Henkilöstökertomus 2019

Tiedot

Julkaisija:
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä
Päivämäärä:
6.3.2020
Julkaisun nimi:
Henkilöstökertomus 2019
Kieli: fi
Sivuja: 8
Yhteystiedot:
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä
Ilmalantori 1
00240 Helsinki
puhelin 09 156 11
faksi 09 1561 2011
www.hsy.fi

Meillä töissä

Meitä on lähes 800 HSY:läistä. Meillä on laaja kirjo erilaisia tehtäviä ja tehtävänimikkeitä. Eniten meillä työskentelee kone-, putki-, ja sähköasentajia sekä Sortti-asemanhoitajia.

Kuva 7. Meillä on laaja kirjo tehtävänimikkeitä

‍Kilpailu osaavista työntekijöistä on kiristynyt. Työnantajakuvan parantamisella pyrimme vastaamaan tähän haasteeseen. Uudet sukupolvet eivät ole yhtä sitoutuneita yhden ja saman työnantajan palvelukseen, kuin aiemmat sukupolvet ovat olleet. Haluamme tunnistaa vahvuutemme ja kehittämiskohteemme työnantajana, jotta voimme paremmin sekä pitää nykyisistä työntekijöistämme kiinni että olla houkutteleva työnantaja uusien työnhakijoiden keskuudessa.

Olemme jo aiemmin mainitun työnantajakuvan parantamisen teeman ohella luoneet kyselyn, joka lähetetään puolivuosittain uusille työntekijöille. Kyselyllä kartoitamme niitä tekijöitä, joiden perusteella työntekijä haki meille töihin, mikä on yllättänyt hänet positiivisesti ja missä voisimme edelleen parantaa työnantajana. Saamme näin arvokasta tietoa vielä uuden työntekijän näkökulmasta niistä asioista, jotka meillä ovat kunnossa sekä niistä, missä voimme kehittyä. Lisäksi pystymme tarvittaessa vielä reagoimaan tilanteisiin, jotka eivät ole vastanneet odotuksia.

Panostamme työntekijöiden tyytyväisyyteen tarjoamalla hyvät työvälineet ja -tilat, etätyömahdollisuuden tehtävästä riippuen, laajan työterveyshuollon sekä muita monipuolisia palvelussuhde-etuja. Tuemme työhyvinvointia esimerkiksi kerhotoiminnalla, mikä on saanut paljon positiivista palautetta henkilöstöltä. Kerhoja on noin 30 ja niissä harrastetaan muun muassa salibandya, jalkapalloa, joogaa, retkeilyä, käsitöitä ja musiikkia. Kerhotoiminta on työajan ulkopuolista ja tämä mahdollistaa tutustumisen uusiin työkavereihin, kun samaan kerhoon voi kuulua työntekijöitä monesta eri toimipisteestä. Kerhotoimintamme on myös työnantajan puolesta vakuutettu.

Kuva 8. Iloista mieltä vuotuisella Tahkon hiihtoretkellä.

Sujuvampaa ja houkuttelevampaa rekrytointia

Osana uutta strategiaamme haluamme nopeuttaa asiakasprosessejamme ja parantaa tuottavuutta muun muassa sujuvoittamalla prosessejamme. Käynnistimme alkuvuodesta 2019 kaksi lean-pilottiprojektia, joista toinen on rekrytointiprosessin sujuvoittaminen.

Rekrytointiprosessin leanauksesta on ollut puhetta monessa yhteydessä, koska se on koettu hankalaksi ja pitkäksi prosessiksi. Ensimmäisessä työpajassa oli kouluttaja mukana, joka johdatteli meitä leanin saloihin ja aloitimme prosessin arvovirtakuvauksen tekemisen. Sen jälkeen kokoonnuimme kokoamaan ratkaisuehdotuksia. Toivomme, että työn tuloksena prosessin läpimenoaika lyhentyy ja asiakastyytyväisyys parantuu. Saimme myös arvokasta aineistoa lean-toimimallin luomiseen.” kertoo laatupäällikkö Kirsi Immonen lean-projektista.

Merkittävimpänä asiana todettiin niin hakijoiden, esimiesten kuin HR:n näkökulmasta, että nykyinen rekrytointijärjestelmä ei ole toimiva rekrytointiprosessin sujuvaan läpivientiin. Olemme käynnistäneet uuden rekrytointijärjestelmän hankintaprojektin ja uusi järjestelmä on käytössämme syksyllä 2020.

Samalla uudistimme rekrytointi-ilmettämme ja -viestintäämme raikkaammaksi ja houkuttelevammaksi. Otimme runsaasti uusia kuvia, jotka vastaavat nyt paremmin työpaikkailmoituksiimme, niin asentajien kuin asiantuntijoidenkin tehtäviin. Olemme kiinnittäneet myös entistä enemmän huomiota työpaikkailmoituksiin esimerkiksi lisäämällä niihin yksikköesittelyjä, jotta hakija saa jo ilmoitusta lukiessaan paremman kuvan siitä, mitä mahdollinen tuleva työtiimi tekee konkreettisesti. Myös hakijakohtaista rekrytointiviestintää on kehitetty yhteistyössä esimiesten kanssa.

Kesätyöntekijät viihtyvät meillä

Työllistämme vuosittain noin 60-80 kesätyöntekijää ja meille on tärkeää, että jokainen kokee itsensä ja työnsä meillä tärkeäksi. Kuulumme Oikotien Vastuullinen kesäduuni -kampanjaan ja siihen kuuluvan tutkimuksen avulla seuraamme vuosittain kehittymistämme kesätyönantajana. Kesän 2019 tuloksista voimme olla todella iloisia, sillä ponnistelumme olivat tuloksista luettavissa: tuloksemme paranivat viime kesästä!

Erityisen ylpeitä olemme työsopimuksen tekoon ja läpikäyntiin saamaamme tulokseen (3,87), mikä oli parempi, kuin koko suurten organisaatioiden kategorian yhteistulos (3,86) sekä julkishallinnon, järjestöjen ja kirkon yhteistulos (3,85). Oman työympäristön tuloksista paranivat erityisesti yleinen tyytyväisyys (3,52 < >

Hyvä perehdytys antaa pohjan onnistuneeseen työn aloitukseen

Panostamme uusien työntekijöiden perehdytykseen. Meillä on koko talolle yhteinen perehdytysohjelma työsuhteen yleisiin asioihin ja työkaluihin liittyen sekä tämän lisäksi työntekijä perehdytetään tietenkin vielä itse tehtävään. Käytössämme ovat monipuoliset verkkokoulutusmahdollisuudet, joita hyödynnetään myös perehdytyksen yhteydessä. Meillä on esimerkiksi omat perehdytyskurssit liittyen tietosuoja- ja tietoturva-asioihin sekä eettisiin periaatteisiin. Näiden lisäksi työntekijöillämme on mahdollisuus hyödyntää aiemmin mainittua Wistec Online verkko-oppimisympäristöä esimerkiksi Office 365 -työkaluihin tutustumiseksi.

Järjestämme myös uusille työntekijöillemme kaksi kertaa vuodessa Tervetuloa taloon -perehdytyspäivän. Uudet HSY:läiset pääsevät kuulemaan toimitusjohtajan ja toimialojemme johtajien esittelyt toiminnastamme ja käymme tutustumiskierroksilla Viikinmäen jätevedenpuhdistuslaitoksella sekä Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksessa. Mukaansa he saavat tervetuliaispaketin, mihin kuuluu esimerkiksi kestokassi, vesipullo ja heijastin. Päivä antaa hyvän yleisnäkemyksen koko toiminnastamme.

Kuva 9. Uuden HSY:läisen tervetuliaispaketti.

Tukea hyvään esimiestyöhön

Meillä on noin 130 esimiestä ja tuemme esimiestyötä järjestämällä erilaisia valmennuksia ja tiedottamalla ajankohtaisista esimiestyöhön liittyvistä aiheista esimerkiksi keväällä ja syksyllä järjestettävillä esimies- ja päällikköpäivillä, esimiesten aamuinfoilla ja kuukausittaisella esimieskirjeellä. Vuoden 2019 aikana esimiehille järjestettiin useita esimiesten osaamispolkujen mukaisia ajankohtaisiin aiheisiin liittyviä esimiesvalmennuksia.

Valmennuskokonaisuuksia vuonna 2019:

  • eri tavoin suoriutuvien johtaminen ja varhainen puuttuminen
  • esimiehen resilienssin ja paineensietokyvyn kasvattaminen
  • esimiehen ja alaisen jaksamisen parantaminen
  • erilaisten muutosten ja ihmisten johtaminen
  • muutoksen johtaminen strategiasta käytäntöön.

Esimies- ja päällikköpäivien aiheena sekä keväällä että syksyllä oli Johtamisjärjestelmä 2020 -uudistus. Syksyn tilaisuuksissa käsiteltiin myös henkilöstökyselyn tuloksia ja annettiin vinkkejä erilaisiin tapoihin käydä tuloksia läpi oman tiimin kanssa. Esimiesten aamuinfoja järjestettiin vuoden aikana kolme kappaletta. Kahdessa aamuinfossa valmensimme esimiehiä henkilöstökyselyn tulosten käsittelyyn, niistä viestimisen parhaimmilla tekniikoilla ja taktiikoilla sekä hyvän toimenpidesuunnitelman tekemiseen malliesimerkkien avulla. Tämän lisäksi yhden aamuinfon aiheena oli uuden etätyöajanseurannan käyttöönotto ja sen ohjeistus.

Monipuoliset koulutus- ja kehitysmahdollisuudet

Henkilöstön kokemus osaamisen kehittämisestä ja muutoskyvystä on parantunut henkilöstökyselyn tulosten perusteella. Osaamisen kehittämisen ja muutoskyvyn indeksi sisälsi seuraavat väittämät:

  • HSY:llä panostetaan riittävästi henkilöstön osaamisen kehittämiseen.
  • Minulla on riittävä osaaminen työtehtävien hoitamiseen.
  • Voin käyttää työssäni riittävästi tietojani ja taitojani.
  • Olen tyytyväinen koulutus- ja kehittämismahdollisuuksiin.

Haluamme tukea henkilöstöä ylläpitämään ja kehittämään omaa osaamistaan ja ammattitaitoaan. Meillä toimii osaamisen kehittämisen ryhmä, joka mm. kartoittaa koko HSY:n osaamisen kehittämisen tarpeita ja suunnittelee HSY-tasoista koulutus- ja osaamisen kehittämisen ohjelmaa. Ryhmä kokoontui vuonna 2019 neljä kertaa ja isoimpana osa-alueena suunniteltiin digiosaamisen kehittämistä ja sen toteuttamista koko henkilöstön osalta.

Järjestämme vuosittain useita koulutuksia koko talolle sekä osasto- ja yksikkökohtaisesti. Työntekijöillämme on mahdollisuus osallistua myös ulkopuolisen palveluntarjoajan järjestämään koulutukseen. Vuoden 2019 aikana yhteensä 569 eri työntekijää eli noin 72 % henkilöstöstä osallistui sisäisiin ja ulkoisiin koulutuksiin vähintään yhden koulutuspäivän verran. Koulutukseen osallistumispäiviä oli yhteensä 2 567 päivää eli 3.28 päivää per työntekijä.

Meillä on lisäksi kattavat verkko-opiskelumahdollisuudet. Käytössämme on Moodle-verkkokurssialusta, jonne olemme rakentaneet talon sisäisiä koulutuksia yleisistä käytännöistämme. Myös perehdytykseen kuuluvia verkkokurssejamme on Moodlessa, esimerkiksi eettisten periaatteiden koulutuksemme, joka päivitettiin vuonna 2019. Toinen käytössämme oleva verkko-oppimisympäristö Wistec Online tarjoaa laajan valikoiman kursseja esimerkiksi Office 365 -työkalujen käytöstä. Verkko-opintoja saa suorittaa työajalla.