Tiedot
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 11.12.2020 myöntänyt ympäristöluvan nro 448/2020 (dnro ESAVI/10965/2019) Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) Vantaan Ruskeasannassa sijaitsevalle Sortti-asemalle. Tämä vuosiraportti perustuu edellä mainittuun ympäristölupapäätökseen.
Ruskeasannan Sortti-asema aloitti toimintansa syyskuussa 2015. Sortti-aseman pinta-ala on 2,2 hehtaaria. Asema-alueen ympäri kulkee aita. Portit ovat lukittuina aseman ollessa suljettu.
Ruskeasannan Sortti-asemalla vastaanotetaan jätettä maanantaista perjantaihin kello 7.00–21.00 sekä viikonloppuisin kello 10.00–18.00.
Ruskeasannan Sortti-asemalle tuodut jätteet voi maksaa asiakaspalvelupisteessä tai itsepalveluna. Uusittu itsepalveluratkaisu otettiin täysmittaiseen käyttöön 1.4.2021, jonka myötä asiakkailla on mahdollisuus kirjata ja tarvittaessa maksaa tuomansa jätteet joko asemalla itsepalvelulaitteita käyttäen tai ennakkoon eSortti.fi-palvelussa.
Sortti-asemilla on käytössä laskutusjärjestelmä, johon kirjataan kävijätiedot.
Vuonna 2024 Ruskeasannan Sortti-asemalla kävi 149 394 asiakasta, kun edellisvuonna kävijämäärä oli 136 915. Kävijämäärät on esitetty kuvassa 1 sekä liitteessä 4.
Vuosittain vastaanotettujen jätteiden määrät saadaan asemalta poiskuljetetuista jätemääristä. Vuonna 2024 vastaanotetut jätteet on esitetty liitteessä 1.
Vuonna 2024 Ruskeasannan Sortti-asemalla vastaanotettujen ylijäämähedelmien, kyllästetyn puun ja vaarallisten jätteiden vastaanottomäärät ylittivät ympäristöluvan mukaiset maksimimäärät. Ylijäämähedelmiä vastaanotettiin 301 tn (sallittu määrä 150 tn), kyllästettyä puuta 587 tn (sallittu määrä 500 tn) ja vaarallisia jätteitä 280 tn (sallittu määrä 250 tn). Ylijäämähedelmien vastaanottomäärän ylityksen syynä oli se, että vuoden 2024 omenasato oli hyvin runsas. Kyllästetyn puun ja vaarallisten jätteiden jätemäärien kasvu ja sallittujen vastaanottomäärien ylitykset johtunevat viikonloppuaukiolojen myötä lisääntyneistä asiakas- ja jätemääristä sekä Konalan Sortti-aseman remontista syksyllä 2024, jonka aikana asiakkaita ohjattiin Ruskeasannan Sortti-asemalle.
Asemalla vastaanotetut vaarattomat (tavanomaiset) jätteet ja vaaralliset jätteet ovat pääasiassa peräisin pääkaupunkiseudulta. Sortti-asemalla otetaan vastaan vain kotitalouksien vaarallista jätettä.
Jätekuormat tarkastetaan alueelle saapumisen yhteydessä silmämääräisesti. Laaduntarkkailun tarkoituksena on estää kierrätysasemalle kuulumattomien jätteiden tuominen alueelle. Asiakkaiden toimintaa alueella valvotaan liikkuvan henkilökunnan ja valvontakameroiden avulla. Tuotujen kuormien määrä ja laatupoikkeamat kirjataan ylös raportointia ja seurantaa varten.
Sortti-asemalla vastaanotettavista jätteistä maksuttomia ovat seuraavat, erikseen lajitellut jätelajit:
Muut kuin edellä mainitut jätelajit ovat maksullisia.
Tiedot jätekuormista, joita ei voitu ottaa vuonna 2024 vastaan Ruskeasannan Sortti-asemalla, on esitetty liitteessä 3.
Raportointivuoden lopussa varastossa olevien tavanomaisten jätteiden ja vaarallisten jätteiden määrät sekä jätenimikkeet ovat liitteessä 2.
Sekajäte toimitettiin energiahyötykäyttöön Vantaan Energian jätevoimalaan. Jätevoimalan käyttöseisokkien aikana sekajäte toimitettiin välivarastoon HSY:n Ämmässuon ekoteollisuuskeskukseen ennen kuljettamista jätevoimalaan. Polttoon kelpaamaton sekajäte käsiteltiin Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksessa murskaamalla ja seulomalla. Käsittelystä syntyneet jakeet hyödynnettiin joko materiaalina tai energiana jätevoimalassa (käsittelyssä syntyvä polttokelpoinen jae).
Ruskeasannan Sortti-asemalla asiakkaiden lajittelumahdollisuuksia on laajennettu palamattoman materiaalin keräämisellä erillisille jätelavoille (rakennuskiviaines eli betoni sekä rakennus- ja purkujäte eli lasi, villa ja posliini). Lisäksi Sortti-asemalla vastaanotetaan kodin käyttökelpoista pientavaraa yhteistyössä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:n kanssa. Sortti-asemalla erilliskerätään myös puhdasta (maalaamatonta) puuta pinnoitetun puun lisäksi.
Ruskeasannan Sortti-asemalla erilliskerätty muovijäte toimitettiin käsittelyyn Salpakierto Oy:lle Lahteen.
Eristevilla toimitettiin Ämmässuon ekoteollisuuskeskukseen loppusijoitukseen.
Puujäte lajitellaan Sortti-asemalla pinnoitettuun puuhun ja ns. puhtaaseen puuhun. Pinnoitettu puu kuljetetaan HSY:n Seutulan kentälle murskattavaksi, josta murske toimitetaan hyödynnettäväksi energiana. Puhdas puu kuljetetaan HSY:n Ämmässuon ekoteollisuuskeskukseen murskattavaksi. Murske käytetään ekoteollisuuskeskuksessa kompostoinnin tukiaineena.
Vaaralliset jätteet kerätään ja välivarastoidaan erillisessä vastaanottotilassa Ruskeasannan Sortti-asemalla ja kuljetetaan Kivikon vaarallisten jätteiden varastoon, josta ne toimitetaan käsittelijöille. Ruskeasannan Sortti-asemalla on maalijätteelle erillinen nestetiivis kannellinen lava, jonne maalijätteet siirretään vastaanottotilasta. Maalijäte kuljetetaan lavalla suoraan käsittelijälle kerran viikossa (Fortum Waste Solutions Oy). Veikko Lehti Oy noutaa jäteöljyt suoraan Sortti-asemalta ja toimittaa ne jatkokäsittelyyn Advario Finland Oy:lle.
Sortti-asemalla on syksyllä 2024 aloitettu POP-yhdisteitä sisältävien jätteiden erilliskeräys. Vaaraton POP-jäte toimitettiin hyödynnettäväksi Vantaan Energia Oy:n jätevoimalaan ja vaarallinen POP-jäte Kivikon vaarallisten jätteiden varastolla tehtävän lajittelun ja pakkaamisen jälkeen Kierto Ympäristöpalvelut Oy:n kautta Fortum Waste Solutions Oy:lle poltettavaksi.
Sortti-aseman alueen siisteyttä hoidetaan urakoitsijan toimesta. Asemalla käy harjakone kesäaikaan 2–3 kertaa viikossa tai tarpeen mukaan, samoin talviaikaan, mikäli lämpötila on plussan puolella. Samalla kerätään myös ympäristön irtonaiset roskat. Urakoitsija huolehtii myös alueen tienvarsien siivoamisesta.
Ruskeasannan Sortti-aseman pinnoitusalueet löytyvät piha-alueen asemapiirustuksesta liitteestä 6.
Haittaeläimistä alueella esiintyy jyrsijöitä, joita torjutaan mekaanisilla ansoilla tai hiilidioksidikäyttöisillä mekaanisilla ansoilla ulkopuolisen urakoitsijan eli Antitec Oy:n toimesta. Sortti-aseman hygieniaraportti on esitetty liitteessä 7.
HSY on panostanut Ruskeasannan Sortti-aseman rakentamisessa ympäristöystävällisyyteen. Rakentamisessa on käytetty laadukkaita kierrätysmateriaaleja. Rakennuksissa on viherkatot ja sähköä tuotetaan aurinkoenergialla.
Ruskeasannan aurinkosähkövoimalan nimellisteho on 6,36 kWp ja tuotto vuonna 2024 oli 5,59 MWh. Kokonaissähkökulutus Ruskeasannan Sortti-asemalla vuonna 2024 oli 324,4 MWh.
Alueen sadevedet kerätään talteen ja niitä voidaan käyttää piha-alueen puhdistukseen.
Ruskeasannan Sortti-aseman työkoneissa eli ajettavassa mobiilimurskaimessa ja trukissa käytetään polttoaineena dieselöljyä, jota kului vuoden 2024 aikana 8 162 litraa.
Työkoneiden tankkaukset suoritetaan Sortti-aseman huoltohallin vieressä sijaitsevalla erillisellä tankkauspisteellä. Säiliö on katettu ja se on teräsbetonoidun alustan päällä. Betonilaatan vieressä on 40 mm paksu tiivisasfaltti. Tankkauspisteen hulevedet johdetaan öljynerotuksen, suljettavan näytteenottokaivon ja hulevesialtaan kautta ojaan.
Polttoaine varastoidaan 100 % valuma-altaalla varustetussa, maanpäällisessä 1 450 litran säiliössä. Säiliö on valmistettu määräysten ja standardien SFS 2733 mukaisesti. Tankkaus suoritetaan pistoolilla, jossa on ylitäytön ja laponestin. Pumpussa on virtausmittari, jolla seurataan tankattua määrää sekä säiliössä jäljellä olevaa polttoainemäärää.
Työkoneet ja vaihtolavat huolletaan ja korjataan Ruskeasannan Sortti-aseman huoltohallissa. Hallin lattia on käsitelty BASF Mastertop 310 pinnoitteella. Pinnoitteelle on ominaista alhainen öljyn, rasvan ja veden imukyky. Huoltohallin lattian keskeltä hulevedet johdetaan hiekan- (HEK 40LK) ja öljynerottimen (Euro PEK) kautta jätevesiviemäriin.
Alueella on saatavilla imeytysainetta mahdollisen vahingon imeyttämiseen ja tankkausalueen vieressä on jauhesammutin.
Toiminnassa syntyneet vaaralliset jätteet eli laitteiden öljynvaihdoissa muodostuneet jäteöljyt, on toimitettu joko asemalla sijaitsevalla vaarallisten jätteiden vastaanottopisteelle tai Kivikon vaarallisten jätteiden varastoon välivarastoitavaksi, josta ne on toimitettu jatkokäsittelyyn Advario Finland Oy:lle.
HSY:n kilpailuttamien urakoitsijoiden tulee käyttää urakoiden hoitamisessa urakasta riippuen vähintään euro-6 normin vaatimusten mukaisella moottorilla varustettuja autoja, tilapäisesti voidaan käyttää euro-5 luokituksen moottorilla varustettuja autoja. Jätteiden siirtokuljetuksissa käytetään yrityksiä, joilla on Uudenmaan ELY-keskuksen päätös jätehuoltorekisteriin merkitsemisestä.
HSY:n toimintajärjestelmä täyttää kansainväliset laatu-, ympäristö-, sekä työterveys- ja työturvallisuusstandardien sertifiointivaatimukset. Käytettävät standardit ovat laadunhallinnan osalta ISO 9001, ympäristöasioiden osalta ISO 14001 ja työterveys- ja työturvallisuusasioiden osalta ISO 45001. Nämä kattavat myös Ruskeasannan Sortti-aseman toiminnan. Ympäristöasioiden jatkuvaa parantamista seurataan sisäisillä ja ulkoisilla auditoinneilla, ympäristölupamääräysten säännöllisellä seurannalla ja raportoinnilla sekä tunnistamalla, arvottamalla ja tarkastamalla ympäristönäkökohdat säännöllisesti.
Ruskeasannan Sortti-asemalla järjestettiin vuonna 2024 kaksi turvallisuuskävelyä (18.3.2024 ja 7.10.2024).
Vuonna 2024 järjestettiin Luontokeskus Haltiassa HSY:n jätehuollon henkilöstölle pakolliset turvallisuuspäivät kahtena samansisältöisenä tilaisuutena (10.9.2024 ja 18.9.2024). Tilaisuuksissa käsiteltiin mm. HSY:n ja jätehuollon ajankohtaisia työsuojeluasioita ja tehtiin sammutusharjoituksia.
Henkilöstön sosiaalitiloissa on käytössä infonäyttö, jossa viestitään HSY:n ja yksikön ajankohtaisia uutisia ja muistutetaan työturvallisuuteen liittyvistä asioista, kuten nastakenkien käytöstä liukkailla keleillä.
Ruskeasannan Sortti-aseman ympäristöluvan mukainen edellinen määräaikaistarkastus pidettiin 13.1.2023. Tarkastuksessa ei havaittu puutteita tai poikkeamat ovat vähäisiä. Jatkotoimenpiteeksi sovittu määräyksen 17 mukainen lähtevän huleveden virtaaman arviointi on toteutettu vuonna 2024.
Vuonna 2024 Ruskeasannan Sortti-asemalla ei tehty korjausinvestointeja.