuja pitoisuuksia voidaan verrata tähän tasoon. Luukin NOx-pitoisuuden vuosikeskiarvo 3 µg/m³ oli selvästi alle kriittisen tason.

Typpidioksidin pitoisuuksia kartoitettiin lisäksi passiivikeräinmenetelmällä 45 kohteessa. Näissä mittauspisteissä typpidioksidin vuosipitoisuus oli selvästi alle raja-arvon (kuva 10.3). Passiivikeräimellä mitattu suurin vuosikeskiarvo oli 26 µg/m³ (Sörnäisten rantatiellä sekä Pakilassa Kehä l varrella). Helsingin satamissa (Länsisatama, Eteläranta, Katajanokka) vuosipitoisuudet olivat 11 µg/m³. Helsingin satamien vuosipitoisuudet olivat keskimäärin noin kolmanneksen matalampia vuonna 2020 kuin vuonna 2019. Helsinki-Vantaan lentoaseman Terminaali 1:n luona vuosikeskiarvo oli 14 µg/m³ ja muualla lentokentän autoliikenteen vaikutuspiirissä 11–14 µg/m³. Lentokentän kiitoteiden lähellä vuosipitoisuudet olivat 6–9 µg/m³. Helsinki-Vantaan lentoasemalla typpidioksidin vuosipitoisuudet olivat keskimäärin noin 40 % matalammat vuonna 2020 kuin vuonna 2019. Helsinki-Vantaan lentoasemalla sekä Helsingin satamissa pitoisuuksien laskuun vaikutti koronapandemiasta johtunut matkustajaliikenteen vähentyminen. Helsinki-Vantaan lentoasemalla matkustajamäärät laskivat 75 % verrattuna vuoteen 2019 (Finavia 2021). Länsisatamassa, Hernesaaressa, Eteläsatamassa ja Katajanokalla aluskäynnit laskivat keskimäärin noin 20 % verrattuna vuoteen 2019 (Helsingin Satama 2021). Lisätietoa passiivikeräinmittauksista on liitteessä 11.

Typpidioksidin raja-arvo ei enää ylity

Typpidioksidille asetettu vuosiraja-arvo on yhä vaarassa ylittyä Helsingin vilkasliikenteisissä katukuiluissa, joissa tuulettuvuus on heikkoa. Liikenteen päästöt, runsas dieselautojen määrä ja ruuhkautuva liikenne ovat pääsyitä korkeille pitoisuuksille. Ylitysalue arvioidaan vuosittain ja arvioinnissa huomioidaan myös edellisvuosien mittaustulokset sekä sääolosuhteet.

Helsingissä on noin 4,2 kilometriä katuosuuksia, joilla raja-arvo on ”vaarassa ylittyä” (kuva 10.4). Vuonna 2020 ”vaarassa ylittyä” -alue pieneni noin kilometrillä verrattuna vuoteen 2019, sillä arvioitiin ettei Hämeentiellä eikä Lönnrotinkadulla typpidioksidin raja-arvo ole enää vaarassa ylittyä. Pohjoisesplanadilla ei myöskään arvioida enää typpidioksidin raja-arvon ylittyvän, joten se siirtyi ”vaarassa ylittyä” -alueeksi.

Typpidioksidin ja hengitettävien hiukkasten raja-arvojen ylittymisen johdosta pääkaupunkiseudulla laadittiin ilmansuojelun toimintaohjelmat pitoisuuksien alentamiseksi ja ilmanlaadun parantamiseksi vuosille 2008–2016. Typpidioksidin raja-arvo tuli saavuttaa vuoteen 2010 mennessä. Ilmansuojeluohjelmien toimenpiteet eivät kuitenkaan vaikuttaneet riittävästi. Suomi sai EU-komissiolta jatkoaikaa raja-arvon alittamiselle vuoden 2014 loppuun asti. Koska raja-arvojen alle ei vielä tuolloinkaan päästy teki Helsinki ilmansuojelusuunnitelman vuosille 2017–2024.

Lue lisää: hel.fi/ilmansuojelu​

Korkealla yläilmakehässä otsoni toimii suojakilpenä auringon vaarallista ultravioletti- eli UV-säteilyä vastaan. Sen sijaan lähellä maan pintaa olevassa alailmakehässä ja hengitysilmassa otsoni on ihmisille, eläimille ja kasvillisuudelle haitallinen ilmansaaste. Otsonia muodostuu ilmassa auringonsäteilyn vaikutuksesta hapen, typenoksidien ja haihtuvien orgaanisten yhdisteiden välisissä kemiallisissa reaktioissa. Otsonia ei siis ole päästöissä itsessään. Kaupunkien keskustoissa otsonia on vähemmän kuin esikaupunkialueilla ja maaseudulla, koska otsonia kuluu reaktioissa muiden ilmansaasteiden kanssa. Paikallisesti liikenteen typpimonoksidin päästöt reagoivat otsonin kanssa kuluttaen otsonin katuilmasta lähes kokonaan, samalla syntyy muita haitallisia epäpuhtauksia kuten typpidioksidia. Suomessa otsonipitoisuudet ovat suurimmillaan aurinkoisella säällä keväällä ja kesällä, kun auringon UV-säteily on korkeimmillaan. Otsonin kaukokulkeutuminen muualta Euroopasta kohottaa Suomen pitoisuuksia selvästi. Otsonipitoisuudet kohosivat pääkaupunkiseudulla 1990-luvun alussa ja ovat pysyneet siitä lähtien samalla tasolla (kuva 11.1).

‍

Otsonipitoisuuden vuosikeskiarvo oli Mäkelänkadulla 44 µg/m³, Kalliossa 51 µg/m³, Vartiokylässä 49 µg/m³ ja Luukissa 48 µg/m³ (kuva 11.2). Pitoisuudet olivat samaa tasoa kuin edellisenä vuotena. Mäkelänkadun mittaukset aloitettiin 2015, ja vuosikeskiarvo on noussut joka vuosi (36, 37, 38, 42, 43 ja 44 µg/m³). Syynä on pakokaasujen puhdistuminen ja siten otsonia kuluttavien päästöjen väheneminen, jolloin otsonipitoisuudet kasvavat.

Otsonin terveysperusteinen tavoitearvo ja pitkän ajan tavoitearvo eivät ylittyneet vuonna 2020. Terveysperusteinen tavoitearvo (120 µg/m³) lasketaan 8 tunnin liukuvana keskiarvona ja ylityksiä saa olla 25 kertaa vuodessa kolmen vuoden keskiarvona. Pitkän ajan tavoite on, että ylityksiä ei tapahtuisi ollenkaan. Kasvillisuuden suojelemiseksi annettu pitkän aikavälin tavoite ei ylittynyt vuonna 2020 (taulukko 11.1).

Otsonin episoditilanteet

Suomeen kulkeutuu runsaasti otsonia muualta Euroopasta. Korkeimmat pitoisuushuiput havaitaan yleensä aurinkoisina kevät- ja kesäpäivinä, kun ilmavirtaukset saapuvat Keski- ja Itä-Euroopan alueilta, missä saasteita on enemmän. Myös Itä-Euroopan maastopalojen ja peltojen kulotusten päästöt ovat todennäköisesti joskus osasyynä otsoniepisodeihin.

Väestölle tiedottamisen kynnysarvo 180 µg/m³ ei ylittynyt pääkaupunkiseudulla vuonna 2020.

Otsoniepisodeiksi on luokiteltu tilanteet, jolloin 8 tunnin keskiarvopitoisuudet ylittävät 120 µg/m³. Tällaisia tilanteita ei ollut pääkaupunkiseudulla vuonna 2020. Kesän aikana ei ollut muualta kulkeutuvan otsonin merkittäviä kaukokulkeumia (kuva 11.3).

Ulkoilmassa oleva rikkidioksidi on pääosin peräisin energiantuotannosta ja laivojen päästöistä. Rikkidioksidipäästöt ovat laskeneet huomattavasti viime vuosikymmenten aikana, joten pitoisuudet ulkoilmassa ovat nykyisin matalia. Rikkidioksidi ei ole enää merkittävä ilmanlaadun ongelma pääkaupunkiseudulla. Satamien ja huippulämpökeskusten lähellä ei enää yleensä esiinny kohonneita lyhytaikaispitoisuuksia, jotka haittaisivat lähistön asukkaita.

Pääkaupunkiseudun rikkidioksidipitoisuudet laskivat huomattavasti 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa. Mittauksia aloitettaessa 1970-luvulla vuosipitoisuustaso oli yli 30 µg/m³, mutta nyt pitoisuudet ovat alle 1 µg/m³. Tärkeimpiä syitä pitoisuuksien laskuun olivat aluksi matalien lähteiden (muun muassa kiinteistökohtainen öljy- ja hiililämmityksen) päästöjen väheneminen. Lisäksi 1980-luvun puolivälistä alkaen voimalaitosten rikinpoistolaitosten rakentaminen, niukkarikkisten polttoaineiden käyttöön siirtyminen ja maakaasun käytön yleistyminen laskivat rikkidioksidipitoisuuksia. Myös laivaliikenteen päästönormit ovat tiukentuneet vuosina 2010 ja 2015. Vuoden 2015 tammikuussa astui voimaan alusten polttoaineen rikkipitoisuuden tiukennus 1 prosentista 0,1 prosenttiin koko Itämerellä, mikä näkyy satamien ilmanlaadussa (kuva 12.1).

‍

Vuonna 2020 rikkidioksidin pitoisuuksia mitattiin kantakaupungin tausta-asemalla Kalliossa, maaseudun tausta-asemalla Luukissa ja sataman vaikutusalueella Länsisatamassa. Pitoisuudet olivat hyvin matalia ja selvästi raja- ja ohjearvojen alapuolella (kuva 12.2 ja taulukko 12.1). Vuosikeskiarvo oli kaikilla mittausasemille alle 1 µg/m³. Korkeimmat mitatut vuorokausiarvot olivat Luukissa 1 µg/m³, Kalliossa 3 µg/m³ ja Länsisatamassa 3 µg/m³. Korkeimmat tuntipitoisuudet olivat Luukissa 5 µg/m³, Kalliossa 19 µg/m³ ja Länsisatamassa 15 µg/m³.

HSY:llä on neljä mittausasemaa, joilla seurataan ilmanlaatua kiinnostavissa erityiskohteissa vuoden tai kahden jaksoissa. Kohteiden ilmanlaatua seurataan esimerkiksi kaavoituksen, suurien päästömäärien tai heikkojen laimenemisolosuhteiden vuoksi. Vuonna 2020 kaksi siirrettävää mittausasemaa (Pirkkola ja Länsisatama) jatkoivat samassa paikassa kuin vuonna 2019. Vuonna 2020 mittauksia tehtiin Helsingissä Länsisatamassa sataman vaikutusalueella ja Pirkkolassa pientaloalueella, Espoossa Otaniemessä lähellä Kehä I:tä ja Vantaalla Kehä III:n varrella Varistossa.

Lisätietoja vuoden 2020 mittausasemista löytyy liitteestä 15.

Länsisatama

Länsisataman siirrettävällä mittausasemalla mitattiin vuonna 2020 typenoksidien (NO ja NO₂), hengitettävien hiukkasten (PM₁₀), pienhiukkasten (PM_2,5), rikkidioksidin (SO₂) ja mustan hiilen (BC) pitoisuuksia. Mittausasema sijaitsi Tyynenmerenkadulla aivan Länsiterminaali 1:n vieressä (kuva 13.1). Vuonna 2019 siirrettävä mittausasema sijaitsi hieman kauempana Tyynenmerenkadun laidasta. Länsisatamassa on ollut myös vuonna 2014 siirrettävä mittausasema, tällöin mittausasema sijaitsi 100 metriä kauempana lounaassa. Mittauksilla selvitettiin satamatoiminnan vaikutusta ilmanlaatuun.

‍Mitattuihin pitoisuuksiin vaikuttivat pääasiassa autoliikenne, sataman maaliikenne, laivaliikenteen päästöt sekä kaukokulkeuma. Pitoisuuksiin vaikuttavat osaltaan myös Jätkäsaaren rakennustyömaat. Mittaustulokset kuvaavat tasoa, jolle ihmiset altistuvat Länsisataman vaikutusalueella.

Länsisatama on Suomen vilkkain matkustajasatama. Vuonna 2020 Länsisataman alusliikenne väheni noin 16 % verrattuna edellisvuoteen (Helsingin Satama 2021). Suurin osa vähentyneestä liikenteestä oli matkustajaliikennettä.

Vuoden 2020 alusta sataman raskas liikenne ohjattiin pois Länsisatamankadulta ja sisäänajoväylä terminaaliin siirtyi Rionkadun ja Tyynenmerenkadun risteykseen. Uudistuksen myötä raskaat ajoneuvot liikennöivät satama-alueella lähempänä mittausasemaa.

Vuonna 2020 Länsisataman mittausaseman typpidioksidin vuosipitoisuus oli 13 µg/m³, ja vuonna 2019 se oli 16 µg/m³. Osa typpidioksidin pitoisuuksien laskusta selittyy satamaliikenteen vähenemisellä sekä poikkeuksellisen lämpimällä talvella. Kylmällä ilmalla esiintyy useammin ilmansaasteiden leviämisen ja laimenemisen kannalta epäsuotuisia sääoloja. Typpidioksidin raja- ja ohjearvot alittuivat selvästi Länsisatamassa. Korkein vuorokausiarvo 53 µg/m³ mitattiin 10. tammikuuta ja korkein tuntiarvo 97 µg/m³ mitattiin seuraavana päivänä. Pitoisuuksien nousu aamulla ja iltapäivällä näkyy mittauksissa selvästi. Pitoisuuksien vaihtelu vuorokaudenajan mukaan liittyy laivojen aikatauluihin ja laivoille tulevan ja poistuvan liikenteen rytmiin (kuva 13.2).

Typpidioksidipitoisuuksia kartoitettiin Länsisatamassa myös passiivikeräinmenetelmällä, keräin on sijainnut vuodesta 2009 lähtien Länsisatamassa hieman eri kohteissa Tyynenmerenkadun ja Rionkadun risteyksessä sekä Länsiterminaalin läheisyydessä. Mittausaikana typpidioksidin vuosipitoisuus ei ole ylittänyt raja-arvoa. Vuonna 2020 Länsisatamassa, Etelärannassa ja Katajanokalla typpidioksidin pitoisuudet laskivat noin kolmanneksen verrattuna vuoteen 2019 (kuva 13.3). Osa typpidioksidin pitoisuuksien laskusta selittyy satamaliikenteen vähenemisellä sekä poikkeuksellisen lämpimällä talvella (passiivikeräintuloksista lisää kappaleessa 10).

Vuonna 2010 ja 2015 tapahtuneen laivaliikenteen päästönormien tiukentumisen seurauksena, kun alusten polttoaineen rikkipitoisuutta tiukennettiin, on satamien mittaustuloksissa näkynyt rikkidioksidin pitoisuudessa laskua. Vuosina 2008–2014 Helsingin eri satamissa tehdyissä mittauksissa vuosipitoisuudet olivat tasoa 3–7 µg/m³ (kuva 13.4). Vuonna 2020 Länsisataman rikkidioksidin pitoisuuden vuosikeskiarvo oli 0,4 µg/m³, vuonna 2019 se oli 0,7 µg/m³. Vuonna 2014, ennen viimeisintä päästönormien tiukentamista, rikkidioksidin vuosipitoisuus oli Länsisatamassa 4,3 µg/m³. Rikkidioksidin pitoisuudet olivat vuonna 2020 selvästi raja- ja ohjearvojen alapuolella. Korkein vuorokausipitoisuus 3 µg/m³ mitattiin 15. huhtikuuta ja korkein tuntipitoisuus 15 µg/m³ samana päivänä.

Hengitettävien hiukkasten pitoisuuden vuosikeskiarvo oli 10 µg/m³, mikä on saman verran kuin vuonna 2019 ja samaa tasoa kuin Kallion kantakaupungin tausta-asemalla mitatut pitoisuudet. Länsisataman hengitettävien hiukkasten pitoisuudet eivät ylittäneet raja- tai ohjearvoja. Länsisatamassa oli vuonna 2020 kolme hengitettävien hiukkasten vuorokausiraja-arvotason ylitystä. Kaikki ylitykset olivat maaliskuun lopussa. Varsinainen raja-arvo ei kuitenkaan ylittynyt Länsisatamassa, sillä raja-arvotason ylityksiä sallitaan 35 kpl vuodessa. Vuonna 2019 hengitettävien hiukkasten vuorokausiraja-arvotaso ei ylittynyt kertaakaan Länsisatamassa. Vuonna 2020 korkein vuorokausipitoisuus 74 µg/m³ mitattiin 24. maaliskuuta ja korkein tuntipitoisuus 359 µg/m³ mitattiin 31. maaliskuuta. Korkeat pitoisuudet johtuivat katupölystä.

Pienhiukkasten vuosikeskiarvo oli 5 µg/m³. Pitoisuudet olivat selvästi alle vuosiraja-arvon ja WHO:n vuosiohjearvon. Länsisataman pienhiukkasten vuosipitoisuus oli samaa tasoa kuin Luukin maaseutu tausta-asemalla (5 µg/m³) ja matalampi kuin pääkaupunkiseudun vilkasliikenteisillä alueilla (6 µg/m³). Länsisatamassa korkein vuorokausipitoisuus 19 µg/m³ mitattiin 26. syyskuuta ja korkein tuntipitoisuus 26 µg/m³ mitattiin 5. lokakuuta. Pitoisuuksien vuosikeskiarvot olivat vuonna 2020 samaa tasoa kuin edellisenä vuotena.

Mustan hiilen vuosikeskiarvo oli Länsisataman mittauspisteessä 0,4 µg/m³. Korkein tuntipitoisuus oli 4,1 µg/m³ ja korkein vuorokausipitoisuus 1,3 µg/m³. Mannerheimintiellä mustan hiilen vuosipitoisuus oli myös 0,4 µg/m³, ja Kalliossa vuosipitoisuus oli 0,3 µg/m³. Länsisataman mustan hiilen vuosipitoisuus oli matalampi kuin Mäkelänkadun pysyvällä mittausasemilla. Mäkelänkadun mittausasemalla vilkasliikenteisessä katukuilussa vuosikeskiarvo oli 0,6 µg/m³ ja korkein tuntipitoisuus oli 6,4 µg/m³.

Hernesaaressa mitattiin maalis−joulukuussa LDSA-pitoisuuksia. LDSA mittaukset soveltuvat hyvin polttoperäisten lähipäästöjen hiukkasten seurantaan eli liikenteen ja puunpolton päästöjen ilmanlaatuvaikutusten arviointiin. Tärkeimmät päästölähteet pääkaupunkiseudulla ovat ajoneuvot ja työkoneet, puunpoltto tulisijoissa, laivaliikenne ja kaukokulkeuma. Hernesaaressa vuosikeskiarvo oli huhti−joulukuussa 9 µm²/cm³. LDSA-pitoisuuden vuosikeskiarvo oli korkein vilkasliikenteisessä ympäristössä Mäkelänkadulla (14 µm²/cm). Luukissa vuosipitoisuus oli 6 µm²/cm³ ja pientaloalueilla 7–10 µm²/cm³. (LDSA tuloksista lisää kappaleessa 9)

Ilmanlaatuindeksin perusteella arvioituna ilmanlaatu oli Länsisataman mittauspisteessä 86 % ajasta hyvä, 13 % ajasta tyydyttävä ja 1 % ajasta välttävä (kuva 13.5). Vuoden aikana huonoja ilmanlaadun tunteja oli 18 ja erittäin huonon ilmanlaadun tunteja oli maaliskuussa 4. Huonot ja erittäin huonot ilmanlaadun tunnit sijoittuvat pääasiassa maaliskuulle ja johtuivat hengitettävistä hiukkasista eli katupölystä.

Pirkkola

Helsingin Pirkkolan pientaloalueella mitattiin vuonna 2020 typenoksidien (NO ja NO₂), hengitettävien hiukkasten (PM₁₀), pienhiukkasten (PM_2,5), mustan hiilen (BC), polysyklisten aromaattisten hiilivetyjen (PAH) ja hiukkasten keuhkodeposoituvan pinta-alan (LDSA) pitoisuuksia. Vuonna 2019 siirrettävä mittausasema sijaitsi samassa paikassa. Pirkkolan siirrettävän mittausaseman lähiympäristössä on runsaasti pientaloasutusta ja alueen kadut ovat vähäliikenteisiä (kuva 13.6). Mittauksilla selvitettiin pientaloalueiden ilmanlaatua ja tulokset kuvaavat tasoa, jolle ihmiset altistuvat asuessaan Helsingissä vanhalla pientaloalueella. Pientaloalueiden ilmanlaatuun vaikuttavat yleensä tulisijojen käyttö ja katujen pölyisyys. Tulisijojen käyttö on seudulla usein satunnaista lisälämmitystä, mutta koska asuinalueet ovat kaupunkialueilla tiiviitä, voi lähinaapurille koituva savuhaitta olla merkittävä. Paikalliseen ilmanlaatuun vaikuttavat ratkaisevasti myös maastonmuodot ja sääolot, joiden vuoksi ilmanlaatu voi heiketä paikallisesti etenkin kylminä ja heikkotuulisina päivinä.

Puunpolton vaikutus näkyi vuonna 2020 Pirkkolassa mustan hiilen sekä LDSA:n pitoisuuksien nousuna iltaisin (kuva 13.7). Puunpoltto nosti bentso(a)pyreenin pitoisuuksia Pirkkolassa erityisesti lämmityskaudella. Poikkeuksellisen lämmin alkuvuosi vähensi asuntojen lisälämmityksen tarvetta vuonna 2020 ja bentso(a)pyreenin pitoisuudet olivatkin matalampia vuoteen 2019 verrattuna. Myös mustan hiilen sekä LDSA:n pitoisuudet laskivat.

Pirkkolan mittausasemalla typpidioksidin vuosikeskiarvo oli 9 µg/m³, vuonna 2019 samassa paikassa mitattiin typpidioksidin vuosikeskiarvoksi 13 µg/m³. Vuoden 2019 talvi olikin kylmempi kuin vuonna 2020. Vuonna 2020 talvi oli tavanomaista leudompi, jolloin typpidioksidin sekoittumis- ja laimenemisolosuhteet olivat paremmat, ja typpidioksidin pitoisuudet olivat myös matalammat. Koronapandemiasta johtunut poikkeustila laski myös liikennemääriä sekä siirsi ihmisiä etätöihin. Pirkkolantie oli osan vuodesta 2019 ja 2020 (3/2019−11/2020) pois käytöstä. Liikennettä ohjattiin tällöin Pirjontien ja Viidenrajantien kautta, jolloin liikennemäärä oli tavanomaista suurempi mittausaseman kohdalla. Typpidioksidin pitoisuudet eivät ylittäneet ilmanlaadun raja- ja ohjearvoja. Korkein tuntipitoisuus 66 µg/m³ mitattiin 31. maaliskuuta ja korkein vuorokausipitoisuus 36 µg/m³ mitattiin 10. tammikuuta. Vuosi- ja vuorokausipitoisuudet olivat samaa tasoa kuin Vartiokylän pientaloalueella olevalla pysyvällä mittausasemalla. Typenoksidien pitoisuuksien vuorokausivaihtelussa on huomattavissa liikenteen vaikutus varsinkin arkiaamuisin (kuva 13.7).

Hengitettävien hiukkasten vuosikeskiarvo oli 10 µg/m³, vuonna 2019 vuosikeskiarvo oli 11 µg/m³. Pitoisuudet eivät ylittäneet raja- tai ohjearvoa. Korkein tuntipitoisuus 227 µg/m³ mitattiin 5. tammikuuta ja korkein vuorokausipitoisuus 33 µg/m³ mitattiin 18. lokakuuta.

Pienhiukkaspitoisuuksien vuosikeskiarvo oli 5 µg/m³, vuonna 2019 vuosikeskiarvo oli 6 µg/m³. Samansuuruisia pitoisuuksia mitattiin Kallion kantakaupungin tausta-asemalla, Länsisatamassa sekä Luukin maaseutu tausta-asemalla. Pirkkolassa mitatut pitoisuudet olivat alle vuosiraja-arvon ja WHO:n vuosiohjearvon. Korkein vuorokausipitoisuus 16 µg/m³ mitattiin 4. lokakuuta ja korkein tuntipitoisuus 40 µg/m³ 31. lokakuuta. Pienhiukkasten pitoisuus oli hieman suurempi iltaisin kuin päivisin.

Mustan hiilen vuosikeskiarvo oli 0,4 µg/m³. Pitoisuus oli samaa tasoa kuin Mannerheimintien vilkasliikenteisellä mittausasemalla (0,4 µg/m³). Korkein vuorokausipitoisuus 4 µg/m³ ja korkein tuntipitoisuus 15 µg/m³ mitattiin 24. joulukuuta. Pirkkolassa mitatut mustan hiilen vuosi-, vuorokausi- sekä tuntipitoisuudet olivat pienempiä kuin vuonna 2019. Puunpolton vaikutus näkyi lievänä pienhiukkasten ja mustan hiilen pitoisuuksien nousuna iltaisin. Talvikuukausina (joulu−helmikuu) pitoisuudet olivat 0,4−0,6 µg/m³ ja kesäkuukausina (kesä−heinäkuu) 0,3−0,6 µg/m³.

Pirkkolan bentso(a)pyreenin vuosikeskiarvo oli 0,4 ng/m³. Kuukausikeskiarvot vaihtelivat 0,1 ng/m³ ja 0,9 ng/m³ välillä. Vuosikeskiarvo oli samaa tasoa kuin Vartiokylän pientaloalueen pysyvällä mittausasemalla (0,4 ng/m³). Puunpoltto nosti bentso(a)pyreenin pitoisuuksia erityisesti lämmityskaudella.

LDSA:n vuosikeskiarvo oli 8 µm²/cm³, mikä on samaa tasoa kuin Kallion kantakaupungin tausta-asemalla. Korkein vuorokausipitoisuus 26 µm²/cm³ ja korkein tuntipitoisuus 75 µm²/cm³ mitattiin 31. lokakuuta. Vuonna 2020 pitoisuudet olivat pienempiä kuin vuonna 2019. LDSA-pitoisuuksien vuorokaudenaikavaihtelussa näkyi selvästi liikenteen päästöt erityisesti aamuisin ja iltaisin myös puunpolton päästöt (kuva 13.7).

Ilmanlaatuindeksin perusteella arvioituna ilmanlaatu oli Pirkkolan mittausasemalla 89 % mitatusta ajasta hyvä, 11 % tyydyttävä ja 0,4 % välttävä (kuva 13.8). Huonon ilmanlaadun tunteja oli 4 ja erittäin huonoja tunteja mitattiin vain yksi Pirkkolassa. Erittäin huonot ja huonot tunnit johtuivat hengitettävistä hiukkasista eli katupölystä.

Otaniemi

Espoossa Otaniemen siirrettävällä mittausasemalla mitattiin vuonna 2020 typenoksidien (NO ja NO₂), hengitettävien hiukkasten (PM₁₀) ja pienhiukkasten (PM_2,5) pitoisuuksia. Mittausasema sijaitsi vilkasliikenteisen Kehä I:n läheisyydessä (kuva 13.9). Mittausympäristön ilmanlaatuun vaikuttavat voimakkaimmin liikenteen päästöt ja katupöly. Mittauksilla selvitettiin kuinka korkeiksi pitoisuudet nousevat pääväylän läheisyydessä.

Otaniemen mittausasemalla typpidioksidin pitoisuuden vuosikeskiarvo oli 11 µg/m³. Pitoisuus on samaa tasoa, mitä Kallion kantakaupungin tausta-asemalla mitattu 10 µg/m³. Pakokaasuperäiset tyyppidioksidin pitoisuudet laimenivatkin hyvin Otaniemen mittausaseman avoimessa ympäristössä, vaikka liikennemäärät läheisellä Kehä I:llä ovat suurempia kuin Kallion tausta-aseman läheisyydessä. Typenoksidien pitoisuudet noudattivat liikenteen rytmiä, aamuruuhkan aikaan pitoisuudet nousivat ja laskivat iltapäivällä (kuva 13.10). Korkein Otaniemessä mitattu typpidioksidin tuntipitoisuus oli 98 µg/m³ ja se mitattiin 10. tammikuuta. Korkein vuorokausipitoisuus 58 µg/m³ mitattiin 21. toukokuuta. Mitatut pitoisuudet eivät ylittäneet ilmanlaadun raja- ja ohjearvoja.

Hengitettävien hiukkasten vuosikeskiarvo oli 11 µg/m³, mikä on samaa tasoa kuin Tikkurilan pysyvällä mittausasemalla mitattu vuosipitoisuus (12 µg/m³). Muilla pääkaupunkiseudun vilkasliikenteisillä alueilla mitatut vuosipitoisuudet olivat korkeampia. Otaniemessä oli vuonna 2020 yksi hengitettävien hiukkasten vuorokausiraja-arvotason ylitys helmikuussa katupölyn vuoksi. Vuoden korkein tuntipitoisuus 401 µg/m³ sekä korkein vuorokausipitoisuus 74 µg/m³ mitattiin katupölykaudella 28. helmikuuta. Hengitettävien hiukkasten pitoisuudet eivät ylittäneet raja- tai ohjearvoja.

Pienhiukkaspitoisuuksien vuosikeskiarvo oli 5 µg/m³. Otaniemessä mitattu pienhiukkasten vuosikeskiarvo oli samaa tasoa kuin Kallion kantakaupungin tausta-asemalla sekä Leppävaaran vilkasliikenteisessä keskuksessa mitatut pitoisuudet. Otaniemessä mitatut pitoisuudet olivat alle vuosiraja-arvon ja WHO:n vuosiohjearvon. Korkein vuorokausipitoisuus 19 µg/m³ mitattiin 28. helmikuuta ja korkein tuntipitoisuus 41 µg/m³ mitattiin 24. syyskuuta kaukokulkeuman aikana.

Ilmanlaatuindeksin perusteella arvioituna ilmanlaatu oli Otaniemen mittauspisteessä 86 % ajasta hyvä, 14 % ajasta tyydyttävä ja 1 % ajasta välttävä (kuva 13.11). Vuoden aikana huonoja ilmanlaadun tunteja oli 7 ja erittäin huonon ilmanlaadun tunteja oli 3. Huonot ja erittäin huonot ilmanlaadun tunnit sijoittuvat tammi−maaliskuulle ja johtuivat hengitettävistä hiukkasista eli katupölystä.

Kehä III, Varisto

Vilkasliikenteisen Kehä III:n varrella Vantaan Varistossa mitattiin vuonna 2020 typenoksidien (NO ja NO₂), hengitettävien hiukkasten (PM₁₀) ja pienhiukkasten (PM_2,5) pitoisuuksia. Vuonna 2013 siirrettävä mittausasema sijaitsi samassa paikassa. Mittausympäristön ilmanlaatuun vaikuttivat voimakkaimmin liikenteen päästöt ja katupöly. Mittausten tavoitteena oli selvittää, kuinka korkeiksi pitoisuudet nousevat pääväylän välittömässä läheisyydessä. Mittausympäristö on avoin ja ilmansaasteet pääsevät siten laimenemaan hyvin (kuva 13.12). Suuret liikennemäärät eivät täten nosta ilmansaasteiden pitoisuuksia yhtä paljon kuin vilkasliikenteisillä alueilla kaupunkiympäristössä. Variston mittausaseman kohdalla liikennemäärä on yli kaksinkertainen esimerkiksi Mäkelänkatuun verrattuna, mutta typpidioksidin vuosipitoisuus oli Varistossa matalampi kuin Mäkelänkadulla.‍

Variston mittausasemalla typpidioksidin vuosikeskiarvo oli 19 µg/m³. Vain Mäkelänkadun pysyvällä mittausasemalla mitattu vuosipitoisuus oli hieman korkeampi (21 µg/m³). Vuosi 2020 oli kuitenkin poikkeuksellinen ja koronapandemiasta aiheutunut poikkeustila laski liikennemääriä merkittävästi pääkaupunkiseudulla ja vähensi työmatkaliikennettä, kun ihmiset siirtyivät etätöihin. Keskimääräinen vuorokausiliikenne vuonna 2020 oli Kehä III:n varrella Variston mittausaseman kohdalla noin 49 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, mikä on noin 10 % vähemmän kuin vuonna 2019 (Väylävirasto 2021).

Vuonna 2020 pitoisuudet eivät ylittäneet ilmanlaadun raja- ja ohjearvoja Varistossa. Korkein tuntipitoisuus 106 µg/m³ ja korkein vuorokausipitoisuus 63 µg/m³ mitattiin 10. tammikuuta. Typenoksidien pitoisuuksien vuorokausivaihtelussa on huomattavissa liikenteen vaikutus varsinkin arkiaamuisin (kuva 13.13).

Hengitettävien hiukkasten vuosikeskiarvo oli 15 µg/m³. Vuosipitoisuus oli samaa tasoa kuin Mannerheimintien vilkasliikenteisellä mittausasemalla (16 µg/m³). Vuosi 2020 oli kuitenkin monella tavalla poikkeuksellinen, sillä talvi oli vähäluminen sekä poikkeuksellisen lämmin. Katupölykausi alkoi tavanomaista aiemmin. Se oli myös aikaisempia vuosia helpompi, sillä koronapandemian aiheuttaman poikkeustila vähensi liikennemääriä. Vuonna 2020 Varistossa hengitettävien hiukkasten pitoisuudet eivät ylittäneet raja-arvoja. Varistossa oli 12 hengitettävien hiukkasten vuorokausiraja-arvotason ylitystä, ylitykset osuivat tammi−maaliskuulle.

Hengitettävien hiukkasten vuorokausiohjearvo (kuukauden toiseksi suurin arvo 70 µg/m³) ylittyi Varistossa helmikuussa. Myös WHO:n vuorokausiohjearvo (50 µg/m³, 3 ylitystä sallitaan vuodessa) ylittyi. Korkein tuntipitoisuus 286 µg/m³ mitattiin 25. helmikuuta ja korkein vuorokausipitoisuus 133 µg/m³ mitattiin 23. helmikuuta.

Pienhiukkaspitoisuuksien vuosikeskiarvo oli 6 µg/m³, mikä on samaa tasoa kuin Mäkelänkadun vilkasliikenteisellä mittausasemalla (6 µg/m³). Vuonna 2020 mitatut pitoisuudet olivat alle vuosiraja-arvon ja WHO:n vuosiohjearvon. Korkein vuorokausipitoisuus 21 µg/m³ mitattiin 26. syyskuuta ja korkein tuntipitoisuus 27 µg/m³ 16. kesäkuuta. Nämä korkeat pitoisuudet johtuivat pääosin pienhiukkasten kaukokulkeumasta (lue lisää kappaleesta 5 pienhiukkasten episoditilanteet).

Ilmanlaatuindeksin perusteella arvioituna ilmanlaatu oli Variston mittausasemalla 72 % mitatusta ajasta hyvä, 24 % tyydyttävä, 4 % välttävä ja 1 % huono (kuva 13.14). Huonon ilmanlaadun tunteja oli 65 ja erittäin huonoja tunteja mitattiin 9. Huonot ja erittäin huonot ilmanlaadun tunnit sijoittuvat tammi−maaliskuulle ja johtuivat hengitettävistä hiukkasista eli katupölystä.

Vuonna 2013 siirrettävä mittausasema sijaitsi samassa paikassa Kehä III:n varrella Vantaan Varistossa. Vuonna 2013 typpidioksidin vuosipitoisuus oli 33 µg/m³. Vuonna 2013 liikennemäärä oli kuitenkin noin kolmanneksen pienempi kuin vuonna 2020 (2013 noin 32 000 ajon/vrk) (Väylävirasto 2021). Typpidioksidin pitoisuuden laskuun pidemmällä aikavälillä onkin vaikuttanut sekä autokannan uudistuminen että päästöjen vähennystekniikat.

Vuonna 2013 hengitettävien hiukkasten vuosipitoisuus oli 23 µg/m³ ja hengitettävien hiukkasten vuorokausiraja-arvotason ylityksiä oli 30. Vuonna 2013 Kehä III:n varrella Varistossa pienhiukkasten vuosipitoisuus oli 8 µg/m³.

Ilmatieteen laitoksen mukaan (2021 a) vuosi 2020 oli Suomen mittaushistorian lämpimin, ja etenkin leudot talvikuukaudet nostivat keskilämpötilan korkealle (kuva 14.1). Vuoden 2020 keskilämpötila oli noin 2,5 astetta pitkän ajan keskiarvoa (1981–2010) korkeampi. Talvi (joulukuu 2019–helmikuu 2020) oli hyvin sateinen, ja Etelä-Suomessa ei ollut melkein lainkaan lumipeitettä (Ilmatieteen laitos 2021 d). Pääkaupunkiseudulla yleisin tuulensuunta oli lounas kuten tyypillisesti (kuva 14.2).

Kuva 14.2. Tuu­len suun­tien ja­kau­tu­mi­nen HSY:n Pa­si­lan sää­ase­mal­la vuo­sin 2016–2020 (as­teik­ko 0- 10%).

‍

Tammi-helmikuu oli ennätyksellisen leuto. Tammikuussa Helsinki-Vantaan lentoaseman sekä Helsingin Kaisaniemen havaintoasemilla lämpötila oli noin 7 astetta vertailukauden (1981–2010) lämpötilaa korkeampi (Ilmatieteen laitos b) (kuva 14.1). Maalis−huhtikuussa lauhat kelit jatkuivat.

Terminen kevät, jolloin vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvästi yli nollan, alkoi pääkaupunkiseudulla 1.3.2020. Terminen kevät alkoi reilu kolme viikkoa aiemmin mitä keskimäärin vuosein 1981–2010 vertailukaudella (Ilmatieteen laitos 2021 e). Kevätkuukausista toukokuu 2020 oli hieman viileämpi kuin mitä Helsinki-Vantaan lentoaseman sekä Helsingin Kaisaniemen havaintoasemien vertailukaudella (Ilmatieteen laitos 2021 b). Kesäkuussa oli hieman tavallista lämpimämpää, mutta heinäkuussa sää viileni hieman vertailukauden arvoihin verrattuna.

Syksy oli poikkeuksellisen lämmin, ja syys-marraskuussa Helsinki-Vantaan lentoaseman sekä Helsingin Kaisaniemen havaintoasemilla lämpötila oli noin 2−4 astetta vertailukauden (1981–2010) lämpötilaa korkeampi (Ilmatieteen laitos 2021 b). Syksy olikin keskilämpötilaltaan osissa Etelä- ja Länsi-Suomea mittaushistorian lämpimin. Joulukuussa lauhat kelit jatkuivat ja Helsinki-Vantaan lentoaseman sekä Helsingin Kaisaniemen havaintoasemilla lämpötila oli noin 4 astetta vertailukauden lämpötilaa korkeampi.

Talvikuukausista helmikuu oli poikkeuksellisen sateinen, ja sademäärä Helsinki-Vantaan lentoaseman sekä Helsingin Kaisaniemen havaintoasemilla oli yli kaksinkertainen verrattuna vertailukauteen (1981–2010) (Ilmatieteen laitos 2021 b). Keväällä maalis−huhtikuussa sademäärät vastasivat vertailukautta, mutta toukokuussa satoi tavanomaista enemmän. Heinäkuussa sademäärä oli suurempi kuin tavanomaisesti kesäkuukausina (kesä–elokuu). Syksyllä sademäärät olivat Helsinki-Vantaan lentoaseman ja Helsingin Kaisaniemen havaintoasemilla lähellä vertailukauden määriä.

Ilmanlaatua erityisesti heikentäviä inversiotilanteita ei leudon talven vuoksi ollut vuonna 2020.

Inversio
Inversio syntyy useimmiten selkeän ja tyynen yön aikana, jolloin maanpinnan lähellä oleva ilma jäähtyy korkeammalla olevaa ilmaa kylmemmäksi. Normaalisti tilanne on päinvastainen. Inversiotilanteessa liikenteen päästöt kertyvät hengitysilmaan, koska ne eivät pääse sekoittumaan ja laimenemaan pystysuunnassa. Kylminä pakkaspäivinä inversiotilanne voi kestää pitkään, kun taas muulloin auringon lämpö lopettaa inversiotilanteen yleensä aamuruuhkan jälkeen.

Merkittävimmät ilmansaasteiden päästölähteet pääkaupunkiseudulla ovat tieliikenne, puunpoltto tulisijoissa ja energiantuotanto. Pitkällä aikavälillä päästöt ovat laskeneet huomattavasti. Tässä vuosiraportissa kuvaajat on pääasiassa piirretty vuosille 2000–2020. Pidempiä aikasarjoja löytyy aiemmista vuosiraporteista sekä osoitteesta hsy.fi/paastotrendit. Päästötrendit sivulle on koottu päästölähteittäin pääkaupunkiseudun päästötietoja, joidenkin päästölähteiden osalta aina vuodesta 1986 eteenpäin.

Suurin osa pääkaupunkiseudun rikkidioksidin päästöistä tulee energiantuotannosta (taulukko 15.1 ja kuva 15.1). Vuonna 2020 typenoksidien päästöistä 44 % tuli energiantuotannosta ja 37 % tieliikenteestä. Hiukkaspäästöistä suurin osa tulee puunpoltosta tulisijoissa.

Vuonna 2020 rikkidioksidin päästöt vähenivät 44 %, typenoksidien päästöt 25 % ja hiukkaspäästöt 6 % vuoteen 2019 verrattuna (kuva 15.1). Poikkeuksellisen lämmin alkuvuosi vähensi kaukolämmön tuotantoa, mikä myös vähensi energiantuotannon päästöjä. Kivihiilen vähentynyt käyttö polttoaineena laski myös rikkidioksidin päästöjä. Hiukkas- ja typenoksidipäästöjä laski edellä mainittujen lisäksi myös tieliikenteen suoritteen väheneminen. Vuonna 2020 tieliikenteen suorite väheni pääkaupunkiseudulla noin 10 % vuoteen 2019 verrattuna.

Pääkaupunkiseudun päästöt ovat laskeneet merkittävästi pitkällä aikavälillä. Energiantuotannossa suurimmat muutokset tapahtuivat 1980–1990 -luvulla, kun voimalaitoksiin rakennettiin rikinpoistolaitoksia, siirryttiin niukkarikkisten polttoaineiden käyttöön ja maakaasun käyttö yleistyi. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana trendi on ollut laskeva erityisesti tieliikenteen vähentyneiden päästöjen takia. Päästöjä on vähentänyt myös autokannan uusiutuminen ja päästöjen vähennystekniikkojen kehitys. Seuraavissa luvuissa käsitellään erikseen kutakin päästösektoria.

Vaikutukset ilmanlaatuun

• Autoliikenteellä on suuri vaikutus ilmanlaatuun, koska pakokaasupäästöt vapautuvat hengityskorkeudelle. Lisäksi autoliikenne tuottaa epäsuoria hiukkaspäästöjä eli katupölyä.
• Työmaat aiheuttavat erityisesti pölyhaittoja.
• Tulisijojen päästöt voivat ajoittain heikentää ilmanlaatua merkittävästi pientalovaltaisilla asuinalueilla.
• Laivaliikenne voi aiheuttaa hetkittäin korkeita pitoisuuksia satamien lähialueilla.
• Energiantuotannon päästöt vapautuvat korkeista piipuista, joten niillä on melko vähäinen vaikutus hengitysilman laatuun.
• Teollisuutta on pääkaupunkiseudulla vain vähän, joten sen osuus alueen kokonaispäästöistä on pieni. Teollisuuden päästöt aiheuttavat kuitenkin toisinaan paikallisia ongelmia, kuten haju- ja pölyhaittoja.
• Kasvihuonekaasupäästöt eivät vaikuta hengitysilman laatuun, ja niistä HSY laatii vuosittain erillisen raportin.‍

¹⁾ Ympäristöhallinnon VAHTI-tietojärjestelmään raportoidut päästötiedot v. 2019 ELY:n valvomista laitoksista. Energiantuotannon, satamien ja lentoliikenteen päästötiedot saadaan suoraan toiminnanharjoittajilta paitsi energiantuotannon CO- ja VOC-päästötiedot, jotka ovat Vahdista. (Uudenmaan ELY-keskus 2021)
²⁾ Puunpolton päästöarvio vuodelle 2018 (Ohtonen ym. 2020, HSY:n julkaisuja 1/2020)
³⁾ LIPASTO -laskentajärjestelmällä arvioidut päästöt (Eckhardt, J. 2021)
⁴⁾ Lisäksi liikenteen ei-pakokaasuperäisiä hiukkaspäästöjä arviolta 600–1500 t/a (Kupiainen ym. 2015)
- arvio puuttuu

Energiantuotanto ja muut pistelähteet

Energiantuotanto

Suurin osa pääkaupunkiseudun energiantuotannon päästöistä tulee voimalaitoksista. Lämpökeskuksia käytetään yleisimmin talvella lisälämmön tuotantoon. Energiantuotannon päästöt purkautuvat korkeista piipuista, joten ne leviävät laajalle alueelle eivätkä yleensä aiheuta paikallisesti korkeita pitoisuuksia. Pääkaupunkiseudulla sähköenergia ja kaukolämpö tuotetaan pääosin yhteistuotantona, jolloin polttoainetta säästyy ja päästöjä jää syntymättä noin 40 % verrattuna siihen, että sähkö ja lämpö tuotettaisiin erikseen.

Pidemmällä aikavälillä energiantuotannon päästöt ovat laskeneet merkittävästi. Energiantuotannossa suurimmat muutokset tapahtuivat 1980-luvulla, kun voimalaitoksiin rakennettiin rikinpoistolaitoksia. Päästöjä on myös laskenut öljyn vähentynyt käyttö sähkön- ja lämmöntuotannossa viimeisen parinkymmen vuoden aikana. Lämpökeskuksissa öljyä on korvattu kivihiilellä ja maakaasulla sekä kotimaisilla polttoaineilla. Öljyä käytetään nykyään pääasiassa varapolttoaineena.

Päästöjä on vähennetty myös korvaamalla kivihiiltä vähäpäästöisemällä maakaasulla. Maakaasun lähipäästöt ovat pienemmät kuin muilla fossiilisilla polttoaineilla, eikä siitä synny lainkaan haitallisia rikkidioksidi- ja hiukkaspäästöjä. Vuonna 2020 pääkaupunkiseudulla maakaasun osuus polttoaineena oli suurempi kuin kivihiilen. Päästöjen vähenemisen taustalla on ollut myös biomassan lisääntynyt käyttö energianlähteenä. Biomassan osuus polttoaineena on kasvanut tasaisesti viime vuosina pääkaupunkiseudulla.

Energiatuotannon päästöjen vähentymiseen ovat vaikuttaneet myös kiristyvät päästörajat sekä kehittyvät poltto- ja puhdistustekniikat. Vuosittaiset muutokset johtuvat mm. sääolosuhteista ja sitä kautta lämmitystarpeesta sekä vesivoiman saatavuudesta. Vuoden 2020 poikkeuksellisen lämmin alkuvuosi vähensikin kaukolämmön tuotantoa. Merkittäviä tekijöitä ovat myös yhteispohjoismainen sähköntuotantorakenne ja päästöoikeuksien hinta.

Pääkaupunkiseudulla on kolme ympäristöluvallista energiantuotantoyhtiötä: Helen Oy, Fortum Power and Heat Oy (tässä raportissa Fortum Espoo) ja Vantaan Energia Oy. Yhtiöillä on alueella kuusi sähkön ja lämmön yhteistuotantovoimalaitosta, Kellosaaren kaasuturbiinilaitos ja 21 lämpökeskusta (kuva 15.2).

Energiantuotannon osuus pääkaupunkiseudun vuoden 2020 rikkidioksidipäästöistä oli 96 %, typenoksidien päästöistä 44 % ja hiukkaspäästöistä 28 % (taulukko 15.1). Vuonna 2020 energiantuotanto pääkaupunkiseudulla väheni noin 10 % verrattuna edelliseen vuoteen. Edelliseen kymmenen vuoden keskiarvoon verrattuna energiantuotanto väheni 15 % (kuva 15.3). Poikkeuksellinen talvi vaikutti sekä kaukolämmön kysyntään että tuotanto-olosuhteisiin. Ennätyksellisen lämmin vuosi vähensikin lämmön kysyntää, mikä näkyi energiantuotantoluvuissa.

Energiantuotannon päästöt ja ominaispäästöt vaihtelevat vuosittain (kuva 15.4 ja taulukko 15.2). Edellisvuoteen verrattuna energiantuotannon typenoksidipäästöt vähenivät 32 %, rikkidioksidipäästöt 44 % ja hiukkaspäästöt 13 %. Verrattuna edellisen 10 vuoden keskiarvoihin rikkidioksidipäästöt olivat 54 %, typenoksidipäästöt 47 % ja hiukkaspäästöt 47 % pienemmät. Myös ominaispäästöt laskivat rikkidioksidin ja typenoksidien osalta. Energiantuotannon ominaispäästöillä tarkoitetaan päästömäärää, joka aiheutuu tuotettua energiayksikköä kohti (yksikkö mg/kWh). Ominaispäästöihin vaikuttavat muun muassa energiantuotannon ja siirron häviöt sekä polttoaine ja sen laatu.

Vuonna 2020 energiantuotantoon käytetyistä polttoaineista suurin osa oli edelleen kivihiiltä ja maakaasua (40 % ja 46 %). Bioöljyn, biokaasun, hakkeen, pellettien, turpeen ja yhdyskuntajätteen osuus käytetyistä polttoaineista oli yhteensä 14 %. Öljyn osuus energiantuotantoon käytetyistä polttoaineista oli alle 1 %. Vuoteen 2019 verrattuna kivihiilen kulutus väheni 37 % ja maakaasun kulutus kasvoi 16 %. Öljyn kulutus väheni 52 % ja bioöljyn, biokaasun, hakkeen, pellettien, turpeen ja yhdyskuntajätteen yhteenlaskettu kulutus väheni 3 %. (Helen Oy 2021, Fortum Espoo 2021, Vantaan Energia 2021)

Helen Oy:n energiantuotanto väheni 10 % vuonna 2020 verrattuna vuoteen 2019. Typenoksidipäästöt vähenivät 35 % (ominaispäästöt 28 %) ja rikkidioksidipäästöt 28 % (ominaispäästöt 20 %) ja hiukkaspäästöt lisääntyivät 18 % (ominaispäästöt 20 %) edellisvuoteen verrattuna. Verratessa edellisen 10 vuoden keskiarvoon rikkidioksidipäästöt olivat noin 35 %, typenoksidipäästöt 48 % ja hiukkaspäästöt 42% pienemmät. (Helen Oy 2021)

Vuonna 2020 Fortum Espoon energiantuotanto väheni 11 % vuodesta 2019. Rikkidioksidipäästöt vähenivät 62 % (ominaispäästöt 57 %), typenoksidipäästöt 27 % (ominaispäästöt 18 %) ja hiukkaspäästöt 52 % (ominaispäästöt 50 %) edelliseen vuoteen verrattuna. Edellisten 10 vuoden keskiarvoon verrattaessa rikkidioksidipäästöt olivat 65 %, typenoksidipäästöt 49 % ja hiukkaspäästöt 60 % pienemmät. (Fortum Espoo 2021)

Vantaan Energian energiantuotanto väheni 14 % vuonna 2020 verrattuna vuoteen 2019. Rikkidioksidipäästöt vähenivät 78 % (ominaispäästöt 72 %) ja typenoksidipäästöt 27 % (ominaispäästöt 7 %) edellisvuoteen verrattuna. Hiukkaspäästöt nousivat vain vähän edellisvuoteen verrattuna. Edellisen 10 vuoden keskiarvoon verrattaessa rikkidioksidipäästöt olivat noin 92 %, typenoksidipäästöt 44 % ja hiukkaspäästöt 18 % pienemmät. (Vantaan Energia 2021)

Pienet pistelähteet

Pienillä pistelähteillä tarkoitetaan tässä ympäristöhallinnon VAHTI-/YLVA -järjestelmään raportoituja vuoden 2019 päästöjä. Järjestelmään raportoidaan ympäristölupavelvollisten laitosten päästöjä, joita ovat esimerkiksi kaatopaikkakaasulaitokset, jätevedenpuhdistamot, lääketehtaat, painolaitokset, pakkausteollisuus, maalaamot, polttoainevarastot, louhinta ja murskausalueet sekä asfalttiasemat. Pääkaupunkiseudulla on melko vähän lupavelvollisia laitoksia, mutta matalan päästökorkeuden takia niillä voi olla paikallisia vaikutuksia ilmanlaatuun.

Päästöarvio
Pienet pistelähteet sisälsivät vuosina 2007–2014 myös kunnille ilmoitetut muut ympäristölupavelvolliset pistelähteet. Tässä vuosiraportissa raportoidaan pienistä pistelähteistä vain ympäristöhallinnon VAHTI-järjestelmään raportoidut päästöt. Tässä esitetyt VAHTI-päästötiedot ovat vuodelta 2019 (Uudenmaan ELY-keskus 2021). Kauniaisissa ei ole merkittäviä pieniä pistelähteitä.

Liikenne

Tieliikenne

Tieliikenteen päästöissä on mukana autojen, moottoripyörien, mopojen ja mopoautojen päästöt. Tieliikenteestä aiheutuvia merkittävimpiä suoria pakokaasupäästöjä ovat hiukkaset, typenoksidit, hiilimonoksidi ja haihtuvat orgaaniset yhdisteet (VOC), jotka ovat pääosin hiilivetyjä (HC).

Pakokaasupäästöt ovat 2000-luvulla laskeneet teknisen kehityksen myötä liikenteen kasvusta huolimatta (kuva 15.1). Vuonna 2007 pitkään jatkunut kasvu tieliikenteen liikennesuoritteessa (ajetut kokonaiskilometrit vuodessa) pysähtyi ja suorite lähti laskemaan, mutta vuodesta 2014 alkaen se on taas lähtenyt kasvuun. Muutokset päästökertoimissa ja suoritearvioissa vaikuttavat osittain lukuihin. Suorien pakokaasupäästöjen lisäksi liikenne nostattaa ilmaan teiden pinnalta erikokoisia hiukkasia (resuspensio). Ne ovat peräisin mm. asfaltin kulumisesta ja hiekoitussepelistä sekä renkaiden ja jarrujen kulumatuotteista.

Vuonna 2020 koronapandemia laski liikennemääriä pääkaupunkiseudulla. Tieliikennesuorite oli koko pääkaupunkiseudulla noin 10 % vähemmän kuin vuonna 2019 (Eckhardt 2021). Tieliikenteen pakokaasut tuottivat pääkaupunkiseudun typenoksidipäästöistä 37 % ja hiukkaspäästöistä 25 %. Pääkaupunkiseudulla hiilivetypäästöistä noin 45 % ja häkäpäästöistä 48 % tulee tieliikenteestä (taulukko 15.1).

Vuonna 2020 liikkumiseen sekä autoliikenteen määriin vaikuttivat selvästi koronaepidemian myötä ihmisten muuttuneet elämäntavat ja liikkumistarpeet. Helsingissä henkilöautoliikenne laski 8 % verrattuna vuoteen 2019 (Kostiainen & Moilanen 2021). Helsingin kaupungin rajan liikennemäärät ovat yleisesti olleet pienessä kasvussa ennen vuotta 2020. Vantaalla tieliikennemäärät vähenivät Väyläviraston LAM-pisteissä keskimäärin 9 % vuoteen 2019 verrattuna, pois lukien raskas liikenne, jonka määrä ei vähentynyt (Vantaan kaupunki 2021). Espoon laskentapisteissä autoliikennemäärät vähentyivät noin 8 % vuonna 2020 verrattuna vuoteen 2019, näin suuri vähenemä on ollut poikkeuksellista Espoossa (Espoon kaupunki 2021). Espoossa liikennemäärät vähenivät kaikkein eniten Kehä I:llä ja Turunväylällä, Kehä I:llä liikennemäärät laskivat noin 11 000 ajoneuvolla arkivuorokaudessa.

Liikennesuorite vuonna 2020 oli pääkaupunkiseudun yleisillä teillä ja kaduilla noin 5000 miljoonaa ajoneuvokilometriä. Henkilöautojen osuus liikennesuoritteesta oli noin 82 %, paketti- ja kuorma-autojen osuus oli yhteensä noin 12 %, linja-autojen osuus oli noin 2 % ja moottoripyörien, mopojen ja mopoautojen osuus oli yhteensä noin 4 %. Tarkemmin tarkasteltuna suurimmat osuudet vuoden 2020 liikennesuoritteesta olivat katalysaattoreilla varustetuilla bensiinikäyttöisillä henkilöautoilla (57 %) sekä dieselkäyttöisillä henkilöautoilla (41 %). (Eckhardt 2021)

Kupiaisen ym. (2015) tekemän suuntaa antavan arvion mukaan pääkaupunkiseudun liikenteen ei-pakokaasuperäisten hiukkasten päästöt olivat vuosina 2008–2012 PM_2,5-kokoluokassa noin 100–165 t/v ja PM₁₀-kokoluokassa noin 600–1150 t/v. Vuonna 2020 liikenteen suorat pakokaasun hiukkaspäästöt olivat 73 tonnia, joten sekä pakokaasujen että katupölyn hiukkasilla on erittäin merkittävä vaikutus ilmanlaatuun pääkaupunkiseudulla.

Päästöarvio
Pääkaupunkiseudun tieliikenteen suorat päästöt vuodelta 2020 on saatu VTT:ltä (Eckhardt 2021). Päästöt on arvioitu käyttäen VTT:n LIPASTO-laskentamallin (lipasto.vtt.fi) LIISA-laskentajärjestelmää, johon on päivitetty IPCC:n Guidebook 2016 mukaiset päästökertoimet. Tieliikenteen päästölaskenta uusiutui vuonna 2015. Liikennevirasto on muuttanut suoritelaskennan perusteita vuoden 2017 laskentaan.

Satamat

Pääkaupunkisedulla on kolme ympäristöluvallista satamaa: Vuosaari, Eteläsatama (sis. Katajanokan sataman) ja Länsisatama (sis. Hernesaaren sataman). Vuonna 2018 satamien luokittelu muuttui, ja aiemmissa vuosiraporteissa käytettiin erilaista satamaluokittelua. Trendikuvauksia varten saatiin vuonna 2018 Helsingin Satama Oy:ltä päästötiedot vuosilta 2012–2017 takautuvasti uudella luokittelulla.

Vuosaaren satama on rahtisatama. Eteläsatama ja Länsisatama ovat matkustajasatamia. Länsisatama on Suomen vilkkain matkustajasatama sekä vilkas tavaraliikenteen solmukohta. Eteläsatamasta ja Katajanokalta on vilkkaat linjaliikenneyhteydet Tallinnaan ja Tukholmaan, lisäksi niillä on risteilyliikennettä. Hernesaaressa on kansainvälisten risteilyalusten laituripaikat. Satamien ympäristöluvissa velvoitetaan seuraamaan niiden toiminnan vaikutuksia ilmanlaatuun.

Helsingin Satama Oy:n tekemään satamatoiminnan päästöarvioon sisällytetään alusten päästöt Helsingin satamien laitureissa ja satamajärjestyksen mukaisilla vesiliikennealueilla. Mukana ovat alusten päästöjen lisäksi muun satamatoiminnan kuten työkoneiden, satamassa asioivien rekkojen sekä kuorma- ja henkilöautojen päästöt. Helsingin Satama Oy:n hallinnoimilla laitureilla ei ole niin sanottua pienveneilytoimintaa. Sen sijaan Helsingin Satama Oy:n laitureille kiinnittyvien jahtien päästöt on laskettu mukaan satamien päästöarvioihin.

Kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n tiukennukset Itämerellä liikennöivien alusten polttoaineiden rikkipitoisuuksiin ovat parantaneet ilmanlaatua. Heinäkuussa 2010 astui voimaan alusten polttoaineen rikkipitoisuuden tiukennus 1,5 %:sta 1 %:iin koko Itämerellä ja alusten ollessa satamissa yli 2 tuntia, 0,1 %:iin. Satamien rikkidioksidipäästöt vähenivät selkeästi vuodesta 2009 vuoteen 2010. Vuoden 2015 tammikuussa 0,1 %:n pitoisuusraja laajennettiin koskemaan koko Itämerta (kuva 15.5).

Vuonna 2012 satamien yhteenlasketut rikkidioksidin päästöt olivat 155 tonnia ja vuonna 2020 päästöt olivat 35 tonnia (Helsingin Satama 2021). Mittaukset ovat osoittaneet ilmanlaadun parantuneen huomattavasti Itämeren satamien alueilla alusten polttoaineiden tiukempien rikkipitoisuusvaatimusten myötä (CE Delf, 2016). Vuonna 2012 hengitettävien hiukkasten päästöt olivat 24 tonnia ja vuonna 2020 päästöt olivat 6 tonnia. Satamien typenoksidien päästöt ovat vuodesta 2012 vähentyneet 274 tonnia. (Helsingin Satama 2021)

Vuoteen 2019 verrattuna satamatoimintojen päästöt laskivat vuonna 2020. Päästöjen lasku johtui osittain koronapandemian aiheuttamasta matkustajaliikenteen vähentymisestä. Satamien osuus pääkaupunkiseudun vuoden 2020 typenoksidipäästöistä oli 14 % ja muista epäpuhtauksista 1–5 % (taulukko 15.1). Aluskäyntimäärät Helsingin satamissa laskivat edellisvuoteen verrattuna noin 15 %, suurin osa vähentyneistä aluskäynneistä oli matkustajaliikennettä (kuva 15.6) (Helsingin Satama 2021).

Lentoliikenne

Lentoliikenteen päästöihin lasketaan mukaan lentokoneiden päästöt alle 915 metrin korkeudessa, eli LTO-syklin (Landing and Take Off Cycle) aikana ja Finavian oman maakaluston päästöt. LTO-syklin päästöt ulottuvat lentoonlähdöissä noin kuuden kilometrin etäisyydelle lentoasemasta ja laskeutumisissa noin 18 kilometrin etäisyydelle. Tästä johtuen kaikki LTO-syklin aikaiset päästöt eivät kohdistu pääkaupunkiseudulle. Paikalliseen ilmanlaatuun vaikuttavat kaikki alle 300 metrin korkeudessa tapahtuvat lentoliikenteen päästöt.

Lentoliikenteen päästöt vaihtelevat vuosittain johtuen liikennemäärien muutoksista ja lentoyhtiöiden lentokaluston muutoksista LTO-syklin osalta. Ominaispäästöt ja polttoaineen kulutus ovat erilaiset eri konetyypeillä. Maakaluston päästöjen määrän vaihteluun vaikuttavat myös talven sääolosuhteet.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla lentoliikenteen päästöt muodostavat 95 % ja Finavian maakaluston päästöt enimmillään 5 % lentoasema-alueen päästöistä. Hiukkaspäästöt on raportoitu vain maakaluston osalta, eli lentokoneiden hiukkaspäästöjen tiedot puuttuvat. Lentoasema-alueella on myös muita toimijoita kuten maahuolintayhtiöt, joiden maakaluston toiminta aiheuttaa päästöjä. Sotilasilmailu sekä helikopterilennot tai purjelentokoneet eivät ole päästölaskelmissa mukana. (Finavia 2021 a)

Vuonna 2020 Helsinki-Vantaan lentoaseman lentokoneiden ja maakaluston yhteenlaskettu polttoaineen kulutus väheni edelliseen vuoteen verrattuna 67 %. Rikkidioksidin päästöt vähenivät 71 %, typenoksidien päästöt 67 %, hiilimonoksidin päästöt 70 % ja VOC-päästöt 73 %. Lentokoneiden nousujen ja laskeutumisten määrä väheni noin 60 %. Koronapandemian takia Helsinki-Vantaan lentoasemalla matkustajamäärät laskivat 75 % verrattuna vuoteen 2019 (Finavia 2021 b). Lentoliikenteen osuus pääkaupunkiseudun vuoden 2020 päästöistä oli 1-4% komponentista riippuen (taulukko 15.1.).

Junaliikenne

Junaliikenteen suorat päästöt ovat pienet, koska liikennöinti pääkaupunkiseudulla tapahtuu suurimmaksi osaksi sähköjunilla. Välillisiä päästöjä muodostuu sähköntuotannosta, mutta ne sisältyvät osittain raportissa esitettyihin energiantuotannon päästöihin.

Työkoneet

Työkoneet ovat merkittävä ilmansaasteiden lähde. VTT arvioi koko Suomen työkoneiden päästöjä osana liikenteen pakokaasupäästöjen ja energiankulutuksen laskentajärjestelmää (LIPASTO). Viimeisin päivitys työkoneiden päästömalliin (TYKO 2015) tehtiin vuonna 2014, jolloin uudistettiin päästökertoimet. Kuntakohtaisiin työkoneiden päästöarvioihin liittyy toistaiseksi suuria epävarmuuksia, ja siksi niitä ei käsitellä tässä.

Puunpoltto tulisijoissa

Ilmaan vapautuu epäpuhtauksia myös pienistä päästölähteistä, joita ei säädellä ympäristölupamenettelyllä. Näitä ovat esimerkiksi talokohtainen lämmitys. Noin 80 prosentissa pääkaupunkiseudun pientaloista poltetaan puuta. Puuta käytetään pääasiassa lisälämmityksenä, saunan lämmittämisessä ja tunnelman luomisessa. Talokohtaiset puunkäyttömäärät ovat suhteellisen pieniä, mutta puun käytön suuri merkitys päästölähteenä johtuu pientalojen suuresta määrästä pääkaupunkiseudun tiiviillä asuinalueilla.

Puunpolton päästöarvio on tehty edellisen kerran vuodelle 2018. Sen mukaan puunpolton päästöt pääkaupunkiseudulla ovat 124 tonnia pienhiukkasia (PM_2,5), 40 tonnia mustaa hiiltä (BC), 55 tonnia typenoksideja (NO_x), 280 tonnia haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (VOC), 2619 tonnia hiilimonoksidia (CO) ja 211 kilogrammaa bentso(a)pyreeniä (BaP) (Ohtonen ym. 2020).

Puun pienpoltto aiheuttaakin merkittävän osan pääkaupunkiseudun hiukkasten, mustan hiilen, bentso(a)pyreenin, haihtuvien orgaanisten yhdisteiden ja hiilimonoksidin päästöistä. Puunpoltto tulisijoissa on suurin polttoperäisten hiukkaspäästöjen lähde pääkaupunkiseudulla. Esimerkiksi tulisijojen hiukkaspäästöt ovat suuremmat kuin autoliikenteen pakokaasujen hiukkaspäästöt pääkaupunkiseudulla.

Puunpoltto tulisijoissa aiheuttaa päästöjä, joilla on merkittäviä vaikutuksia ilmanlaatuun ja ihmisten terveydelle, koska päästöt purkautuvat matalalle asuinalueilla ja puuta poltetaan yleensä siihen aikaan, kun ihmiset ovat kotona.

Merkittävimpiä ilmanlaatua heikentäviä epäpuhtauksia ovat erikokoiset hiukkaset (PM), typpidioksidi (NO₂), otsoni (O₃), hiilimonoksidi (CO), rikkidioksidi (SO₂), haihtuvat orgaaniset yhdisteet (VOC) sekä eräät polysykliset aromaattiset hiilivedyt (PAH), kuten bentso(a)pyreeni. Näillä epäpuhtauksilla on korkeina pitoisuuksina haitallisia vaikutuksia luontoon sekä ihmisten terveyteen ja viihtyvyyteen. Siksi niiden pitoisuuksille on säädetty erilaisia enimmäispitoisuuksia koskevia normeja.

Pääkaupunkiseudulla ilmanlaatua heikentävät erityisesti katujen kulumisesta ja hiekoituksesta aiheutuvat hengitettävät hiukkaset, pakokaasupäästöt sekä päästöt tulisijojen käytöstä ja energiantuotannosta. Katupölyllä ja liikenteellä on suurin vaikutus ilmanlaatuun hengityskorkeudella. Pientaloalueilla myös puunpolton päästöt voivat heikentää ajoittain merkittävästi ilmanlaatua. Energiantuotannon päästöt sen sijaan purkautuvat korkealta ja leviävät laajalle alueelle eivätkä siksi aiheuta korkeita pitoisuuksia hengityskorkeudella. Suomeen kulkeutuu myös maan rajojen ulkopuolelta kaukokulkeumana epäpuhtauksia, erityisesti pienhiukkasia ja otsonia.

Ilmanlaatu on pääkaupunkiseudulla yleensä melko hyvä, mutta hiukkasten ja typpidioksidin pitoisuudet kohoavat ajoittain haitallisen korkeiksi etenkin vilkkaasti liikennöityjen katujen ja teiden läheisyydessä. Paikalliset päästöt näkyvät liikenne- ja pientaloalueilla myös pienhiukkasten massan (PM), lukumäärän (PNC), keuhkodeposoituvan pinta-alan (LDSA) ja mustan hiilen (BC) mittauksissa. Otsonipitoisuudet voivat olla ajoittain korkeita keväisin ja kesäisin, erityisesti taajamien ulkopuolella. Bentso(a)pyreenin tavoitearvon ylittyminen on mahdollista pientaloalueilla, joilla poltetaan paljon puuta. Haihtuvien orgaanisten yhdisteiden, rikkidioksidin ja hiilimonoksidin pitoisuudet ovat matalia eivätkä yleensä aiheuta ilmanlaatuongelmia pääkaupunkiseudulla.

‍

Hiukkasmaiset ilmansaasteet

Ilmassa olevien hiukkasten koko ja kemiallinen koostumus vaihtelevat suuresti. Halkaisijaltaan alle 10 mikrometrin (µm=millimetrin tuhannesosa) kokoisia hiukkasia kutsutaan hengitettäviksi hiukkasiksi (PM₁₀). Ne kulkeutuvat alempiin hengitysteihin eli henkitorveen ja keuhkoputkiin. Alle 2,5 mikrometrin kokoiset pienhiukkaset (PM_2,5) tunkeutuvat keuhkorakkuloihin asti. Alle 0,1 mikrometrin suuruiset hiukkaset määritellään ultrapieniksi, ja ne saattavat tunkeutua keuhkorakkuloista verenkiertoon.

Pääkaupunkiseudun ulkoilmassa olevien hiukkasten paikallisia päästölähteitä ovat liikenne, puunpoltto ja energiantuotanto. Lisäksi seudulle kulkeutuu hiukkasia muualta Suomesta ja ulkomailta. Suurin osa kaupunki-ilman hengitettävistä hiukkasista on peräisin liikenteen nostattamasta katupölystä eli epäsuorista päästöistä. Katupöly nostaa erityisesti karkeiden hengitettävien hiukkasten pitoisuuksia. Kaukokulkeumalla puolestaan on suuri vaikutus pienhiukkasten pitoisuuksiin. Ultrapienten hiukkasten pitoisuudet ovat korkeimmillaan liikenneväylien välittömässä läheisyydessä, koska niitä on runsaasti pakokaasupäästöissä.

Kaasumaiset ilmansaasteet

Kaasumaisiin ilmansaasteisiin, joita HSY mittaa, lukeutuvat typenoksidit (NO_x), rikkidioksidi (SO₂) ja otsoni (O₃). Typenoksidien pääasialliset lähteet ovat teollisuuden ja liikenteen päästöt. Rikkidioksidipäästöjä syntyy nykyään pääasiassa teollisuudesta ja laivaliikenteestä. Viime vuosikymmeninä rikkidioksidipäästöt ovat vähentyneet huomattavasti, kun ajoneuvojen ja laivojen käyttämä polttoaine on kehittynyt ja rikinpoistolaitteet on otettu teollisuudessa ja energiantuotannossa käyttöön. Edellä mainituista ilmansaasteista poiketen otsonia ei ole päästöissä, vaan sitä muodostuu ilmassa auringonsäteilyn reagoidessa happimolekyylien kanssa. Kaukokulkeutuminen muualta Euroopasta kohottaa Suomen otsonipitoisuuksia selvästi.

Ilmansaasteiden vuodenaikais-, viikonpäivä- ja vuorokausivaihtelu

Ilmansaasteiden pitoisuudet vaihtelevat vuodenajan mukaan. Keväällä esiintyy usein epäpuhtauksien sekoittumisen ja laimenemisen kannalta epäsuotuisia säätilanteita, jotka heikentävät ilmanlaatua. Keväällä lumen sulaessa ja katujen kuivuessa liikenne ja tuuli nostattavat ilmaan, asfaltin kulumisessa irronnutta ainesta, kaduilla jauhautunutta hiekoitussepeliä sekä renkaista ja jarruista kulunutta materiaalia, mikä vuoksi hiukkaspitoisuudet saattavat paikoin ylittää ohjearvot erityisesti keväisin. Hiukkaspitoisuudet saattavat kohota myös syksyisin, kun nastarenkaat otetaan käyttöön ja talvihiekoitus aloitetaan.

Kesällä lämmöntuotanto ja erityisesti heinäkuussa liikennemäärät on alimmillaan, ja myös ilmansaasteiden sekoittuminen ja laimeneminen on tehokkainta. Kesällä ilmanlaatu onkin muihin vuodenaikoihin verrattuna parempi. Otsonin pitoisuudet ovat kuitenkin korkeimmillaan keväällä ja kesällä, koska otsonia muodostuu ilmakehän valokemiallisissa reaktioissa. Keväällä ja kesällä otsonille annetut terveys- ja kasvillisuusvaikutusten perusteella annetut tavoitearvot voivat ylittyä. Ilmakemiallisten reaktioiden voimistuminen kesäisin lyhentää joidenkin ilmansaasteiden, esimerkiksi bentseenin, elinikää.

Syksyllä sateet ja tuulet pitävät ilmanlaadun usein melko hyvänä. Talvella taas päästöt ovat suurimmillaan ja sekoitus- ja laimenemisolosuhteet ovat heikoimmat. Suorien päästöjen aiheuttamat pitoisuudet ovat korkeimmillaan talvisin. Pitoisuudet saattavat kohota huomattavasti myös talven heikkotuulisissa sää- ja inversiotilanteissa. Typpidioksidin ohjearvot ylittyvät yleisimmin talvisin. Puunpoltosta peräisin olevien pienhiukkasten ja PAH-yhdisteiden pitoisuudet ovat yleensä korkeita talvella. Asuintilojen tulisijojen käyttö keskittyykin vuodenajallisesti joulu-, tammi- ja helmikuulle, kesällä asuintilojen tulisijojen käyttö on vähäisempää (Ohtonen ym. 2020).

Saastepitoisuudet ovat korkeimmillaan aamuruuhkan aikaan, keskipäivällä saastepitoisuudet laskevat ja iltaruuhkan aikaan ne kohoavat uudelleen. Iltapäivän paluuliikenne kestää aamuruuhkaa pidempään, eivätkä pitoisuudet siksi nouse niin korkeiksi kuin aamulla. Aamulla ja illalla tuulen tyyntyminen tai inversion muodostuminen nostavat usein pitoisuuksia. Liikennemäärät vaihtelevat viikonpäivän mukaan ja vaihtelut näkyvät ilmanlaadussa. Liikenneperäiset saastepitoisuudet ovat korkeita arkipäivinä ja matalia viikonloppuisin. Otsonipitoisuudet käyttäytyvät muihin epäpuhtauksiin verrattuna käänteisesti kaupunkiseuduilla, koska muut epäpuhtaudet reagoivat otsonin kanssa kuluttaen sitä. Otsonipitoisuudet ovat matalimpia vilkasliikenteisillä alueilla aamuruuhkan aikaan ja korkeimpia puhtailla tausta-alueilla iltapäivällä ja alkuillasta.

Puunpolton aiheuttamat ilmansaastepitoisuudet ovat yleensä korkeimmat iltaisin, kun tulisijoja käytetään eniten. Puulämmitteinen saunan kiuas lämpenee useimmiten lauantaisin ja varaavaa takkaa tai muuta tulisijaa poltetaan varsin tasaisesti maanantaista torstaille (Ohtonen ym. 2020). Tulisijojen käyttö painottuu illalle ja varsinkin lauantaisin niitä käytetään enemmän.

Episoditilanteet

Episodilla tarkoitetaan tilannetta, jossa ilmansaasteiden pitoisuudet kohoavat normaalia huomattavasti korkeammiksi useiden tuntien tai vuorokausien ajaksi. Episoditilanne voi syntyä:

1. säätilanteessa, joka heikentää saasteiden sekoittumista, laimenemista ja poistumista hengitysilmasta
2. kaukokulkeuman vaikutuksesta
3. poikkeuksellisissa päästötilanteissa

Episoditilanteita aiheuttavat tyypillisesti katupöly kuivina kevätpäivinä, paikalliset päästöt, kuten pakokaasujen typenoksidipäästöt ja puunpolton päästöt inversiotilanteissa sekä pienhiukkasten ja otsonin kaukokulkeumat keväällä ja kesällä. Joskus erilaiset episoditilanteet saattavat osua samaan aikaan. Joinakin kevätpäivinä ilmassa voi olla runsaasti paikallisen liikenteen aiheuttamaa katupölyä ja pakokaasuja sekä kaukokulkeutuneita pienhiukkasia ja otsonia. Suomeen kulkeutuukin runsaasti otsonia muualta Euroopasta.

Terveysvaikutukset

Ulkoilman hiukkasia pidetään länsimaissa kaikkein haitallisimpana ympäristötekijänä ihmisten terveydelle. Ilmansaasteet ovat Suomessa edelleen merkittävä ympäristöterveysriski, vaikka pitoisuudet ovat kansainvälisten ilmanlaadun ohje- ja raja-arvojen alapuolella. Pitkäaikainen, vuosia tai vuosikymmeniä kestänyt altistuminen on lyhytaikaista altistumista haitallisempaa. Pitkäaikainen altistuminen voi lisätä ja pahentaa kroonisia sydän-, verisuoni- ja hengityssairauksia ja siksi lyhentää elinikää. Esimerkiksi asuminen vilkasliikenteisen tien välittömässä läheisyydessä voi lisätä selvästi altistumista ja johtaa ääritapauksissa hengityselin- ja sydänsairauden kehittymiseen sekä eliniän lyhenemiseen.

Suomessa ilmansaasteiden pitoisuudet ovat yleensä kohtalaisen matalia eivätkä ne aiheuta useammille suurempia terveyshaittoja. Terveyshaittojen kannalta merkittävimpiä ilmansaasteita ovat liikenteestä, puunpoltosta ja muista epätäydellisen palamisen lähteistä peräisin olevat pienhiukkaset, koska erityisesti polttoperäiset pienhiukkaset aiheuttavat terveyshaittoja hyvin pienissä pitoisuuksissa. Pienet hiukkaset ovat terveydelle haitallisempia kuin suuret, koska ne pystyvät tunkeutumaan syvälle hengitysteihin. Pienhiukkaset lisäävät lasten hengitystieoireita ja -infektioita. Pienhiukkaset aiheuttavat sekä pahentavat kroonisia sydän-, verisuoni- ja hengityssairauksia. Pienhiukkaset voivat myös aiheuttaa astma- ja sydänkohtauksia ja aivohalvauksia sekä lisätä ennenaikaisia kuolemia. Pienhiukkasten arvioidaan aiheuttavan Suomessa 1600 ennenaikaista kuolemantapausta vuodessa (Hänninen ym. 2016).

Yksilöiden herkkyys ilmansaasteille vaihtelee. Herkkiä väestöryhmiä ovat kaikenikäiset astmaatikot, ikääntyneet sepelvaltimotautia ja keuhkoahtaumatautia sairastavat sekä lapset. Talvisin pakkanen voi pahentaa ilmansaasteista aiheutuvia oireita. Ulkoilman pienhiukkaset ja jotkut niissä yleisesti olevat kemialliset aineet on luokiteltu Maailman terveysjärjestö WHO:n arvioissa myös syöpävaarallisiksi. Myös monet PAH-yhdisteet kuten bentso(a)pyreeni lisäävät syöpäriskiä.

Hengitettävät hiukkaset (PM10) ovat suurimmaksi osaksi liikenteen nostattamaa katupölyä ja yleensä vain pieneltä osin pienhiukkasia. Katupöly aiheuttaa monelle ärsytysoireita, kuten nuhaa, yskää sekä kurkun ja silmien ärsytysoireita. Katupöly pahentaa erityisesti hengityssairaiden oireita ja lisää sairaalahoitoa vaativia astma- ja keuhkoahtaumakohtauksia.

Typenoksideista eniten terveyshaittoja aiheuttaa typpidioksidi, joka tunkeutuu syvälle hengitysteihin. Se lisää hengityselinoireita erityisesti lapsilla ja astmaatikoilla sekä korkeina pitoisuuksina supistaa keuhkoputkia. Osa typpidioksidin terveyshaitoista aiheutuu todennäköisesti yhteisvaikutuksista liikenteen pakokaasuista peräisin olevien muiden hiukkas- ja kaasumaisten aineiden kanssa. Typpidioksidi voi lisätä hengitysteiden herkkyyttä muille ärsykkeille, kuten kylmälle ilmalle ja siitepölyille.

Rikkidioksidi ärsyttää korkeina pitoisuuksina hengitysteitä. Se lisää lasten ja aikuisten hengitystieinfektioita sekä astmaatikkojen oireilua. Astmaatikot ovat selvästi muita herkempiä rikkidioksidin vaikutuksille. Erityisesti pakkanen voi pahentaa rikkidioksidin aiheuttamia oireita. Joillakin teollisuuspaikkakunnilla Suomessa voidaan edelleen mitata hengityselinten terveyden kannalta merkittäviä lyhytaikaisia pitoisuuksia.

Otsoni on ärsyttävä kaasu, joka voi aiheuttaa silmien, nenän ja kurkun limakalvojen ärsytystä. Hengityssairailla yskä ja hengenahdistus voivat lisääntyä ja keuhkojen toimintakyky heikentyä. Kohonneisiin otsonipitoisuuksiin voi myös liittyä lisääntynyttä kuolleisuutta ja sairaalahoitoja. Otsoni voi pahentaa siitepölyjen aiheuttamia allergiaoireita.

Musta hiili (BC) eli noki ei itsessään ei ole erityisen haitallista. Polttoprosesseissa vapautuvaan hiileen on kuitenkin aina sitoutuneena terveydelle haitallisia metalleja ja orgaanisia yhdisteitä, kuten PAH-yhdisteitä.

Lue lisää: Ilmansaasteiden terveyshaitat

Luontovaikutukset

Ilmansaasteet happamoittavat ja rehevöittävät vesistöjä. Lisäksi ilmansaasteet vahingoittavat kasveja sekä suoraan lehtien ja neulasten kautta että juuriston vaurioitumisen myötä. Vaikutukset näkyvät selvästi useiden kaupunkien ja teollisuuslaitosten ympäristöissä puiden neulasvaurioina sekä puiden rungolla kasvavien jäkälien vähentymisenä ja vaurioitumisena. Jäkäliä voidaankin käyttää niin kutsuttuna bioindikaattoreina selvitettäessä ilmansaasteiden vaikutusalueen laajuutta.

Normit ja raja-arvot

Raja-arvot määrittelevät suurimmat hyväksyttävät terveysperusteiset ilman epäpuhtauksien pitoisuudet. Jos raja-arvo ylittyy, kunnan on laadittava ja pantava toimeen ilmansuojelusuunnitelmia raja-arvon alittamiseksi. Kansalliset ohjearvot määrittelevät ilmanlaadulle asetetut tavoitteet, ja ne on tarkoitettu ensisijaisesti ohjeiksi suunnittelijoille ja viranomaisille. Maailman terveysjärjestö WHO on myös antanut terveysperusteisia ohjearvoja ilmansaasteiden pitoisuuksille. Kynnysarvot määrittelevät tason, jonka ylittyessä on tiedotettava tai varotettava kohonneista ilmansaasteiden pitoisuuksista. Tavoitearvoilla tarkoitetaan pitoisuutta tai kuormitusta, joka on mahdollisuuksien mukaan alitettava annetussa määräajassa tai pitkän ajan kuluessa. Kriittinen taso ilmaisee pitoisuuden, jonka ylittyminen voi aiheuttaa suoria haitallisia vaikutuksia kasvillisuudessa ja ekosysteemeissä.

Vaikka Suomessa monien ilmansaasteiden pitoisuudet ovat kansainvälisten ohje- ja raja-arvojen alapuolella, ovat ilmansaasteet kuitenkin edelleen merkittävin ympäristöterveysriski. Pienhiukkasille ei esimerkiksi ole olemassa pitoisuustasoa, jonka alapuolella terveyshaittoja ei enää esiintyisi. Suomessakin matalien pitoisuuksien on todettu olevan yhteydessä eri terveyshaittoihin ja lisäävän ennenaikaista kuolleisuutta.

Raja-arvot
Typpidioksidin vuosiraja-arvo ylittyy edelleen paikoin Helsingin vilkasliikenteisissä katukuiluissa. Hengitettävien hiukkasten raja-arvo ei ole ylittynyt Helsingissä vuoden 2006 jälkeen. Raja-arvot eivät yleensä muualla Suomessa ylity, mutta silmälläpidettäviä alueita ovat suurimpien kaupunkien ydinkeskustat ja vilkasliikenteiset korkeiden rakennusten reunustamat katuosuudet eli katukuilut. Hengitettävien hiukkasten raja-arvot voivat olla vaarassa ylittyä myös rakennustyömaiden lähialueilla. (taulukko 16.1)
Ohjearvot
Typpidioksidin kansalliset ohjearvot ylittyvät Suomessa yleensä talvisin ja muulloin satunnaisesti suurimpien kaupunkien keskustoissa. Hiukkaspitoisuudet saattavat ylittää ohjearvon etenkin katupölyaikaan keväisin vilkkaiden teiden ja katujen varsilla sekä työmaiden lähellä. Rikkidioksidipitoisuuksien ohjearvot saattavat vielä ylittyä joillakin teollisuuspaikkakunnilla. Myös WHO hiukkasille asettamat vuorokausiohjearvot voivat paikoin ylittyä. (taulukko 16.2 ja 16.5)
Kynnysarvot
Otsonin tiedotuskynnys saattaa ylittyä keväällä tai kesällä, mutta harvoin. (taulukko 16.3)
Tavoitearvot
Otsonipitoisuuksille terveysvaikutusten perusteella annettu pitkän ajan tavoite ylittyy Suomessa, etenkin taajamien ulkopuolella. Kasvillisuusvaikutusten perusteella annettu pitkän aikavälin tavoite ylittyy ajoittain pääkaupunkiseudulla. Bentso(a)pyreenin pitoisuudet voivat ylittää tavoitearvon paikoitellen pientaloalueilla. (taulukko 16.4)

Auranen, J. & K. Kähäri (2019). Launeen alueen PAH-pitoisuudet alkuvuonna 2018 ja avaimet parempaan ilmanlaatuun. Lahden kaupunki, kaupunkiympäristön palvelualue.

CE Delft (2016). SECA Assessment: Impacts of 2015 SECA marine fuel Sulphur limits (PDF). April 2016. https://www.cedelft.eu/en/publications/download/2065

dal Maso, M., Hyvärinen, A., Komppula, M., Tunved, P., Kerminen, V-M., Lihavainen, H., Viisanen, Y., Hansson, H-C & M. Kulmala (2008). Annual and interannual variation in boreal forest aerosol particle number and volume concentration and their connection to particle formation Tellus 60B, 4, 495-508.

Eckhardt, J. Pääkaupunkiseudun kuntien tieliikenteen päästöjen ennakkotiedot. VTT Oy. Kirjallinen tiedonanto 21.5.2021.

Ellermann, T., Nygaard, J., Nøjgaard, J.K., Nordstrøm, C., Brandt, J., Christensen, J., Ketzel, M., Massling, A., Bossi, R. & S.S Jensen (2017). The Danish Air Quality Monitoring Programme. Annual Summary for 2016. Scientific Report from DCE – Danish Centre for Environment and Energy No. 234.

Elsilä, A. (2021). Tampereen kaupunki. Kirjallinen tiedonanto 23.2.2021.

Espoon kaupunki (2021). Liikennekatsaus 2021. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö. https://www.espoo.fi/download/noname/%7B1B9E9057-B398-4A45-B902-B03656CFD8B0%7D/138519 haettu 18.5.2021

Finavia a(2021). Ilmailulaitos Finavia. Helsinki-Vantaa lentoaseman päästötiedot 2020. Kirjallinen tiedonanto, Johanna Kara 26.4.2020.

Finavia b (2021). Lentoasemat hiljenivät vuonna 2020. https://www.finavia.fi/fi/uutishuone/2021/lentoasemat-hiljenivat-vuonna-2020-matkustajamaara-supistui-20-miljoonalla haettu 30.4.2021

Fortum Espoo (2021). Päästötiedot vuodelta 2020. Kirjallinen tiedonanto, Heikki Aaltonen 16.2.2021.

Helen Oy (2021). Päästötiedot vuodelta 2020. Kirjallinen tiedonanto, Anna Häyrinen 5.3.2021.

Helsingin Sanomat (2020). Autot pitää siirtää pois katujen puhdistuksen tieltä tavallista aiemmin Helsingissä. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006435857.html haettu 28.5.2020.

Helsingin satama (2021). Päästötiedot vuodelta 2020. Kirjallinen tiedonanto, Anton Airas 18.2.2021.

Helsingin yliopisto (2020). Kirjallinen tiedonanto, Pasi Aalto, 12.3.2020.

Hyvärinen, A-P., Kolmonen, P., Kerminen, V-M., Virkkula, A., Leskinen, A., Komppula, M., Hatakka, J., Burkhart, J., Stohl, A., Aalto, P., Kulmala, M., Lehtinen, K.E.J., Viisanen, Y. & H. Lihavainen (2011). Aerosol black carbon at five background measurement sites over Finland, a gateway to the Arctic. Atmospheric Environment 45: 4042-4050.

Ilmatieteen laitos a (2021). Vuoden 2020 sää. https://www.ilmatieteenlaitos.fi/vuosi-2020 haettu 22.3.2021.

Ilmatieteen laitos b (2021). Kuukausitilastot. https://www.ilmatieteenlaitos.fi/kuukausitilastot haettu 23.3.2021.

Ilmatieteen laitos c (2021). PAH-yhdisteet. https://www.ilmatieteenlaitos.fi/pah-yhdisteet haettu 15.4.2021.

Ilmatieteen laitos d (2021): Ilmastovuosikatsaus 2020. http://www.ilmastokatsaus.fi/2021/02/17/ilmastovuosikatsaus-digilehti-2020/ haettu 22.3.2021.

Ilmatieteen laitos e (2021). Kevätsään tilastot. https://www.ilmatieteenlaitos.fi/kevattilastot haettu 23.3.2021.

Ilmatieteen laitos f (2021). Vuoden 2020 säädata Helsinki Vantaalta ja Kaisaniemestä. Havaintojen latauspalvelu, haettu 25.3.2021.

Kostiainen E. & K. Moilanen (2021). Liikenteen kehitys Helsingissä 2020. Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön julkaisuja xx/2021https://dev.hel.fi/paatokset/media/att/3b/3b20f324e41dbe15bc697558f6bbc3d6a3b0385d.pdf haettu 20.5.2021.

Kulovuori, S., Ritola, R., Stojiljkovic, A., Kupiainen, K & A. Malinen (2019). Katupölyn lähteet, päästövähennyskeinot ja ilmanlaatuvaikutukset – Tuloksia KALPA-tutkimushankkeesta 2015–2018. HSY:n julkaisuja 1/2019.

Kupiainen, K., Pirjola, L., Ritola, R., Stojiljkovic, A. & A. Malinen a (2013). Talvirenkaiden pölypäästöt ja eri katupölylahteiden osuudet kadun varrella kerätyissä hiukkasnäytteissä. HSY:n julkaisuja 3/2013.

Kupiainen, K. & R. Ritola b (2013). Nastarengas ja hengitettävä pöly. Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 6/2013.

Kupiainen, K., Stojiljkovic, A., Ritola, R., Niemi, J. & A. Kousa (2015). Liikenteen ei-pakokaasu-peräisten hiukkasten päästöinventaario pääkaupunkiseudulle. HSY:n julkaisuja 5/2015.

Kuula, J. (2019). Hiukkassensorit ilmanlaadun seurannassa. Ilmansuojelu 2/2019.

Kuula, J., Kuuluvainen, H., Niemi, J.V., Saukko, E., Portin, H., Kousa, A., Aurela, M., Rönkkö, T. & H. Timonen (2019). Long-term sensor measurements of ultrafine particulate matter emitted from local vehicular and residential wood combustion sources. Aerosol Science and Technology, 54:2, 190-202.

Kuusiranta, K. (2020). Helsingin kaupungin katujen kunnossapito, Stara. Kirjallinen tiedonanto 28.5.2020.

Kähäri, K. (2021). Lahden ympäristöpalvelut. Kirjallinen tiedonanto 23.2.2020.

Luoma, K., Niemi, J. V., Helin, A., Aurela, M., Timonen, H., Virkkula, A., Rönkkö, T., Kousa, A., Fung, P. L., Hussein, T. & T. Petäjä (2020). Spatiotemporal variation and trends of equivalent black carbon in the Helsinki metropolitan area in Finland. Atmospheric Chemistry and Physicshttps://doi.org/10.5194/acp-2020-201

Länsiväylä (2020). Katujen pesu alkoi etuajassa Espoossa – pölyä riittää, vaikka hiekoitusta ei ole juuri tarvittu. https://www.lansivayla.fi/paikalliset/1486120 haettu 28.5.2020.

Ohtonen, K., Kaski, N. & J. Niemi (2020). Tulisijojen käyttö ja päästöt pääkaupunkiseudulla vuonna 2018. HSY:n julkaisuja 1/2020.

Salo, L. (2020). Espoon kaupunkitekniikan keskus. Kirjallinen tiedonanto 8.6.2020.

SLB (2020). Luften I Stockholm. Årsrapport 2019. SLB 2:2020.

Stojiljkovic, A., Kupiainen, K., Niemi, J., Kousa, A., Pirjola, L., Ritola, R. & A. Malinen (2016). Modelling street dust in the Helsinki metropolitan area. HSY:n julkaisuja 10/2016.

Tammisto, E. (2020). Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala, Vantaa. Kirjallinen tiedonanto 28.5.2020.

Vantaan Energia (2021). Päästötiedot vuodelta 2020. Kirjallinen tiedonanto, Hannu Laine 22.2.2021.

Vantaan kaupunki (2021). Liikennemäärien muutokset. Kirjallinen tiedonanto, Suvi Rytkönen-Halonen 21.5.2021.

VN asetus 79/2017. Valtioneuvoston asetus ilmanlaadusta 79/2017.

VN asetus 113/2017. Valtioneuvoston asetus ilmassa olevasta arseenista, kadmiumista, elohopeasta, nikkelistä ja polysyklisistä aromaattisista hiilivedyistä 113/2017.

VN päätös 480/1996. Valtioneuvoston päätös ilmanlaadun ohjearvoista ja rikkilaskeuman tavoitearvosta 480/1996.

Väylävirasto (2021). Liikennemääräkartat koko maa vuosilta 2012–2020. https://julkinen.vayla.fi/webgis-sovellukset/webgis/template.html?config=liikenne haettu 4.4.2021.

WHO (2006). Air quality guidelines: Global update — Particulate matter, ozone, nitrogen dioxide and sulphur dioxide, World Health Organization, Regional Office for Europe, Copenhagen, 2005:12. https://apps.who.int/iris/handle/10665/69477.

Alla olevasta linkistä pääset tarkastelemaan liiteosiota, johon on koottu tietoa mittaustuloksista ja mittauksista.

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla 2020 liiteosio (pdf, 37.0 MB)

Sisällysluettelo

1 Ilmanlaatu indeksillä arvioituna

2 Pitoisuudet raja-arvoihin verrattuina

3 Pitoisuudet tavoitearvoihin verrattuina

4 Pitoisuudet ohjearvoihin verrattuina

5 Pitoisuuksien vuosikeskiarvot

6 Vuosipitoisuuksien kehittyminen

7 Vuodenaikaisvaihtelu (kuukausikeskiarvot)

8 Vuorokausivaihtelu epäpuhtauksittain

9 Vuorokausivaihtelu asemittain

10 Pitoisuusruusut siirrettävillä asemilla

10.1 Länsisatama

10.2 Pirkkola

10.3 Otaniemi

10.4 Kehä III, Varisto

10.5 SO2-tuntipitoisuudet tuulen suunnan mukaan

11 NO2-pitoisuudet keräinmenetelmällä

11.1 Kuvaukset mittauspisteistä

11.2 NO2-vuosipitoisuuksien kehittyminen

11.3 NO2-keräinten sijainnit kartoilla

12 Säätila

13 Pitoisuudet vuonna 2019

13.1 Hengitettävät hiukkaset, PM10

13.2 Pienhiukkaset, PM2,5

13.3 Typpidioksidi, NO2

13.4 Typpimonoksidi, NO

13.5 Otsoni, O3

13.6 Rikkidioksidi, SO2

13.7 Musta hiili, BC

13.8 Hiukkasten keuhkodeposoituva pinta-ala, LDSA

13.8.1 Hiukkasten keuhkodeposoituva pinta-ala vuonna 2018, LDSA 2018

13.9 Hiukkasten lukumäärä

13.10 Bentso(a)pyreeni, B(a)P

13.11 Haihtuvat orgaaniset yhdisteet VOC

13.12 Typpidioksidi, NO2 (keräinmenetelmällä)

14 Mittausverkon toiminta 2019

15 Mittausasemat 2019

15.1 Mannerheimintie (Man)

15.2 Mäkelänkatu (Mäk)

15.3 Kallio (Kal)

15.4 Vartiokylä (Var)

15.5 Leppävaara (Lep)

15.6 Tikkurila (Tik)

15.7 Luukki (Luu)

15.8 Länsisatama (L-sat)

15.9 Pirkkola (Pir)

15.10 Otaniemi (Ota)

15.11 Kehä III, Varisto (Keh)

15.12 Ylästö (Ylä)

15.13 Laaksolahti 2 (Laa2)

15.14 Hernesaari (Her)

15.15 Pakila 2 (Pak2)

15.16 Pakila 3 (Pak3)

15.17 Paloheinä 2 (Pal2)

16 Liikennemäärät päätieverkoilla syksyllä 2018

17 Lyhenteitä ja määritelmiä

18 Liitteen lähdeluettelo