Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen alueella on mitattu ilmanlaatua vuodesta 2002 lähtien. Vuonna 2022 ilmanlaadun mittauksia tehtiin kahdella mittausasemalla Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen alueella. Ilmanlaadun mittausasema 1 (Äms1) sijaitsee vanhan kaatopaikan ja viherjätekentän välissä. Asema 2 (Äms2) sijaitsee vanhan kaatopaikan länsirinteessä. Mitattavina komponentteina vuonna 2022 olivat hengitettävät hiukkaset (PM10), pienhiukkaset (PM2,5) ja haisevat rikkiyhdisteet (TRS).
Vuonna 2022 hengitettävien hiukkasten (PM10) pitoisuuksien vuosikeskiarvo oli Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen mittausasemalla 10 µg/m3, joka on samaa tasoa kuin aikaisempina vuosina ja pitoisuus oli selvästi vuosiraja-arvon (40 µg/m3) alapuolella. Vuorokausipitoisuudet vaihtelivat välillä 0,4–100 µg/m3. PM10-vuorokausiraja-arvotaso ylittyi neljänä päivänä. Ylityksiä asemalla 2 on ollut 0–6 kappaletta vuodessa. Korkein vuorokausiohjearvoon (70 µg/m3) verrannollinen pitoisuus mitattiin toukokuussa pitoisuuden ollessa 54 µg/m3 tuulen suunnan ollessa suurelta osin lounaasta eli vuorokausiohjearvo ei ylittynyt. Ohjearvo ei ole ylittynyt kertaakaan aseman 2 mittaushistorian aikana (2011–2022). Korkeimmat yksittäiset PM10-tuntipitoisuudet mitattiin tuulen sunnan ollessa asemaan nähden lounaasta, jossa sijaitsee kuonankäsittely- ja louheen murskausalue.
Vuonna 2022 pienhiukkaspitoisuuksien (PM2,5) vuosikeskiarvo oli Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen mittausasemalla 4,2 µg/m3. Pitoisuus oli selvästi vuosiraja-arvon (25 µg/m3) alapuolella. Ämmässuon PM2,5-pitoisuuden vuosikeskiarvo oli matalampi kuin esimerkiksi Helsingin tausta-asemalla Kalliossa (5,1 µg/m3). Ämmässuon vuorokausipitoisuudet vaihtelivat 0,1 ja 16,4 µg/m3 välillä. Ämmässuolla ei ole merkittäviä pienhiukkasten lähilähteitä, joten kaukokulkeuma vaikuttaa eniten pienhiukkasten pitoisuuksiin.
Vuonna 2022 haisevien rikkiyhdisteiden (TRS) pitoisuuksia seurattiin molemmilla mittausasemilla. Vuodesta 2016 alkaen TRS-pitoisuudet ovat siis varsinkin asemalla 2 alkaneet laskea. Vuonna 2022 vuosipitoisuus oli 0,2 µg/m3 asemalla 1 ja 0,3 µg/m3 asemalla 2. Edellisvuoteen verrattuna pitoisuudet olivat hieman korkeampia. Hajutunteja mitattiin vain 1 kpl asemalla 1 ja 52 kpl asemalla 2. Kaikki kertyneet hajutuntien ylitykset liittyivät yhteen tapaukseen, jossa vedenpoistoputki kaasunkeräysjärjestelmässä oli unohtunut auki mittausaseman 2 lähellä.
Suurin TRS-pitoisuuden vuorokausiohjearvoon (10 µg/m3) verrattava pitoisuus 8,5 µg/m3 mitattiin maaliskuussa mittausasemalla 2. Mittausasemalla 1 suurin ohjearvoon verrattava pitoisuus oli 1,1 µg/m3. Ohjearvo on ylittynyt viimeksi vuonna 2016. Asemalla 1 vuorokausipitoisuudet vaihtelivat 0 ja 1,2 µg/m3 välillä ja asemalla 2 0 ja 12,0 µg/m3 välillä. Koko vuoden keskiarvoja eri tuulen suunnilla tarkasteltuna mittausasemalla 1 korkeimmat TRS-pitoisuudet mitattiin tuulen suunnan ollessa kaakosta asemalle päin. Kaakon suunnassa on mm. biojätteen käsittelylaitos ja kompostointikentät. Mittausasemalla 2 korkeimmat pitoisuudet havaittiin lounassektorilla, jossa sijaitsee nykyinen jätteen loppusijoitusalue.